Uutiset

Työkoneet

Malliston suurin – Terex TR100 -maansiirtoauto Talvivaaraan

http://www.youtube.com/watch?v=nbwouTVvKho

Talvivaarassa Nivalan Puskutyö on toiminut keväästä 2007 lähtien, jolloin se teki pintamaan poistourakkaa Destian kanssa kaivoksen rakenusvaiheessa. ”Nykyään päätyömme on raakun vastaanotto, mutta sen lisäksi teemme kalustollamme tehtäväksi sopivia erilaisia työtehtäviä tarpeen mukaan”, kertoo toimitusjohtaja Timo Ylikotila.

Pääasiassa Nivalan Puskutyö on urakoinut aikaisemmin muun muassa tie- ja rataurakoilla. ”Lisäksi olemme urakoineet esimerkiksi kaatopaikkojen, satamien, teollisuuskiinteistöjen ja liikenneterminaalien rakennustyömailla ympäri Suomen. Kaivosurakoilla olemme olleet tätä ennen vain joillakin pienillä mukana.”

Timo Ylikotila on toiminut yrittäjänä vuodesta 1976 lähtien, aluksi trakrtori-kaivurilla ja ensimmäisen puskukoneen hän hankki 80-luvun alussa. Nykyään yrityksessä työskentelevät myös hänen poikansa Mika ja Markokin. ”Marko on täällä kentällä kanssani työnjohtotehtävissä ja nuorempi poika Marko hoitaa paperihommat”, selittä Timo Ylikotila.

Nimensä mukaisesti yrityksellä on kalustossaan puskukoneita. Kalustoon kuuluu muun muassa Cat D11R, joka on yksi Suomen suurimmista puskukoneista, ellei jopa suurin.

Nivalan Puskutyö toimii kaivosurakoinnissa nyt vain Talvivaarassa. ”Kalustomme on sopivaa kaivosurakointiin ja voimme tarvittaessa lähteä muuallekin urakoimaan”, sanoo Mika Ylikotila.

Terex TR100

Terex-maansiirtoautomalliston suuriman mallin, 100 tonnin luokkaan kuuluvan TR100 -kaivosauton Ylikotilat hankkivat Fintractorin välityksellä Englannista. ”Siellä hiilikaivokselle uusittiin autokalustoa ja 14 kappaletta noin 10 000 tuntia ajettuja kiviautoja tuli myyntiin. Ne ovat olleet kaivoksella liisinkikalustona, joten niitä myi Terexin tehdas ja niille oli tehty peruskunnostus. Kävimme paikan päällä Englannissa Fintractorin väen kanssa katsomassa autoja, koeajamassa niitä ja valitsemassa joukosta sopivimman”, kertoo Timo Ylikotila.

”Terexillä on hinta/laatu -suhde hyvä niin käytetynä kuin uutenakin”, sanoo Mika Ylikotila. ”Jos olisi pitkäaikainen vakiajo tällaiselle autolle, niin valinta olisi ilman muuta uusi.”

Joulukuun alussa Terex TR100 oli ollut käytössä Talvivaarassa parin viikon ajan. Sitä ennen lavaan oli asennettu noin 10 tonnia lisää rautaa, jotta se kestäisi kuluttavassa ajossa. ”Tämä on hyvävetoinen auto, välitykset ovat sopivat monttuajoon, joten se nousee mäkeä keveästi”, kehuu Mika Ylikotila. ”Tässä on Cumminsin moottori ja iso Allisonin vaihteisto, joille on saatavissa myös huoltoa Tavivaarassa.”

Yksinkertaisesti toimivia

Terexin kiviautoissa Ylikotilaisia miellyttää hyvän hinta/laatu -suhteen lisäksi yksinkertainen selkeä rakenne. ”Olemme tulleet hyvin toimeen näiden vanhempienkin Terexin autojen kanssa”, sanoo Timo Ylikotila. ”Meillä on korjaamohalli Nivalassa, mutta täällä olevien koneiden korjaukset teemme täällä ja sitä varten olemme rakentaneet varikkoalueelle lämpimän hallin.”

Nivalan Puskutyön kalustoon kuuluu useita Terex 33-07 -kiviautoja, muun muassa ensimmäinen virallisesti uutena maahantuotu yksilö. Maahantuojana tuolloin vuonna 1983 oli vielä Hankkija ja tuolla autolla on ajettu ensimmäiset 30 000 tuntia Lappeenrannan kaivoksella. Nyt sillä on ajettu reilut 40 000 tuntia ja meno jatkuu edelleen.

nivalanpuskutyo.fi

fintractor.fi

Terex TR100 -maansiirtoauto

Kokonaispaino: 159 tonnia

Omapaino: 68 tonnia

Kantavuus: 91 tonnia

Pituus: 10,8 metriä

Leveys: 5,2 metriä

Moottori: Cummins 783 kW/1050 hv

Juha Kuusjärvi

Lue seuraavaksi