Uutiset

Työkoneet

Oilset Oy: Petro-Canadan tuotteiden uusi maahantuoja



Uuden yrityksen vauhtiin saaminen on useasti työlästä ja aikaa vievää, mutta Oilset Oy:n kohdalla monet perustekijät olivat valmiiksi kunnossa. Jokaisella neljällä yrityksen perustajäsenellä on noin 20 vuoden kokemus voiteluaine- ja suodatinalalta, ja lisäksi edustukseen saatiin heti useita alan tunnettuja huipputuotteita. Ahkeruuden ja ennakkoluulottomuuden ansiosta viime marraskuussa perustettu Oilset onkin saanut toimintansa nopeasti komeaan kiitoon, ja uudet toimitilat Pirkkalan Turkkiradalla esitellään suurelle yleisölle huhtikuussa Mansen Mörinöillä.

Matti Tavinen, Jani Koskimaa, Toni Lahtinen sekä Aukusti Nikkanen muodostavat mainion rungon voiteluaineiden markkinointiin, sillä miehillä on kattava asiantuntemus alan tehtävistä niin päämiesyhteistyön, logistiikan sekä myynnin osalta. Oilsetin toiminta on lähtenyt vauhdilla käyntiin, ja voiteluaineiden rinnalle on tullut jo laadukkaiden suodattimien, kemikaalien, laitteistojen sekä AdBlue-tuotteiden edustussopimuksia.

Petro-Canadan laatu tunnetaan

Oilsetin tuoteperheen kivijalkana toimii Petro-Canadan korkealuokkainen voiteluainevalikoima, josta löytyy ratkaisuja käytännössä kaikkiin liikkuvan kaluston ja teollisuuden kohteisiin.

”Petro-Canadan tuotteet perustuvat patentoituun HT-puhdistusprosessiin, jonka ansiosta voiteluaineet täyttävät kaikki tuotekriteerit ja tuovat puhtautta sekä toimintavarmuutta moottorien toimintaan. Tuoteperheellä on vankka asema maamme markkinoilla, ja edustuksen saaminen uudelle yritykselle antoikin runsaasti itseluottamusta ja rohkeutta”, kertoo Jani Koskimaa.

Myös Petro-Canadan päässä edustussopimuksen nopeaan syntymiseen oltiin hyvin tyytyväisiä.

”Olemme erittäin vaikuttuneita Oilsetin operatiivisesta huippuosaamisesta, syvästä markkinatuntemuksesta ja sitoutumisesta laatuun, minkä vuoksi valitsimme Oilsetin valtuutetuksi jakelijaksemme Suomessa. Olemme varmoja, että he tarjoavat vaaditun tason teknistä neuvontaa ja paikallista asiakaspalvelua, johon Petro-Canadan asiakkaat ovat tottuneet,” kommentoi Petro-Canada Lubricantsin myyntijohtaja Kerry Larkin.

Toisiaan täydentävä valikoima

”Ymmärrämme hyvin asiakaskuntamme monipuolisuuden, ja tarjontaamme on lisätty jo esimerkiksi englantilaisen Cougar Lubricantsin voiteluaineet, Noitechin, Mann-Filterin ja Hifi-Filterin suodattimet, Arom-Dekorin puhdistus- ja AdBlue-nesteet sekä Q8-öljyt. Lisäksi täydennämme valikoimaa toiveiden mukaisesti ja saatavilla on myös rasvaus- ja öljyntäyttölaitteistoja sekä PRF-aerosoleja. Tuotepalettimme kattaakin alan toimijoiden useimmat jokapäiväiset tarpeet ja merkkien tunnettavuus tuo jatkuvuutta asiakkaidemme toimintaan. Myös toimitusaikamme ovat nopeita ja Postin toimituksilla useimmat tuotteet saadaan asiakkaille jo seuraavan työpäivän aikana”, korostaa Toni Lahtinen.

Ympäristöystävällisyys korostuu

Voiteluaine- ja kemikaaliala on muuttunut viime vuosien aikana vauhdilla vihreämpään suuntaan, ja Oilsetin tuotteet ovat vahvasti kehityksessä mukana.

”Monissa työkohteissa on nykyään tarkat kriteerit konekannan voiteluaineille ja esimerkiksi biohajoavilla tuotteilla saa lisäpisteitä kilpailutuksissa. Edustamamme tuotemerkit kulkevat tässäkin suhteessa alan kärjessä, ja niiden tekniset arvot täyttävät mainiosti alan vaatimukset nyt ja jopa vuosiksi eteenpäin. Hyvänä esimerkkinä ympäristöystävällisyydestä toimivat Petro-Canadan biohajoavat ja myrkyttömät Environ -hydrauliikkaöljyt, joita on saatavana suoraan hyllystä monipuolisiin tarpeisiin”, lisää Aukusti Nikkanen.

Myynti vauhdissa, edustava toimipiste

Oilset on jo lyhyessä ajassa saanut myös esimerkiksi Petro-Canadan tuotteiden jälleenmyyntiverkoston kuntoon.

”Meillä on jo kymmeniä tuotteiden jälleenmyyjiä kautta maan ja niiden määrää kasvatetaan jatkossakin. Toimitusten lisäksi tuotteita voi luonnollisesti tilata ja noutaa toimipisteestämme Pirkkalan Turkkiradalta, aivan eteläisen ohitustien varrelta. Uudet, yli 500 neliön tilamme soveltuvat muutenkin loistavasti toimintaamme, ja sijainti usean raskaan alan merkittävimmän yrityksen lähistöllä on miellyttänyt asiakaskuntaamme suuresti.”

”Toimintamme on lähtenyt käyntiin jopa yllättävän sulavasti ja vaadittava byrokratiakin on sujunut vaivattomasti. Oilsetiin ja sen tuotteisiin tutustumiseen avautuu mainio mahdollisuus huhtikuun Mansen Mörinöillä, ja kutsummekin kaikki nykyiset ja uudet asiakkaamme vierailulle Turkkiradalle”, päättää Nikkanen.

Lue seuraavaksi