Uutiset
Monikäyttökone Gallmac
On paljon työmaita, joissa työtehtävät vaihtelevat suuresti ja konetyötä olisi useammalle erilaiselle koneelle, mutta yhdelläkin riittävän monipuolisella pärjättäisiin. Tähän saumaan on italialainen Tesmec kehittänyt Gallmac-monikäyttökoneen, joka suoriutuu kaivusta, nostamisesta ja lastaamisesta sekä monista muista tehtävistä tuottoisan hydrauliikkansa ja monipuolisen lisälaitevalikoimansa ansiosta.
Gallmacia tuo maahan Hannun-Kone Oy, jolla on omassa käytössä ollut parin vuoden ajan Gallmac WMW 100TL. Sillä on saatu lastattua kaikenlaiset autot sekä purettua merikontit, aurattua pihamaat ja tehtyä monet muut ”passaushommat”. Siitä saadut hyvät kokemukset ovat rohkaisseet panostamaan koneen maahantuontiin.
Gallmacin mallisto on juuri uudistunut ja kuvassa olevasta, ensimmäisestä Suomeen luovutetusta koneesta poiketen seuraavat koneet tulevat olemaan uusissa viher-valkeissa väreissä ja ne tullaan tuntemaan TG-sarjan laitteina. Kone on saanut uudistuksia, mutta perusratkaisut ovat edelleen samoja kuin tähän asti. Hannu Laukkanen Hannun-Koneelta oli luovuttamassa konetta käyttökoulutuksen jälkeen Antti ja Martti Lehtiselle.
Gallmac on sekoitus ominaisuuksista vastaten ympäripyörivää kaivukonetta, pyöräkuormainta ja kurottajaa. Keskeisiä ominaisuuksia ovat nelipyöräohjaus, ympäripyörivä puomi ja ohjaamo sekä tehokas hydrauliikka. Se on erittäin tehokas esimerkiksi lumen kuormaamisessa, sillä konetta ei tarvitse kääntää joka kuormauskerralla, koska kääntö voidaan tehdä pyörivällä ylävaunulla. Nelipyöräohjaus tekee koneesta hyvin ketterän ja esimerkiksi seinän viereen ajaminen käy vaivatta rapuajomahdollisuuden ansiosta. Mallistossa on neljä kokoluokkaa 10-18 tonnia. WMW 100TL:n työpaino on 10 020 kg.
Vakauden lisäämiseksi kone on varustettu akselilukoilla ja tassuilla. Lisäksi etulevyllä saavutetaan huomattavasti lisää vakautta.
Kone on hyvin vakaa, mikä on erityisesti henkilökorikäytössä välttämätöntä. Henkilökori on tyyppihyväksytty tehtaalla.
Gallmacin voimansiirto on hydrostaattinen. Nopeutta voidaan säätää portaattomasti nollasta noin 30 km/h molempiin suuntiin rengastuksesta riippuen.
Gallmaciin saa myös ratavarustuksen suoraan tehtaan asentamana ja tyypittämänä, luonnollisesti eri raideleveyksille ja siis myös suomalaiselle leveydelle. Mainittakoon myös, että Gallmacista on malli, jossa on kaapelinkaivulaite omalla vedolla, jolloin kaapelia pystytään vetämään kaukana sivulla.
Gallmacin hydrauliikka tuottaa maksimivirtausta 152 l/min ja painetta 260 baaria Rexrothin säätyvätilavuuksisen pumpun avulla.
Lehtisen Gallmac tuli henkilökorivarustuksella, minkä mahdollisuus olikin yksi merkittävä syy Gallmacin valintaan. Koneen tuleva käyttäjä, Martti Lahtisen poika Antti Lahtinen saa koulutusta henkilökorin käytöstä tehtaan tekniseltä neuvonantajalta teknikko Manuele Bertiltä.
Katso video – Monikäyttökone Gallmac