Uutiset

Työkoneet

Maatori Oy laajentaa omistuspohjaansa

Raskaan kaluston välitysmyyntiä tekevä Maatori Oy tähtää seuraavaan kasvuvaiheeseen ja liiketoiminnan voimakkaampaan laajentamiseen Suomen rajojen ulkopuolelle. Pitkän linjan yrittäjä Mika Kähäri on valinnut tulevalle kasvupolulle kumppanikseen Helmet Capitalin, jonka kokoama sijoittajaryhmä tulee omistusjärjestelyn myötä yhtiön enemmistöomistajaksi.

”Helmetin mukaantulon myötä saamme taloudellisen selkänojan, jolla voimme lähteä kasvattamaan yhtiön myyntiverkostoa entistä kansainvälisemmäksi, tavoitteena tulla merkittäväksi toimijaksi Euroopan tasolla. Olemme osoittaneet välityskonseptimme toimivuuden kotimaan markkinoilla ja olemme valmiita ottamaan seuraavan askeleen suurempaan kokoluokkaan”, toteaa yrittäjä Mika Kähäri.

Maatorin tytäryhtiöksi keväällä 2023 perustettu, raskaan kaluston rahoituspalveluita välittävä Aari Rahoitus Oy on tuonut uuden, alkuperäistä konevälitystä hyvin täydentävän liiketoiminta-alueen konsernin toimintaan. Aari Rahoituksen toiminta on käynnistynyt erittäin vilkkaasti ja lyhyestä toiminta-ajastaan huolimatta yhtiö on saavuttanut jo merkittävän aseman markkinassaan.

Vastuullisuuden ja kiertotalouden teemat ovat vahvasti läsnä Maatorin ydinliiketoiminnassa. Yhtiö välittää pääasiassa n. 4-5 vuoden ikäistä kalustoa, parantaen koneiden käyttöastetta ja pidentäen niiden elinkaarta. Koneita välitetään paitsi Suomen sisällä myös merkittävissä määrin ulkomaille.

”Standardoitu välitysprosessi, monipuolinen myyntiosaaminen sekä hyvät ostajaverkostot ovat mahdollistaneet Maatorille vahvan markkina-aseman Suomessa. Yhtiö on tehnyt viimeiset vuodet vakuuttavaa kasvua ja omistusjärjestelyllä luodaan vankka perusta niin Maatorin kuin Aari Rahoituksen jatkokehitykselle”, sanoo Sampo Ahonen, partner, Helmet Capital.

Lisätietoja antavat toimitusjohtaja Mika Kähäri (040 124 6267) sekä hallituksen puheenjohtaja Sampo Ahonen (040 520 1090).



Lue seuraavaksi