Uutiset

Työkoneet

Maxpo-messut syyskuussa Hyvinkäällä

Maxpo 2021

Maarakennus- ja ympäristönhoitokoneiden ammattitapahtuma Maxpo järjestetään Hyvinkään lentokentällä jälleen ensi vuoden syyskuussa. Joka toinen vuosi järjestettävässä Maxpossa esitellään maarakennus-, ympäristönhoito-, tie- ja talonrakennuskoneita sekä teollisuuden materiaalinkäsittelykoneita ja kuljetuskalustoa kaikissa kokoluokissa. Maxpo-messut järjestää Messukeskus Rakennuskonealan Näyttely-yhdistys ry:n toimeksiannosta. Vuonna 2019 Maxpoon osallistui yli 250 yritystä ja näyttelypinta-alaa oli käytössä yli 61 000 neliömetriä.

Ensi vuoden Maxpo-messujen osastomyynti on alkanut hyvissä merkeissä ja tapahtumasta odotetaan viimekertaista suurempaa. 

”Maxpo 2021-tapahtuman pinta-alasta on hieman yli puolet myyty ja olemme hieman edellä viime kertaan 2019 nähden. Suuret valmistajat ja maahantuojat ovat varanneet osastonsa ja ilmoittaneet osallistuvansa tapahtumaan. Joidenkin näytteilleasettajien kanssa on kasvatettu osallistumisen kokoa, koska jotain muita tapahtumia on jäänyt väliin ja nyt halutaan panostaa asiakkaiden kohtaamiseen tulevassa tapahtumassa”, kertoo myyntipäällikkö Risto Wuolle Suomen Messuilta.

Maxpo 2019

”Tapahtumaan on vielä pitkä aika, mutta tällä hetkellä näyttää, että kun muita tapahtumia on jäänyt väliin, saattaisivat osastot olla hieman suurempia. Tavoitteena on tietenkin kasvattaa tapahtumaa ja palvella toimialan tarpeita paremmin niin näytteilleasettajien kuin messuvieraiden osalta”, lisää Wuolle.

Rakennuskonealan Näyttely-yhdistys ry:n ja Maxpo-messujen näyttelytoimikunnan puheenjohtaja Tomi Veijalainen kertoo alan olleen tyytyväinen viimekertaiseen tapahtumaan.  ”Maxpo-messuilla vieraili juuri oikeanlaisia kävijöitä. Vaikka kävijäennätystä ei tehty, kävijöiden laatu korvasi määrän. Maxpo-messut ovat hyvin kaupallinen tapahtuma ja tosiostajat ovat liikkeellä”, sanoo Veijalainen.

Maxpo 2021
Maxpossa tyytyväisyys on huipussaan ja viime kerralla jopa 95 prosenttia kävijätutkimukseen vastanneista kävijöistä oli tyytyväisiä tapahtumaan.

Kävijätyytyväisyys ollut huipussaan

Kävijöiden mielestä parasta antia messuilla oli viime kerralla mahdollisuus tutustua laajasti omaan alaan, uusien tuotteiden löytäminen ja tapaamiset tuttujen yhteistyökumppanien kanssa.  65 prosenttia näyttelyvieraista tuli hakemaan uusia virikkeitä työhönsä. Kävijöistä 56 prosenttia oli päättäjiä tai päätökseen osallistuvia. 

Kävijätyytyväisyys vuoden 2019 Maxpossa oli huipussaan ja 95 prosenttia tutkimukseen vastanneista kävijöistä oli tyytyväisiä tapahtumaan. Valtakunnallisen tapahtuman kävijöistä 79 prosenttia tuli pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Seuraaville messuille ilmoitti tulevansa varmasti tai todennäköisesti 84 prosenttia kävijöistä. Kantar TNS teki kävijätutkimuksen Maxpo-messuilla 2019 ja haastatteli silloin 151 kävijää.

”Positiiviseen käyntikokemukseen halutaan vastata myös ensi kerralla”, kertoo Tomi Veijalainen. Tapahtumakävijäksi rekisteröitymistä helpotetaan ja eri osastoilla tapahtuvat monipuoliset ohjelmat tuodaan paremmin kävijöiden tietoon jo ennen näyttelyä. ”Koko näyttelyaluetta ollaan myös selkiyttämässä. Lisäksi tapahtumalle ollaan luomassa erilaisia teema-aiheita, joista kerrotaan tarkemmin lähempänä itse tapahtumaa”, sanoo Veijalainen.

Maxpo 2021
Maarakennus- ja ympäristönhoitokoneiden ammattitapahtuma Maxpo järjestetään Hyvinkään lentokentällä jälleen ensi vuoden syyskuussa.

Parempaa palvelua kävijöille ja näytteilleasettajille

Maxpo järjestetään jälleen Hyvinkään lentokentällä. Messualuetta selkeytetään entisestään ja osastojen merkkaamiseen kiinnitetään vielä parempaa huomiota.

Tapahtumassa on onnistuttu vähentämään ruuhkia sisäänajoväylillä tiiviissä yhteistyössä Hyvinkään Kaupungin kanssa ja ensi vuodelle suunnitellaan entistä joustavampaa liikenneratkaisua tapahtuman ajalle. Sillä pyritään sujuvoittamaan tapahtuma-alueelle saapumista ja sieltä lähtemistä.

”Parannamme näyttelyosastojen näkyvyyttä tekemällä tulevaan tapahtumaan muutoksia C- ja D-alueiden selkeyttämiseksi. Käytäviä levennetään, selkeytetään ja merkataan paremmin, että kulkusuunnat pysyvät loogisina. Alueesta tulee selkeämpi kokonaisuus, jolle tulee oma markkinointinimi ja selkeä rajaus tapahtuma-alueella”, kertoo Risto Wuolle.

”Hieman kevyempänä asiana voidaan kertoa, että viime kerralla lanseerattu karaokebaari sai niin paljon myönteistä palautetta, että sen tulemme säilyttämään paikallaan ja tutkimme myös parhaillaan viranomaisten kanssa myös mahdollisuutta lisätä messujunaan ravintolavaunu.”

Vastuullisena tapahtuman järjestäjänä Suomen Messut noudattaa viranomaisohjeita. Tapahtuma-alue ja osastot ovat suhteellisen suuria. Turvavälien pitäminen onnistuu helposti, jos viranomaisohjeet niin vaativat. 

”Tavoitteenamme on järjestää turvallinen ja kaupallinen kohtaaminen ostajien ja tavarantoimittajien välille unohtamatta tapahtuman mukanaan tuomia elämyksiä”, päättävät Risto Wuolle ja Tomi Veijalainen yhdessä. 

Maxpo 2021
Earthmovers Magazinen toimittaja ja tunnetun Digger Man blog -somekanavien ylläpitäjä Nick Drew toi raportoinnillaan viimeksi Maxpolle kansainvälistä näkyvyyttä. Maxpoon Drew saapui näyttelyn päämediana toimivan Konepörssin vieraana.

Suomen suurin maarakennus- ja ympäristönhoitokoneiden erikoisnäyttely Maxpo järjestetään 19. kerran torstaista lauantaihin 2. – 4.9.2021 Hyvinkään lentokentällä. Tapahtuma on avoinna torstaina ja perjantaina klo 9-17 ja lauantaina klo 9-16.  Kaksi vuotta sitten tapahtumassa vieraili lähes 15 000 alan ammattilaista.




Lue seuraavaksi