Uutiset

Työkoneet

Arkistojen aarteita: Mutapainin ystävät 3

Mutapainin ystävät ovat tähän mennessä keränneet katsojia jo mukavasti, joten jatkamme jakamalla uuden mutakylpyjen aatelia edustavan videokoosteen, jota kelpaa ihmetellä.

Voihan sitä näinkin ruopata, tai naarata. Tai kalastaa.

Hinausapu tuli paikalle juuri ajoissa ennen ruokatuntia, joka farmarihousuihin pukeutuneelta kuljettajalta kuluukin sitten kuravelliä polkinten alta kaivaessa.

Osaa ne näköjään Ruotsissa upottaa muutakin kuin Suomen jääkiekkomaajoukkueen MM-haaveet. Volvo käy kohtuullisen syvällä.

Puskukoneenkin saa jumiin, jos omaa tarpeeksi lahjoja. Tai lahjattomuuskin konekuskina voi tulla kysmykseen.

Kaikkien liejulammikoiden isä ja äiti. Alue ei taida olla kovin pakkasherkkää, kun viemäriputkikin on asennettu maan pinnalle.

Sitten jälleen yksi helmi jostain sieltä, missä kirosanatkin sisältävät kyriilisiä aakkosia ja votkapullon minimikoko on kolme litraa. Näillä ajopeleillä ajetaan mutakylpyihin tahallisesti. Hauskaa näyttäisi olevan.

Vaikka tämä ei ihan teemaan sovikaan, niin tähän loppuun vielä yksi pyyntö. Laskekaa nyt niitä Linnanmäen lippujen hintoja.

Mutapainin ystävät osa 1.

Mutapainin ystävät osa 2.