Uutiset

Työkoneet

Ravo ratkaisee – Cateva urakoi kadut kesäkuntoon



Vuonna 2016 useista maineikkaista yrityksistä muodostettu Cateva Oy on kiinteistötekniikan, kone- ja maanrakennustöiden sekä viherrakennustöiden erikoisosaaja, joka työllistää pääkaupunkiseudulla, Pirkanmaalla, Satakunnassa ja Jyväskylässä noin 180 työntekijää. Työn korkeasta tasosta tunnettu yritys hoitaa myös keväiset katujen puhdistukset tehokkaasti, ja yritys luottaa vahvasti Ravo-imulakaisukoneiden tehokkuuteen.

Cateva Oy on palvelukokonaisuuksiensa osalta erittäin monipuolinen, sillä saman katon alta asiakas saa ratkaisut niin remontti- ja korjausrakentamisiin, viher- ja maarakennustöihin, kuljetuspalveluihin sekä infraurakointiin. Palveluissa onkin huomioitu asiakkaan tilanteet tarkoin, ja tavoitteena on tehdä kaikesta asiakkaalle mahdollisimman helppoa ja kustannustehokasta. Catevan toiminnan ripeys ja laatu perustuvat henkilökunnan korkeaan ammattitaitoon sekä edistykselliseen tekniikan hyödyntämiseen ja korkeaan konekannan tasoon. Tästä hyvänä esimerkkinä toimivat Wihuri Teknisen Kaupan edustamat Ravo-imulakaisukoneet, joiden avulla Catevan korkeat laatustandardit saavutetaan kaikissa olosuhteissa.

Ravoon luotetaan

Cateva Oy:ssä on koko sen toiminnan ajan luotettu imulakaisutehtävissä Ravo-tuotteiden laatuun, ja Catevan maarakennus- ja koneurakointipuolen yksikönpäällikkö Sami Sundellin mukaan ratkaisuun on selkeät syyt.

”Minulla on jo oman yritystoimintataustani kautta positiivinen asenne Ravo-koneisiin, ja olikin luonnollista jatkaa hyvän merkin parissa myös Catevassa. Olen ollut alan kattavan kokemukseni vuoksi mukana Catevan koneurakoinnin investointiprojekteissa, ja Ravon imulakaisukoneiden hankkiminen onkin ollut helposti perusteltavissa myös muille päättäville tahoille. Ravot ovat osoittautuneet luotettaviksi sekä tehokkaiksi yksiköiksi, ja niiden kestävyys on myös tehnyt investoinneista kannattavaa. Kiitosta täytyy myös antaa Ravoa edustavan Wihuri Teknisen Kaupan palvelulle, sillä esimerkiksi koneen räätälöinti valojen ja kamerajärjestelmien suhteen onnistuu vaivatta, ja myös jälkimarkkinointipalvelut vastaavat alan kiireellisiin vaatimuksiin”, kertoo Sundell.

”Catevalla kuuntelemme tarkoin niin omien kuljettajiemme kuin asiakaskunnan palautetta, ja Ravojen osalta ei juurikaan moitteen sijaa löydy. Kuljettajamme ovat selvästi ottaneet Ravot omakseen, ja kiitosta on tullut erityisesti ohjaamon mukavuudesta, mikä onkin olennaisen tärkeää sesonkiaikojen pitkien työpäivien aikana.”

”Urakoimme runsaasti myös ahtailla kaupunkialueilla tiiviin asutuksen keskellä, mikä asettaa työn laadulle ja urakoinnin nopeudelle korkeat vaatimukset. Kaikki täytyy suorittaa mahdollisimman pienillä häiriöillä, mutta silti työn jäljen pitää olla erittäin korkealaatuista. Ravo-koneiden imulakaisun tehokkuus on kuitenkin vastannut odotuksiin, eikä suurempia moitteita ole tullut edes kaikkein vaativimmilta asiakaskunnilta.”

”Luotamme Ravojen laatuun vuosiksi eteenpäin, ja kestävyyden ansiosta koneille onkin suunniteltu jopa 15 vuoden elinkaari vaativissa tehtävissä. Luonnollisesti huomioimme mahdolliset lakimuutokset esimerkiksi päästövaatimusten osalta, mutta on mukava tietää, että Ravolla on tarjota myös täyssähköisiä vaihtoehtoja tilanteen niin vaatiessa ”, korostaa Sundell. 

Kentältä kiitosta

Kävimme seuraamassa Ravojen toimintaa vaativissa olosuhteissa, ja Länsi-Herttoniemen katujen kevätpuhdistus tarjosikin hyvän kuvan koneiden suorituskyvystä. Ravo-imulakaisukoneilla urakoineet koneenkuljettajat Jukka Häyrinen ja Marko Korhonen kertoivat niin koneiden ominaisuuksista kuin puhdistustyön vaatimustasosta.

Vaativissa olosuhteissa Ravo-imulakaisukoneen ketteryys ja tarkka ohjattavuus korostuvat. Ergonominen ja hiljainen ohjaamo auttaa puolestaan jaksamaan pitkätkin työvuorot.

”Ravo-koneet ovat minulle hyvin tuttuja jo vuosien ajalta, ja nykyinen Ravo R5 on jo neljäs työssäni käyttämä hollantilaiskone. Ravot ovat aina miellyttäneet minua hiljaisuuden, helppokäyttöisyyden, ketteryyden sekä loogisuutensa ansiosta. Selvästi myös käyttäjäpalaute on tehtaalla huomioitu, sillä jokainen uusi konesukupolvi on aina ollut edeltäjäänsä kehittyneempi. Tämänhetkinen Ravo R5 onkin ehdottomasti paras versio, ja esimerkiksi sen käyttömukavuus, imuteho ja turvallisuuden korkea taso varmistavat työmme laadukkuuden”, kertoo Häyrinen.

”Sesonkiaikoina työpäivämme ovat todella pitkiä, ja Ravon ohjaamon ilmastoinnin taso sekä istuimen miellyttävyys ovat tärkeitä ominaisuuksia. Mukavassa ohjaamossa jaksaa paremmin, mikä myös on hyvin tärkeää vaativissa olosuhteissa suoritettavien työtehtäviemme turvallisuuden vuoksi. Turvallisuutta lisäävät myös Ravon hyvä näkyvyys ohjaamosta, isot peilit, tehokkaat työvalot, varoitusvalot ja -majakat sekä 360 asteen kamerajärjestelmä. Merkittävä ominaisuus on myös yli 80 km/h:n huippunopeus, mikä tekee siirroista nopeaa, sujuvaa ja turvallista.”

”Urakointimme laatutasoa seurataan luonnollisesti hyvin tarkoin, ja Ravojen ansiosta palaute on harvinaisen miellyttävää. Koneen imuteho, iso säiliö, pakkauskyky, ketteryys sekä viimeistelyt varmistava tehokas korkeapainepistooli muodostavatkin toimivan kokonaisuuden, jolla urakoinnin vaatimustaso saavutetaan varmuudella. Käyttäjän kannalta mukavaa on myös koneen perushuoltojen helppous sekä puhdistettavuuden vaivattomuus, mitä osaakin pitkien työpäivien jälkeen arvostaa”, lisää Häyrinen.

Suunnitelmallista siisteyttä

Herttoniemessä Häyrisen ja Korhosen kahdella Ravolla suorittaman katujen puhdistus vakuuttaa niin nopeutensa kuin työn laadun puolesta. Urakointi näyttää vaivattomalta, mutta sen onnistuminen on edellyttänyt runsaasti valmisteluja.

Tarkasti suunnitellut tekniset yksityiskohdat takaavat huippuluokan lopputuloksen. Ohjaamon hyvä näkyvyys harjoihin varmistaa tarkan työskentelyn.

”Tiedotamme ja varoitamme alueen autoilijoita puhdistustyön aikatauluista jo hyvissä ajoin, ja suuria kylttejä on vaikea olla huomaamatta. Kaikesta huolimatta suurin työtämme hidastava tekijä on autojen siirtäminen pois urakoinnin tieltä. Imulakaisukoneiden edellä kulkeekin aina hinausautoryhmä, joka varmistaa työskentelymme esteettömyyden. Toivoisimmekin autoilijoilta tarkkuutta ja yhteistyötä, jolla myös välttyy turhalta sadan euron siirtomaksulta”, korostavat Häyrinen ja Korhonen.

Wihuri palvelee

Ravo-imulakaisukoneita edustava Wihuri Tekninen Kauppa toimii hyvin asiakaslähtöisesti ja esimerkiksi Catevalta saatava arvokas palaute otetaan tarkoin huomioon.

”Wihuria sekä Ravoa yhdistää halu kehittää tuotteita ja toimintaa, ja tästä syystä meidän loppukäyttäjiltämme saama palaute siirtyy saumattomasti Ravon kehitysosaston tietoon. Näin aikaansaadaan yhä parempia tuotteita, joissa Suomen vaativat olosuhteet on myös huomioitu tarkoin. Onnistuneita ominaisuuksia nykyisen sukupolven koneissa ovat esimerkiksi hyvä pakkauskyky, automaattinen ajokorkeuden säätö, edistynyt paineentasausjärjestelmä, huoltoystävällisyys, siirtonopeus, ketteryys sekä yksilöllinen räätälöitävyys.”

”Uusista ominaisuuksista runsaasti mielenkiintoa on herättänyt esimerkiksi Ravon kehittynyt telematiikkajärjestelmä, joka kertoo koneen sijainnin, polttoaineenkulutuksen, siirtoajojen sekä tyhjäkäynnin määrän sekä harjaukseen käytetyn ajan. Tietojen avulla voidaankin helposti optimoida koneen reittiä ja tehostaa työtehtävien suoritusta”, kertoo Wihurin avainasiakaspäällikkö Petteri Ylinen.

”Ravo on myös valmiina uusiin mahdollisiin päästövaatimuksiin ja täyssähköinen Ravo R5e olikin Suomessa jo koeajokierroksella. Palaute koneesta oli positiivista, sillä koneen käytännön ajettavuus sekä hallintalaitteet ovat samanlaiset kuin dieselversiossa. Lisäksi kone on hiljainen ja sen toiminta-aika on pitkä, mutta tietenkin työreittien suunnittelu vaatii hieman lisähuomiota. Euroopan suurissa kaupungeissa sähköversioiden kysyntä on kasvanut jatkuvasti, ja näemmekin että sama trendi on tulossa myös Suomeen.”

”Ravo-tuotteet ovat yrityksille merkittäviä investointeja tulevaisuuteen, ja luonnollisesti koneita koskevat kaikki Wihurin kattavat jälkimarkkinointipalvelut. Koneisiin tarjotaan perusteellinen käyttökoulutus, ja koko maan kattava huolto- ja varaosaverkosto pitävät arvokkaat koneet tien päällä. Ravon tehtaalla myös tuotantovauhti on kunnossa, ja kannattaakin huomioida, että näitä huippuluokan tuotteita on saatavilla vielä tämän kesän toimituksiin”, korostaa Wihurin ympäristönhoitokoneiden myyntipäällikkö Joonas Alaspää.

RAVO R5 -imulakaisukone:

Koko: Bruttopaino (GVW) 11,4 tonnia

Lakaisunopeus: 0–15 km/h

Siirtoajonopeus: 80 km/h

Roskasäiliön tilavuus: 5,0 m3

Vesisäiliön tilavuus: 600 litraa

Polttoainesäiliön tilavuus: 120 litraa

Hyötykuorma: 4 650–5 260 kg

Lakaisuleveys: 2 400 mm (3 300 mm kolmannella harjalla varustettu kone)

Moottori: 4-sylinterinen 4,5 l:n IVECO Euro 6E -dieselmoottori

118 kW/160 hv

Huollettavuus:                          

Yksinkertainen ja tehokas puhallinpuhdistusjärjestelmä.

Suuret huoltoluukut, jotka mahdollistavat helpon pääsyn roskasäiliöön.

Keskusvoitelujärjestelmä, jossa on vain 15 voitelukohdetta.

Aikaa säästävät helposti vaihdettavat harjat.

Erittäin vankkarakenteinen Corten-teräksestä valmistettu alusta viiden vuoden takuulla

Lisävarusteet:

Esimerkiksi veden kierrätysjärjestelmä, katolle asennettava vesisäiliö, hydraulinen imuletku, vakionopeudensäädin

Lue seuraavaksi