Uutiset

Työkoneet

Sähkökäyttöiselle iskuvasaralle rahoitusta

Iittiläiselle Lekatech Oy:lle on myönnetty 6,3 miljoonan euron rahoituksen kehittämänsä sähköisen iskuvasarateknologian pilotointiin, kaupallistamiseen ja kansainvälisen liiketoiminnan kehittämiseen. Lekatechin tavoitteena on nollata kaivos- ja rakennusteollisuudessa käytettävien iskuvasaroiden päästöt.

Lekatechin saama rahoitus on osa Euroopan innovaationeuvoston (EIC) uusinta, 627 miljoonan euron rahoitusta. EIC Accelerator -rahoitus on tarkoitettu kansainvälistä kasvua hakeville, tutkimuspohjaisille pk-yrityksille.

Toimitusjohtaja Antti Anttila (vas.), hallituksen puheenjohtaja Tuomo Peltola ja tuotekehityksestä vastaava Jyri Peltola sähkövasaran ensimmäisen prototyypin kanssa.

”Rahoitus kattaa meidän seuraavan neljän vuoden rahoitustarpeen. Sen avulla pystymme kasvattamaan toimintaamme ja tuomaan sähkövasaran markkinoille”, Lekatechin toimitusjohtaja Antti Anttila sanoo.

Rakentamisessa, maansiirrossa ja kaivostoiminnassa on voimakas trendi kohti sähköistettyjä työkoneita ja lisälaitteita. Sähköistämisen ajurina toimivat paitsi ympäristötekijät, myös kustannusedut.

Lekatechin kehittämää sähköistä iskuvasarateknologiaa voidaan kehittäjiensä mukaan käyttää esimerkiksi betonisten rakennusten purkutöissä, kivien rikkomisessa kaivostoiminnassa ja perustusten paalutuksessa.

”Sähkövasara on hydraulista iskuvasaraa voimakkaampi, energiatehokkaampi ja ympäristöystävällisempi”, Anttila sanoo.

Energiatehokkuuden paraneminen ja käyttövoiman sähköistyminen pienentävät iskuvasaroiden käyttöön liittyviä päästöjä merkittävästi. Lekatech on laskenut, että sähkövasara tuo 60 prosentin energiansäästöt. Välillisesti sähkövasara tuo 100 prosentin CO2-päästöjen eliminoinnin, kun sähkövasaraa käytetään täyssähköisellä kantajakoneella.

”Vuotuinen laskennallinen vaikutus globaaleihin CO2-päästöihin vastaa puolta koko Ruotsin tämänhetkisistä CO2-päästöistä”, Anttila sanoo.

Osa EIC Accelerator -rahoituksesta on puhdasta tukea, osa Euroopan investointipankin takaamaa pääomasijoitusta.

Kansainväliset tavoitteet

EIC-rahoituksen lisäksi Lekatechin johtamalle konsortiolle myönnettiin syksyllä 2,45 miljoonan euron EIT RawMaterials Upscaling -rahoitus, josta 70 prosenttia on tukea. Konsortioprojektin ainoa päämäärä on Lekatechin teknologian kehittäminen ja pilotointi erityisesti kaivosteollisuudessa. Muut konsortion organisaatiot ovat Puolasta, Kreikasta ja Espanjasta.

Lisäksi Lekatech on kerännyt noin 1,3 miljoonaa euroa rahoitusta omistajilta, yksityisiltä ja julkisilta tahoilta niin Suomesta kuin ulkomailtakin.

”Meillä on ollut alusta alkaen kansainvälinen fokus. Olemme saaneet kansainvälistä huomiota niin globaaleilta konevalmistajilta kuin loppukäyttäjiltäkin”, Anttila sanoo.

Lekatech tavoittelee kymmenien miljoonien eurojen liikevaihtoa ja voimakasta kasvua. Lähivuosina yritys tarvitsee osaavaa työvoimaa sekä tuotekehitykseen, kaupallistamiseen että sähkövasaroiden valmistukseen.

Lekatech on perustettu vuonna 2018 ja sen juuret ovat paikallisessa yrittäjyydessä. Yrityksen omistus jakaantuu Iitin Kymppikoneistus Oy:n, toimitusjohtaja Antti Anttilan sekä muiden yksityisten sijoittajien kesken Kymppikoneistuksen toimiessa pääomistajana.

Yrityksen ensimmäiset vuodet ovat kuluneet perusteknologian tutkimisessa ja kehittämisessä. Oman osaamisen lisäksi LUT-yliopiston panos on ollut merkittävä innovaatioprosessissa.

”Nyt teknologia on todettu toimivaksi ja kestäväksi, ja uskallamme ottaa seuraavan askeleen kohti sähkövasaran kaupallistamista”, Anttila sanoo.




Lue seuraavaksi