Uutiset
Nyt on Europortsin kouralla kokoa
Laivojen satamassa viipymistä eli kääntöaikaa pyritään minimoimaan kaikin tavoin. Rauman satamassa operoiva Euroports Finland Oy päätti panostaa materiaalinkäsittelyn sujuvuuteen juuri edellä mainittu silmällä pitäen. Käyttöön hankittiin tiettävästi Suomen suurin romukoura. Nyt tällä massiivisella työlaitteella lastataan kierrätysmetallia laivaan 300–400 tonnin tuntivauhdilla kanaalikaupungin satamalaiturilla.
Rozzin kouria Suomessa edustava Ajardos Oy toimitti muutama vuosi sitten merkin kouran Europortsille Rauman satamaan. Kyseinen romukoura oli tuolloin ensimmäinen Rozzi-merkkinen Raumalla ja kooltaan nyt nähtyä reilusti pienempi.
”Alku oli kaikkea muuta kuin lupaava. Kun koura tuohon meidän laiturille ilmestyi, totesivat kaikki käyttäjät yhteen ääneen, ettei tuollaisella tee yhtään mitään näissä hommissa”, aloittaa Europortsin Rauman toimipisteen tekninen päällikkö Petri Viinikkala.
”Mielipiteet kääntyivät kuitenkin lähes heti päälaelleen, kun kouraa päästiin testaamaan itse työnteossa. Laite hämmästytti kaikkia hyvällä tunkeutuvuudellaan.”
Hyvät kokemukset tästä ensimmäisestä Rozzin kourasta johtivat sitten toisen hankintaan, kun sellainen tuli eteen kapasiteetin kasvattamisen myötä. Muitakin merkkejä harkittiin, mutta kokemukset puhuivat puolestaan ja näin uuden jättikouran merkiksi valikoitui Rozzi.
Lisäksi italialainen valmistaja toteutti monia Europortsin vaatimuksia. Kannatinketjujen mitat ja tyypit, sähkötehovaatimukset sekä muut kytkentään liittyvät seikat määriteltiin jo tilauksen yhteydessä, ja ne myös toteutettiin. Lapamuotokin määriteltiin Europortsilla nosturinkuljettajien kanssa maksimaalisen tuottavuuden saavuttamiseksi.
Valmistajan suurin kautta aikojen
Kesäkuun alussa Rauman satamaan saatu jättikoura on samalla Rozzin kouramalliston suurin. Näin suurta ei Rozzikaan ole aiemmin valmistanut. Laitteen omapaino on 14,5 tonnia ja sen nostokyky on 22 tonnia. Koura on sähköhydraulinen. Peruskoneelta vaaditaan vain sähköulosotto. Kourassa on oma sisäinen hydrauliikkakoneikko, jota pyörittää 55 kilowatin sähkömoottori. Lapojen liikkeet hoituvat hydrauliikkasylintereillä.
Lapoja on kahdeksan ja kidan aukaisu vie aikaa yhdeksän sekuntia. Sulkeutuminen kestää puolestaan 16 sekuntia. Muuan muassa nämä liikeajat olivat tärkeitä valintakriteereitä. Kouran hallinta tapahtuu nosturin omilla hallintalaitteilla.
Viinikkalan mukaan hydrauliikkatoiminen koura pureutuu paremmin kasaan verrattuna vaijerikäyttöiseen. Vaijerikäyttöinen kun kevenee aina nostettaessa, eikä kuormaa näin ”tartu” mukaan yhtä paljon kuin hydrauliikkatoimisessa.
Superlatiivista toimintaa
Jos on koura iso, niin iso on peruskonekin. Tätä Rozzin mammuttikouraa käytetään Gottwaldin 100 tonnin satamanostureilla, joita Rauman sataman laiturilta löytyy kolme kappaletta. Yksi niistä on hybridimalli, jota voidaan käyttää polttomoottorilla tai verkkovirtasyötöllä. Rozzin koura soveltuu käytettäväksi näissä kaikissa, vaikkakin Viinikkala sanoo kouraa pyrittävän käyttää mahdollisimman paljon juuri tuossa hybridiyksilössä, ja siinäkin nimenomaan sähkökäyttöisenä.
Näin päästöt sekä koneen käyttökulut pienenevät oleellisesti. Sähkökäyttöä puoltaa Gottwaldin suuri ulottuma, jolloin paikkaa ei tarvitse alituiseen vaihtaa. Tämän satamanosturijätin 100 tonnin kuorman maksimi nostoetäisyys on 25 metriä kääntökehästä.
50 metrin ulottumaan voidaan nostaa vielä 27 tonnin puntti. Se täsmää hyvin yhteen juuri tämän Rozzin kouran kanssa, eli täysi kourallinen saadaan helposti kauaskin laivan ruumaan. Kaikki nämä seikat nopeuttavat laivan täyttymistä, joka on koko ajan se johtoajatus.
Kierrätys kasvussa
Raumalle tämä uusi romukoura hankittiin metallinkierrätyksen kasvun takia. Viinikkala sanoo suurista kourista olevan pula maailmalla juuri kierrätyksen lisääntymisen johdosta. Nyt käyttöön saadun kouran hän uskoo palvelevan vuosikymmeniäkin eteenpäin. Uskoa vahvistaa helppo kunnossapito. Ainoat vaihdettavat ovat hydrauliikkaöljyt sekä hydrauliikkaöljynsuodatin. Lapojen nivelissä on muutamia rasvanippoja, joita tulee voidella 20 käyttötunnin välein.
”Lähes huoltovapaa siis”, päättää Viinikkala.
- Lue myös: Uutta kalustoa Ajardokselta