Uutiset

Työkoneet

Nordic Lights vaativaan valaisuun

Kunnolliset työvalot ovat tärkeitä niin työtehon kuin turvallisuuden kannalta, erityisesti nyt alkavan pimeän vuodenajan aikana. Pohjoismaiset olosuhteet ovat haastavat valaistuksen kannalta, sillä sää- ja lämpötilavaihtelut ovat suuria ja työkoneympäristö tuo vielä omat haasteensa kuvioon. Pietarsaarelainen Nordic Lights on vuosikymmenten ajan kehittänyt valoteknologiaa kärkikastissa ja on ollut esimerkiksi jo pian kymmenen vuotta Caterpillarin valaisintoimittajana.

”Ledit ovat selvästi lähitulevaisuuden valonlähteitä, mutta ei kehitys siihen tule jäämään. Mihin se menee, ei vielä osata sanoa. Laser on horisontissa, sen saamme nähdä tuleeko siitä joskus merkittävä valaisutekniikka”, luotaa tulevaisuutta aluemyyntipäällikkö Robert Hedström Nordic Lightsiltä.

Nordic Lights toimittaa paitsi monille kotimaisille laitevalmistajille valaisimia, myös suurille globaaleille toimijoille. Esimerkiksi useimmat kotimaiset metsäkone- ja kaivoslaitevalmistajat ovat Nordic Lightsin asiakkaita. ”Lamppumme ovat kaivoksen kestäviä. Kun ne kestävät siellä olevissa olosuhteissa, kestävät ne yleensä missä tahansa muuallakin. Metsäkoneista saadut kokemukset ovat opettaneet sääolojoen vaatimukset valaisimille”, toteaa Hedström. Oma vahva tuotelinjansa on Nordic Lightsin tieliikenteeseen tarkoitetut valaisimet.

Suurista maailmanlaajuisista konevalmistajista, joille Nordic Light toimittaa valaisimia, mainittakoon Hitachi, Komatsu, Sandvik ja Caterpillar. ”Caterpillar vaatii paljon ja sen takia olemme satsanneet tuotekehitykseen paljon”, sanoo Hedström. Caterpillar onkin nykyään Nordic Lightsin suurin yksittäinen asiakas ja tuotannosta                 kolmannes menee Amerikkaan.

Nordic Lights panostaa vahvasti tuotekehitykseen. Yhteistyö komponenttitoimittajien kanssa on tiivistä ja aina uusimmat ratkaisut saadaan etulinjassa testattaviksi. Komponenttien ja elektroniikan ohella tarkkaa testausta tehdään optiikan ja mekaanisen kestävyyden osalta.

Laboratoriossa on monipuoliset, alansa huipputeknologiaa edustavat testauslaitteet. Valon määrän mittaamiseksi on aivan Suomen kärkitasoa oleva goniometri, jolla saadaan tehtyä erittäin tarkat selvitykset todellisesta valon määrästä. ”Me ilmoitamme valaisimillemme todellisen valotehon, jonka mittaamme siten, että valaisimen lämpötila on vakiintunut; emme siis teoreettisia tehoja tai heti sytytyksen jälkeen mitattua maksimia. Saatamme hävitä siten numeroissa joillekin, mutta olemme valinneet tämän rehellisen tien ja luotamme sen kantavan.”

Nordic Lightsin valaisinten kokoonpanotehdas edustaa pitkälle kehitettyä elektroniikan tuotantolinjaa.

Vaikka tuotanto näyttää huippuunsa viritetyltä, ei tuotannon suunnittelua ole unohdettu, vaan jatkuva parantaminen on talon tapa. Laatuvirheiden pieni määrä, PPM alle 200, on huomattu myös Caterpillarilla, joka antoi Nordic Lightsille erikoiskiitoksen tästä.

Juha Kuusjärvi

Lue seuraavaksi