Uutiset
Röylän Kaivin hyödyntää Steelwristin lisälaitteita JCB-kaivurikuormaajissaan

Espoolainen Röylän Kaivin Oy on käyttänyt kaivurikuormaajia jo pitkään. Kevään kuluessa yritykselle luovutettiin kolmen uuden JCB-kaivurikuormaajan erä. Kaikki koneet ovat kattavasti varusteltuja. Jokaisen koneen puomin päässä on Steelwrist X12 -kallistuva kauhanpyörittäjä, jonka myötä kaivurikuormaajakin saa uusia ulottuvuuksia. Koneet luovutettiin virallisesti asiakkaalle vappuviikolla.
Panttilan nimi on varmasti tuttu monille suomalaisille moottoriurheilun puolelta. Arto Panttilalla on useita motocrossin Suomen mestaruuksia 1980- ja 1990-luvulta. Onpahan hänellä myös erävoitto lajin MM-sarjasta. Myös veljensä Tapiokin ajoi crossia. Tapsa myöntää isoveljen menneen aina menojaan radalla.
”Ei sen perässä vaan pysynyt millään”, naurahtaa Tapio. Ja kun veljekset eivät vääntäneet kahvaa, veivasivat he kaivuvipuja maarakennusyrityksensä Röylän Kaivimen nimissä. Ensikosketuksensa kaivuhommiin Tapio sanoo saaneensa ”kevari”-iässä. Veljesten isä Veli teki maarakennushommia jo 70-luvulla. Vuonna 1985 perhe perusti Röylän Kaivin Oy:n, jossa kaikki Panttilan miehet olivat mukana. Tänä päivänä Tapio Panttila luotsaa yritystä. Isä ja veli ovat jääneet enemmänkin taustatueksi. Yrityksen toimitusjohtajan tehtävien ohella Tapio viettää työaikaa (ja joskus vapaa-aikaakin) edelleen myös kaivukoneen puikoissa.

Kaupungin töitä
Veli Panttila teki kaivuhommia Espoon kaupungille jo tuolloin 70-luvulla. Sittemmin samoja palveluita tarjottiin ja tarjotaan edelleen Röylän Kaivimen toimesta. Yritys tekee kunnallispuolella paljon katurakentamista ja kunnossapitoa, myös talvikunnossapitoa. Henkilökuntaa on kymmenkunta, kuten myös kaivavaa konekantaa, josta vajaa puolet on ollut jo pitkään kaivurikuormaajia. Nyt niistä kolme päivittyi uuteen JCB 4CX:ään (8,8 t/81 kW). Näissä koneissa on vielä Stage IV -päästönormit täyttävä JCB Dieselmax 444 -moottori. Kuluvan vuoden aikana 4CX-malliin tulee Stage V -normit täyttävä Dieselmax 448.
Talon konekannassa on Tapio Panttilan mukaan kaivurikuormaajia siksi, että tilaajan urakkapyyntövaatimukset niitä edellyttävät. Näin on ollut jo pitkään. Kolmen uuden 4CX:n lisäksi käytössä on myös yksi vanhempaa sukupolvea oleva 4CX. Uuden mallin 42 kilometriä tunnissa olevasta huippunopeudesta on todellista hyötyä juuri talvikunnossapidossa, niin itse aurauksessa ja etenkin siirtoajossa. Kaivurikuormaajien lisäksi talossa on tela-alustaisia kaivukoneita painohaarukassa 5–25 tonnia. Katurakentamisen ohella tehdään paljon myös talojen pohjatöitä.

Uusista koneista kaksi on varusteltu katurakennuksen tarpeiden mukaan. Yksi on puolestaan saanut talvikunnossapitoon ja kevätsiivoukseen soveltuvat varusteet ja hydrauliikat. Yhteinen lisävaruste kaikissa on Steelwrist X12 -kallistuva kauhanpyörittäjä. Röylän Kaivin on käyttänyt Steelwristin lisälaitteita jo heti niiden markkinoille ilmestymisen jälkeen.
”Steelwristin laitteet ovat toimineet ja kestäneet hyvin, joten merkin vaihtoa ei ole tarvinnut harkita. Kaivurikuormaajissa pyörittäjien tuoma joustavuus on välttämätön asia, etenkin juuri näissä meidän paljon tekemissämme kunnallistöissä, joissa tilaa on useimmiten rajoitetusti ympärillä”, sanoo Tapio Panttila. Kaivurikuormaajien lisäksi Steelwristin pyörittäjiä on myös tela-alustaisissa koneissa.

Varustelu Pirkkalassa

Uudet JCB:t varusteltiin suomalaisiin oloihin soveltuviksi ja asiakkaan erittelyn mukaisiksi Matekon Pirkkalan toimipisteessä. Siellä koneet saivat sisuksiinsa muun muassa SKF:n keskusvoitelujärjestelmän, polttoainetoimisen lisälämmittimen, taka-ajolaitteen ja ulkokuosiin kunnon työvalot sekä puomin päähän Steelwristin pyörittäjän. Muutoin kaikissa koneissa on Matekon Petteri Sirvan mukaan tehtaan paras mahdollinen varustelutaso.
Koneet tulivat maahan yksitellen, jonka jälkeen niitä luovutettiin heti asiakkaalle ajoon varustelun tultua valmiiksi. Viimeinen yksilö saatiin kehiin loppukeväällä, jolloin myös tehtiin ”virallinen koneluovutus” Röylän Kaivimen Espoon Tervaportin katutyömaalla.
Röylän Kaivimen kaivurikuormaajien käytössä on melkoinen määrä erilaisia työlaitteita, joten Steelwristin pyörittäjän myötä työlaitteen vaihto on helppoa. Se ja työlaitteen kiinnityksen varmistava Front Pin Lock (FPL) tuovat sujuvuutta arkeen. FPL-järjestelmä on täysin mekaaninen ilman sähköliitäntää, joka osaltaan lisää laitteen toimivuutta. X12-kallistuvan kauhanpyörittäjän omapaino on 285 kilogrammaa ja se soveltuu käytettäväksi 7–12 tonnin painoisissa peruskoneissa. X12 on kytkettävissä peruskoneen keskusvoitelujärjestelmään. Näin oli tehty myös kaikissa Röylän Kaivimen uusissa koneissa. X12:n toimintoja voi personoida käyttäjäkohtaisesti. Sen mahdollistaa XControl G2 -ohjausjärjestelmä.

Työssä, jossa vaihdetaan paljon työlaitteita, on pyörittäjän esiasetuksista hyötyä. Aika ei kulu säätöjen tekemiseen, vaan asetukset ovat tallessa muistipaikoissa, joista ne ovat nopeasti noudettavissa käyttöön. Ominaisuudesta on etua myös kuljettajan vaihdon yhteydessä. Jokaiselle kuskille on räätälöitävissä omaan käyttöön parhaiten soveltuvat kallistuvan kauhanpyörittäjän liikenopeudet ja liikkeiden rampit (kiihtyvyydet ja hidastuvuudet).

Työlaitteet sopivat joka koneeseen
Uusissa JCB-kaivurikuormaajissa on kaikissa etupäässä Volvon työlaitekiinnike. Samainen kiinnike on myös talon muissa vastaavissa koneissa. Uusien kaivurikuormaajien kauhanvarren päässä on puolestaan S45-kiinnike. Erilaisia työlaitteita on melkoinen määrä, kuten kauhoja eteen ja taakse, avoharjoja sekä puomiharja, iskuvasaroita, trukkipiikkejä, maakaira, kouria ja talvitöihin lumiauroja ja hiekoituskauhoja.
Yhtäläisen Volvo-kiinnikkeen myötä kaikkia työlaitteita voi käyttää missä tahansa uudessa 4CX:ssä, ja myös siinä vanhemmassakin yksilössä. Runsasta talviajoa varten yksi uusista koneista varustettiin Nokian TRI 2 -renkailla. Muissa rengastuksena on karkeampikuvioinen Michelin. Paljon lumihommia 4CX:llä tekevä Vellu kehui TRI 2 -renkaan tasaista menoa asfalttipinnalla. Talviaikaan mies sanoo ajavansa jopa 300 kilometriä katu- ja tieajoa yhdessä vuorossa. Välillä aura ilmassa, mutta enimmäkseen alhaalla. Noilla kilometreillä kyllä tuntuisi kehossa, jos alla olisi karkeakuvioinen rengas. Tilava ohjaamokin saa kiitokset Vellulta.
Kaivurikuormaajien suosio on hiipunut vuosikymmenten takaisista huippuluvuista. Suomen asiakkaille uusia JCB:n kaivurikuormaajia toimitetaan vuosittain kymmenkunta. Suosituin malli on juuri tämä Röylän Kaivimelle luovutettu 4CX.



