Uutiset
Lounas tulee taivaalta – merkitse paikka jo tänään
Usein työmailta on hankala lähteä kesken päivän lounaalle ja esimerkiksi moni kuljettajakin kahlaa työpäivän läpi pelkillä voileivillä ja kahvilla. Lounas voi olla näin epäterveellinenkin, ja vatsa kurnii jo iltapäivästä. Apu tulee nyt ylhäältä. Huomenna 2.4. pääkaupunkiseudulla on koekäytössä uudenlainen, dronekuljetuksiin pohjautuva lounaspalvelu, jolla taataan nopeat ja terveelliset ruokapalvelut rakennustyömaille.
Viime syksynä Kööpenhaminan alueella pilotoitu hanke on tanskalaisen startup-yrityksen ”Flyvende Tallerken” (Lentävä Lautanen) ensimmäinen esiintyminen Suomessa ja juuri pääkaupunkiseudulla. Tanskassa järjestelmä toimii hyvin ja rakennus- ja maarakennustyömaille voidaan kuljettaa lounasruokaa droneilla, joita yrityksellä on käytössä jo 30.
”Käynnistimme kuljetukset Kööpenhaminan alueella loppukesästä 2023 ja sen jälkeen kysyntä on ollut huimaa. Oma keittiömme on toteutettu yhteistyössä kolmen paikallisen ravintolan kanssa. He valmistavat lounaat ja me kuljetamme ne perille dronella sovellukseen kerättyjen tilausten perusteella. Ruoka on pakattu kertakäyttöisiin lämpöpakkauksiin, jotka ovat täysin biohajoavia. Ne voi paiskata ruokailun päätteeksi vaikka kaivantoon”, kertoo Flyvende Tallerken -yrityksen toimitusjohtaja Tage Biksemad.
Huomenna 2.4.2024 ilmaisen lounaskuljetuksen voi saada Helsingin, Espoon ja Vantaan rakennus- ja maarakennustyömaille. Annoksia ilmasta käsin jaetaan 300 kappaletta 10 droonilla, alkaen kello 11.00. Jokainen kuljetuslaatikko pitää sisällään kuusi lounasta, muun muassa muusia lihapullilla sekä lihamakaronilaatikkoa. Kokeiluvaiheessa ei salaatteja annoksessa ole.
”Jaamme tiistaina siis aivan ilmaiseksi ruokaa pääkaupunkiseudulla”, toteaa Biksemad.
Miten sitten voi päästä osalliseksi tästä mielenkiintoisesta kokeilusta?
Yrityksestä neuvotaan merkkaamaan työmaan avoimeen kohtaan valkoisella ympyrällä kohta, mihin lounasruoka halutaan toimitettavan. Drone osaa kameroidensa avulla paikallistaa spraymaalilla valkoiseksi värjätyn ympyrän, jonka halkaisijan pitää olla noin 1,5 metriä. Reunaviivan paksuus noin 100 millimetriä. Laskeutumispaikan ympärillä pitää olla muutamia metrejä tilaa molempiin suuntiin ja esteetön näkymä taivaalle.
Biksemad kehoittaa käymään mahdollisuuksien mukaan työmaalla merkkaushommissa jo tänään mahdollisimman aikaisin, sillä dronet kartoittavat laskeutumispaikkoja jo etukäteen.
”Annoslaatikko irtoaa automaattisesti kuljetusketjusta sen osuessa maahan, joten työmaalla ei tarvitse muuta kuin merkata laskeutumiskohta ja sen jälkeen upottaa haarukka maistuvaan lounasruokaan”, päättää Biksemad.
Mikäli kokeilu sujuu hyvin, on Flyvende Tallverken valmis lanseeraamaan suomenkielisen sovelluksensa kesäkuussa tänä vuonna. Ruokakuljetukset alkavat sitten viimeistään kesälomien jälkeen.