Uutiset

Työkoneet

Metsätyö Oy – terästuotteiden myynti hyvässä kasvussa

Elokuun alussa Metsätyö Oy:n terästuotteiden myyntipäälliköksi nimitetty Arto Suomela (kuvassa yllä) kertoo Metsätyö Oy:n terästuotevalikoiman olevan yksi kattavimmista.

”Metsätyö Oy:n myynnissä ovat perinteisten Olofsforsin valmistamien metsäkonetelojen sekä muiden metsätyökoneissa käytettävien varusteiden lisäksi mm. Italricambin kauhakynnet, X-Tapp-kartiotapit, Indexatorin riipukkeet ja rotaattorit, Huldtinin kahmarit ja maastokäyttöön sopivat, myös koneiden mukana kuljetettavat polttoainesäiliöt, muutamia mainitakseni”, toteaa Arto Suomela ja toivottaa Maxpo-messuille osallistuvat alan ammattilaiset vierailemaan Metsätyö Oy:n osastolla B61.

”Vaikka yhtiön nimi viittaa vahvasti metsätuotteisiin, ovat erilaiset kulutusterästuotteet kuuluneet Metsätyö Oy:n valikoimaan jo yli 30 vuotta”, huomauttaa Suomela ja kertoo yhtiön terästuotteiden myynnin olevan voimakkaassa kasvussa.

Metsätyö Oy kuuluu konserniin, jonka terästuotteita valmistavat ja jatkojalostavat sisaryritykset, Olofsfors AB Ruotsin Nordmalingissa ja Grader Service OÜ Virossa, lähellä Tallinnaa. Nämä tehtaat tuottavat yhtiön Suomen myyntiin teiden kunnossapidossa eri keleille ja olosuhteille sopivia tie- ja kovametalliteriä sekä erilaisia kauhaterästuotteita muun muassa kaivukoneisiin ja pyöräkuormaajiin.

Suomela kertoo nykyisten terästuotteiden olevan pitkän tuotekehityksen tulos, jossa teräksien karkaisumenetelmien kehittymisen myötä Metsätyö Oy:n terästuotteiden laatu on saatu huippukorkeaksi, onhan Olofsforsin tehtaan paikalla terästä jalostettu jo 1760-luvulta lähtien.

Konsernin tuottamien tuotteiden tuotemerkit ovat Bruxite ja Grader. Suomelan mukaan Metsätyö Oy:n teräsmyynti on hyvällä kasvu-uralla. Sen vuoksi yhtiö palkkasi uuden teräsmyyjän, Olli Lätin aluemyyntipäälliköksi elokuun alussa Suomen eteläiselle ja läntiselle alueelle toimipaikkanaan Hämeenlinnan toimipiste. Hämeenlinnan lisäksi yhtiöllä on toimipisteet Jyväskylässä ja Rovaniemellä.

Suomela ja Lätti


Lue seuraavaksi