Uutiset

Työkoneet

Pohjolan Purkutyö – Steelwristin pikakiinnikkeillä työnteko sujuvaksi

Ilomantsilainen purkutöitä tekevä Pohjolan Purkutyö Oy on aloittanut kaivukoneidensa varustamisen Steelwristin pikakiinnikkeillä. Viime vuoden lokakuussa kuopiolainen Ertec Trading Oy luovutti Pohjolan Purkutyölle jo toisen Volvo EC300 -kaivukoneen (180 kW/30 t), joka oli varustettu Steelwrist SQ80 -pikakiinnikkeellä. Ensimmäinen vastaava kokoonpano toimitettiin vuoden 2020 alussa.

Ertec Trading hoiti edellä mainittuihin koneisiin Steelwristin automaattisten pikakiinnikkeiden asennuksen sekä teki muitakin asiakkaan haluamia lisävarusteluja. Pohjolan Purkutyöllä on käytössä myös kolme Volvo EC380- sekä yksi EC360-kaivukone, jotka Ertec Trading on niin ikään varustanut Steelwristin täyshydraulisilla pikakiinnikkeillä. Seuraavaksi Pohjolan Purkutyö aikoo toteuttaa alle 30 tonnin koneidensa varustamisen samanlaisin varustein.

”Me olemme asentaneet koneisiin paljon juuri Steelwristin lisävarusteita, niin kallistuvia kauhanpyörittäjiä kuin erilaisia pikakiinnikkeitä”, sanoo Erkki Pöyhönen Ertec Tradingiltä.

Ilomantsilainen Pohjolan Purkutyö on aloittanut kalustonsa varustamisen Steelwristin SQ-sarjan pikakiinnikkeillä. Tässä Pohjolan Purkutyön Pekka Hassinen (oik.) vastaanottamassa SQ80-pikakiinnikkeellä varustettua Volvo EC300 ENL -kaivukonetta Ertec Tradingin Erkki Pöyhöseltä.

Ei paluuta vanhaan

”Jo nyt lyhyen käytön jälkeen olemme havainneet tämän Steelwristin täyshydraulisen kytkentäjärjestelmän tuomia konkreettisia etuja. Purkutöissä joudumme usein vaihtamaan työlaitetta. Nyt tämä vaihto onnistuu koneen ohjaamosta poistumatta, hydraulisiakin työlaitteita käytettäessä. Näin lyhytkin työtehtävä tulee hoidettua siihen parhaiten soveltuvalla työlaitteella, kun vaihto on helppoa”, toteaa Pohjolan Purkutyö Oy:n perustaja Pekka Hassinen. ”Myös työvälineiden rikkoontuminen vähenee, kun puomin päässä on aina ”oikea” työlaite. Lisäksi tällainen täyshydraulinen pikakiinnike nopeuttaa työn etenemistä. Ohjaamosta ei tarvitse poistua monestikin varsin aikaa vievälle letkujumpalle, koska läpiajettavat hydrauliikat kytkeytyvät samalla itse työlaitteen kytkennän yhteydessä. Työturvallisuuskin paranee, kun ei tarvitse poistua ohjaamosta.”

”Meillä on nyt vajaan vuoden kokemus tällaisten Steelwristin automaattisten pikakiinnikkeiden käytöstä, ja on todettava, että paluuta vanhaan menetelmään ei enää ole”, lisää Hassinen.

Lisää tuottavuutta SQ-pikakiinnikkeellä

Tuottavuuden kasvattaminen on arkipäivää joka alalla. Maarakennuksessa ja purkutöissä törmätään nykyään jatkuvasti tarpeeseen vaihtaa käytettävää työlaitetta. Aikaisemmista tappiliitoksista ja hydrauliikkaletkujen pikaliittimistä on nyt siirrytty automaattisiin pikakiinnikkeisiin, jotka mahdollistavat itse työlaitteen mekaanisen kytkennän sekä tarvittavien hydrauliikkojen ja sähköjen läpivientien kytkennän kaivukoneen ohjaamosta poistumatta. Näin saavutettu ajansäästö on melkoinen.

Steelwristin SQ-sarjan pikakiinnikkeillä hydrauliikkakäyttöisenkin työlaitteen vaihto onnistuu muutamassa sekunnissa. Niiden avulla käy yhtä helposti niin kauhan, iskuvasaran, pulveroijan, tärylevyn, kouran kuin seula- ja murskainkauhan vaihtaminen tai kallistuvan kauhanpyörittäjän kiinnittäminen puomin päähän. Ja kaikki nämä toiminnot hoituvat ohjaamosta käsin hoidettuna. Näin vaihdossa säästetty aika on heti käytettävissä työntekoon, jolloin tuottavuus paranee.

Steelwrist SQ -pikakiinnikkeen ominaisuuksia:

  • Valettu, yksiosainen teräsrunko sisäisin hydrauliikkakanavin
  • Ei letkuja >>> ei letkujen vaihtoja, ei roikkuvia letkuja, ei letkurikkoja, ei öljyvuotoja
  • Vaivaton vaihtaa kuhunkin työhön parhaiten soveltuva työlaite
  • Mahdollistaa kallistuvan kauhanpyörittäjän nopean kiinnittämisen/irrottamisen
  • Lisää työturvallisuutta, kun ohjaamosta ei tarvitse poistua työlaitteen vaihtoa varten
  • Turvalukitus estää työlaitteen putoamisen

Kiinni on ja pysyy

Steelwristin SQ-sarjan pikakiinnikkeissä käytetään FPL-turvalukitusta (Front Pin Lock) varmistamaan työlaitteen kiinni pysyminen ilman monimutkaista sensoritekniikkaa. Kaikissa Steelwristin S-standardin pikakiinnikkeissä on turvalukitus vakiona, myös kallistuvissa kauhanpyörittäjissä. Kuljettaja saa aina nopeasti selkeän tiedon, onko kiinnitys kunnolla lukittu. Tämä säästää osaltaan aikaa ja nopeuttaa työntekoa.


Lue seuraavaksi