Uutiset

Työkoneet

Mobiilitorninosturi Liebherr MK 140 nostaa 40 metriin

Havator hankki neljäakselisten MK 88 -mobiilitorninosturien seuraksi kesällä viisiakselisen MK 140 -mobiilitorninosturin. Vaikka MK88:n ulottuvuudet riittävät useimpiin kohteisiin, niin silloin tällöin Havatorillakin kaivattiin niitä lisämetrejä esimerkiksi vaakaulottuvuuteen. MK 140 viekin taakkansa pidemmälle ja korkeammalle kuin pikkuveljensä.

Liebherrin MK-perhe on mobiili- ja torninosturin yhdistelmä. Se antaa torninosturin ulottuvuuden ja kompaktiuden ahtaissa kaupunkinostoissa. Mobiilialusta taas sallii nopean työmaalta toiselle ja tietenkin myös työmaan sisällä siirtymisen. Nosturityypin edut on työmailla havaittu ja MK-perheen nostureille on riittänyt Havatorillakin kysyntää.

Varsinkin ahtaissa kaupunkiolosuhteissa, kuten rakennusten väleissä, MK-sarjan koneet pääsevät oikeuksiinsa. Alusta voidaan ajaa lähelle seinää, sillä vaaka-ulottuvuutta on paljon. Mobiilinosturi tarvitsee paljon enemmän tilaa ja se pitää jättää kauemmas seinästä. MK:t ovat on ketteriä ja kevyempiä kuin perinteiset ajoneuvonosturit.

Ristikkopuomi Helsingin yllä. Havatorin uuden MK 140 -mobiilitorninosturin ensimmäinen työmaa kesällä oli Siltasaari 10 -hankkeessa. Ahtaissa kaupunkiolosuhteissa konetyyppi on parhaimmillaan. Kuljettaja saa tornin nousevassa ohjaamossa parhaan mahdollisen näkyvyyden koukulle.

”MK 88 ja MK 140 ovat omiaan omiaan katoille tapahtuviin nostoihin, kuten esimerkiksi sääsuojien asennuksiin ja purkuihin. Juuri kattourakoitsijatkin käyttävät niitä erilaisiin nostoihin. Kätevästi korkeuksiin nousevat esimerkiksi kattopellit, eristeet, kattohuovat ym.”, aloittaa myyntipäällikkö Toni Sahlström Havator Oy:stä.

MK 140 on pikkuveljensä MK 88:n tapaan tarkka asennusnosturi, jolla on suuri ulottuvuus.

”Työmaalla nosturi on erittäin nopea pystyttää. Yksi mies pärjää sen kanssa, apukäsiä ei tarvita. Noin puolessa tunnissa työmaalle saapumisesta voidaan nostot aloittaa. Koska ohjaamo nousee torninosturin tapaan ylös, on kuljettajalla aina hyvä näkyvyys taakkaan”, jatkaa Sahlström.

Myyntipäällikkö Toni Sahlström kertoo, että Liebherr MK 140 hankittiin antamaan lisäkapasiteettia nostoihin, joihin MK 88:n ulottuvuus ei riitä.

Nostotapahtumaa voidaan myös hallita kauko-ohjaimella aivan työkohteen vierestä, jolloin näkyvyys ja tarkkuus ovat parhaat mahdolliset. Sahlstömin mukaan nopea pystytys ja erinomainen näkyvyys työkohteeseen antavat nostoihin reilusti mobiilinostureita suuremmat nopeudet.

Hyvä ulottuvuus oli Havatorilla siis tärkeä tekijä, kun kokoluokkaa suurennettiin MK 88:sta.

”Useasti vaativissa kohteissa kävi niin, että jäätiin kaksi metriä alle korkeudessa tai saman verran vajaaksi vaakaulottuvuudessa.”

Siltasaaressa ensimmäinen

Nostokapasiteetit molemmissa malleissa ovat maksimiarvoissa samat, mutta MK 140 vie pidemmälle ja korkeammalle. Maksimisäde MK 88:ssa on 45 ja isommassa MK 140:ssä 59 metriä.

MK 88 -mobiilitorninosturin ulottuvuutta voidaan verrata jopa 250-tonniseen ajoneuvonosturiin. MK 140 puolestaan vertautuu ulottuvuudeltaan 350-tonnisiin ajoneuvonostureihin. Koukkukorkeudet ovat 30 ja 39,9 metriä. Isommassa nosturissa on vielä 70 asteen luffausominaisuus, jolla saavutetaan jopa 94 metrin koukkukorkeus.

MK 180 tuli Havatorille täydellisellä varustuksella. Vaakapuomia on mahdollisuus jatkaa kahdella lisäjibillä, jolloin nostosädettä saadaan kasvatettua 65 metriin. Koska mobiilitorninosturilla operoiminen on yhdistelmä torni- ja mobiilinosturia, niin uusien kuljettajien ajatusmaailmassa pitää jotain ratasta ehkä hieman säätää.

”Kuljettajat käyvät noin viikon mittaisen valmistajan järjestämän tyyppikoulutuksen. Kone on operoinniltaan kuin torninosturi, mutta haasteet aiheuttaa koneen ajaminen ja pystyttäminen ahtaisiin paikkoihin, missä tavallisella ajoneuvonosturilla ei ole käyttöä. Tyyppikoulutetut kuljettajat pitävätkin meillä MK:n operointia haastavana ja miellyttävänä”, päättää Sahlström.

Kesäkuussa MK 140:n ensimmäinen työmaa oli SRV Rakennus Oy:n Siltasaari 10 -työmaalla. Siellä yläilmoihin nousi muun muassa rakennuksen teknistä laitteistoa sekä työmaan telineitä. Sen jälkeen uutuus on osoittanut kyntensä monissa eri nostotöissä. Asiakaskunnassa konetyyppi on lyönyt itsensä läpi ja sen edut ymmärretään.

Vuonna 1956 perustettu Havator on nostopalveluita, erikoiskuljetuksia ja raskassiirtopalveluita tarjoava yritys, joka toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Virossa. Konsernin liikevaihto on noin 90 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 450 ammattilaista.


Lue seuraavaksi