Uutiset

Työkoneet

Risto Kantola on lyhyen perän asialla

Ensimmäinen Suomeen toimitettu, lyhytperäinen Liebherr R936 Compact Litronic (35 t/190 kW) on Telakkarannan työmaalla (Lue tästä: VM Suomalainen oy Telakkarantaa rakentamassa) niin ikään ensimmäisellä komennuksellaan. VM Suomalaisella luotetaan muutenkin Liebherrin kaivavaan kalustoon. Seitsemän Liebherrin laivueessa tuore tulokas on nyt yrityksen järein kaivukone.

Risto Kantola sai uutuuden alleen noin viikkoa ennen kuin Konepörssi pelmahti paikalle. Liebherr tosin on tuttu jo aiemmilta työvuosilta, edellinen työhevonenkin kun oli vuonna 2017 hankittu R 926 Compact Litronic, jonka työpaino on vajaat 30 tonnia. Sen mittariin Risto oli kerryttänyt 2 600 tuntia. Hyvin palvellut kone jäi edelleen VM Suomalaiselle.

VM Suomalaisen tuorein hankinta eli lyhytperäinen 35 tonnin kokoluokan Liebherr R936 Compact Litronic ensimmäisellä työmaallaan Telakkarannassa. Koneella tulee olemaan tärkeä osa raskaiden betonikaivojen ja putkien asennuksessa noin 1,5 kilometrin pituisella linjalla.

”Kokoluokan kasvu toi lisää ulottuvuutta, mikä on erittäin tervetullutta tällekin työmaalle. Ajatuksena on, että yhdellä koneella voidaan suorittaa mahdollisimman monta työvaihetta. Lyhytperäisyys on ehdoton ominaisuus tällaisessa ahtaassa ympäristössä, missä mennään syvälle. Kallioleikkauksissa pyritään jyrkkiin luiskiin, jotta ympäristö kaikkine rakenteineen kärsisivät mahdollisimman vähän työskentelystämme. Hallitsevasta maanpinnasta kaivamme tässä noin kuusi metriä alaspäin. Leikkasin juuri louhepenkan tasoon, joka on kaksi metriä tavoitesyvyydestä. Edelleen mahdumme koneen kanssa työskentelemään, vaikka luiskat nuolevat ”peräpunttia”, aloittaa Kantola.

Goliath on Riston koneelle antama nimi.

”Joskus työmailla näkee paikkoja, joissa kaivusuunnasta on jouduttu tinkimään pitkän peräpuntin takia. Puntittomalla koneella olemme päässeet lähes 100 prosenttisesti ja varmuudella aina kaivamaan kohtisuorassa linjassa, oli sitten vieressä liikennettä, talo tms.”

Kantolan mielestä kone on lyhyestä perästään huolimatta erittäin tukeva.

”Normiperäisellä koneella joutuisin täällä kaivamaan uraa kerralla auki tavoitekorkoon, sitten pienempi kone tiputettaisiin pohjatöihin. Luiskissa on yleensä vanhoja viemäreitä ja kaapeleita, joita ei haluta vahingoittaa tekemällä puntilliselle koneelle ylimääräistä tilaa. Hyvän ulottuvaisuuden ja siihen yhdistetyn lyhyen perän ansiosta saan tehtyä yhdestä suunnasta paljon enemmän työvaiheita kuin normiperäisellä koneella”, jatkaa Kantola.

Telakkarannan työmaalla ei tilaa juuri ole, ei koneille eikä tarvikkeille. Lyhyen perän ansiosta käytettäviä maa- ja kiviaineksia pystytään varastoimaan lähemmäs konetta ja vastaavasti erinomaisen ulottuvaisuuden avulla huonompia aineksia pystyy sijoittamaan niiden yli ja vaikkapa suoraan auton lavalle.

Vakaata hommaa

Kallistuvalla kauhanpyörittäjällä ja luiskakauhalla ulottuvaisuus koneen kääntökeskiöstä kauhan huulilevyyn on 11,4 metriä. Kuokkakauhalla ilman kauhanpyörittäjää päästään myös 11,2 metriin. Risto on kaivanut ampuja auki kuuden metrin syvyyteen saakka, eikä raja vielä ole tullut vastaan. Hän pitää seitsemän metrin kaivusyvyyttä aikalailla maksimina.

”Meidän on tällä työmaalla työskenneltävä aina putkien pituuksien mukaan. Tällöin konetta joudutaan tiputtamaan alaspäin. Kauhapyörittäjän otan pois, kun kynsikauhaa tarvitaan. Täkkäyksessä pyörittäjä on oiva apuväline pihtiensä ansiosta. Vaihtoon menee aikaa noin kolme minuuttia. 1 400 millimetrin halkaisijan omaavaa ja noin 4,5 tonnia painavaa putkea olemme jo alkuvaiheessa urakkaa asettaneet kaivantoon. Jos kone on suorassa, ei perä nouse edes puomin ollessa täysin ulkona. 11,5-tonnisen kaivon pystyy pyöräyttämään koneen ympäri myös ilman, että tela nousee irti maasta.”

Koko Telakkakadun urakka toteutetaan 3D-koneohjausta hyödyntäen. VM Suomalainen luottaa Leican järjestelmään. Uudessa Liebherrissä on vakiona olevien kameroiden (oikealle ja taakse) lisäksi vielä puomikamera omalla näytöllä. Se helpottaa esimerkiksi ylempänä olevien autojen lavalle kuormaamista.Kuvassa ollaan noin reilun kuuden metrin kaivusyvyydessä.

Risto kertoo ennakkoon pelänneensä, että kokoluokan nosto hidastaisi koneen kaivuliikkeitä. Luulo on osoittautunut turhaksi. Syvästä kaivannosta täysi kauhallinen nousee rivakasti ylös. Riston mukaan uusi R936 on hallinnaltaan samanlainen kuin edellinen pykälää pienempi lyhytperäinen R926. Päästöluokka on kuitenkin muuttunut vaiheeseen Stage IV. Moottorin pakokaasuja kuritetaan AdBluen avulla eli SCR-/DOC -järjestelmillä Kyseessä on Riston ensimmäinen kosketus aiheeseen.

”Lähinnä opettelen tuota täyttöpolitiikkaa, eihän se urea missään kaivaessa tunnu tai näy.”

Kone on maalattu jo tehtaalla siniseksi. Alkuperäinen ajatus oli liimata siniset tarrat keltaiseen koneeseen, mutta kokosininen ulkoasu tuntui tyylikkäämmältä. Goliath on Riston koneelle antama nimi.

Liebherr R936 Compact Litronic on osoittautunut erittäin vakaaksi, vaikka puomin päässä roikotetaan yli 10 tonnin painoista betonikaivoa.

”Tehtaalla asennettiin koneeseen myös kahden vakiona olevan kameran lisäksi puomikamera, jolle on oma näyttönsä. Se helpottaa esimerkiksi autoon kuormaamista silloin, kun kone sijaitsee alempana kuin auto. Vajailla kuormilla ei ajeta ja näin tonnin kamera maksaa itsensä äkkiä takaisin”, lopettaa Kantola.

Koneen perä menee pyöräytettäessä 230 millimetriä telalinjan ulkopuolelle. Ohjaamon etukulma ja sivupeili kulkevat telalinjaa ulompana, joten ne antavat turvalliset rajat kääntöliikkeille.

Lue myös: VM Suomalainen oy – Uusin omistajin, omalla kalustolla

Lue seuraavaksi