Uutiset

Työkoneet

Liugong Stage IV -mallit – nyt Suomessa

Kiinalainen Liugong esitteli Baumassa keväällä useita viimeisimpään päästöluokkaan päivitettyjä E-mallejaan. Uusien mallien kehittelyssä on erityisesti otettu huomioon Euroopan markkinoiden vaatimukset koneiden käytettävyyden ja varustelun osalta. Ensimmäisiä E-malleja on saapunut Suomeenkin loppukesän mittaan. Maahantuoja Fatgad Oy tekee nyt konemyynnissä yhteistyötä nukarilaisen konekauppiaan Esa Puustisen kanssa. Konepörssi kävikin Puustisen koneliikkeen pihalla kokeilemassa pikaisesti 32,7 tonnin mallia 930E.

Yksi uusista Liugong E-perheen kaivukonemalleista on 930E. Työpaino on noin 33 tonnia.

“Varsinkin isoissa kokoluokissa olemme hyvinkin kilpailukykyisiä”, toteavat konekauppias Esa Puustinen sekä maahantuojan Fatgadin edustaja Jorma Lindström. Ja miksi eivät toteaisi, kun esimerkiksi Puustisen Konepörssin ilmoituksessa kahden uuden Liugongin hinnat ovat jokaisen nähtävillä.Varsin moni kokee edelleen epäluuloja Kiinassa valmistettavia maarakennuskoneita kohtaan. Usein kuulee jyrkkiäkin mielipiteitä, joita saatetaan laukoa edes tutustumatta kritiikin kohteeseen. Kiinalaiskoneiden maahantuojat, kuten Liugong-maarakennuskoneita Suomessa jo vuodesta 2004 saakka edustanut Fatgad Oy, ovatkin joutuneet niin sanotun tienraivaajan asemaan. Se osa ei aina ole helppo, mutta pitkäjänteinen työ tuottaa tulosta. Nyt maahan on tuotuna uusia Liugongin Stage IV -malleja, joita ei kannata ohittaa olankohautuksella konehankintoja tehdessä. Liugong-mallisto ei juuri häpeä länsimaisten kilpailijoidensa rinnalla. Ja hankintahinnatkin ovat varsin kohtuulliset.

Cummins ja AdBlue

Liugong 930E on varustettu kuusisylinterisellä Cummins QSB6.7 -dieselmoottorilla (156 kW). Cummins on myös muissakin uusissa E-malleissa kuten 915E (15,4 t/84,3 kW), 922E (22,4 t/119 kW), 925E (25,5 t/129 kW) ja 936E (36,2 t/201 kW). Työpainot ovat tehtaan ilmoituksia vakiokuokkakauhalla ilman kauhanpyörittäjiä ym. Teholukema on nettoteho.

Päästöjen jälkikäsittely on toteutettu pakokaasujen takaisinkierrätyksellä (EGR) sekä hapetuskatalysaattorin (DOC) ja SCR-tekniikan avulla. AdBlue on siis käytössä, mutta ei partikkelisuodatinta. Muuttuvatilavuuksinen turboahdin on myös osa päästöjen vähentämisen tekniikkaa. Kaikki moottoriin ja pakokaasujen puhdistukseen tarkoitetut komponentit ovat Cumminsin jo pitkään käyttämää tekniikkaa, joten niiden suhteen ei ole huolta. AdBlue-nesteen määrä näkyy ohjaamon uudesta värinäytöstä. Polttoainesäiliön koko on 520 ja AdBlue:n 35 litraa.

Konepeiton alla on Cummins, Stage IV -vaiheen kuusisylinterinen dieselmoottori. Päästörajat alitetaan hapetuskatalysaattorilla ja AdBlue-ruiskutuksella.

Pakokaasujen jälkikäsittelyn “pöntöt” on saatu siististi aseteltua moottoripeiton toiseen reunaan takapään kokonaiskorkeuden nousematta hirveän paljoa. Liugong on peräpäästään sirompi kuin moni länsimainen kilpailijansa. AdBlue-säiliö ja tankkauspumppu sijaitsevat ylävaunun päälle johtavan lukitun portaan rakenteessa.  Liugongin puomit on valmistajan mukaan konstruoitu korkealaatuisesta teräksestä ja hitsaussaumojen määrä on minimoitu. Tehtaalla jokainen puomi tarkastetaan valmistajan mukaan ultraäänellä laadun varmistamiseksi. Alavaunu on tuttua X-rakennetta ja 930E:n vakio telaleveys on 600 millimetriä.Hydraulijärjestelmässä on kaksi säätyvätilavuuksista mäntäpumppua (2×266 l/min).  Työalueita on valittavana kuusi, kuten power, eco ym. Kokeilemalla löytyy sopiva erityyppiseen työhön. Myös Power Boost -toiminto on käytössä, se nostaa hydrauliikan vakiopainetta (343 bar) 30 baarin verran. Hydrauliselle iskuvasaralle on oma työalueensa ja järjestelmässä voidaan tallentaa myös eri toimilaitteille omat tuottonsa. Mikäli kuljettaja ei koske kolmeen sekuntiin kaivuvipuihin, putoavat moottorikierrokset tyhjäkäynnille.

Isompi komentosilta

Ohjaamoa on kasvatettu reilusti. Sekä korkeuteen että pituuteen on tullut 20 millimetriä lisää tilaa. Myös jalkatilaa on nyt enemmän. Kattoluukku on sekin reilusti isompi kuin ennen. Istuin säätyy monipuolisesti. Kaivuvivut eivät liiku istuimen mukana. Ilmastointi-/lämmityslaite on upotettu vasemman kaivuvivun konsoliin ja radio vastaavasti oikealle puolelle. Uusi LCD-näyttö sisältää monipuolista dataa. Valikoiden omaksuminen vie hieman aikaa. Suomen kieltä ei ainakaan vielä valittavaksi ollut. Polttoaineen kulutuslukemat olisivat myös mukava lisä Liugongin järjestelmään. Huoltokohteet ovat konepeiton ja sivuluukkujen alla käsillä hyvinkin totuttuun tapaan eli mitään erikoisuuksia ei Liugongin peltien alla väijy.

Uusi LCD-näyttö (vas.) on reilumman kokoinen kuin aiemmin D-sarjalaisissa. Myös luettavuus ja selattavissa olevan datan ja säätöjen määrä on lisääntynyt.

Kokonaisuutena ajatellen Liugong on uusilla malleillaan varsin lähellä länsimaisia koneita, niin ominaisuuksiltaan kuin perustekniikaltaankin. Hydrauliikan hallinnassa ei ole moitittavaa. Kun yksi D-malli (915D/15 t) oli Konepörssin koeajossa vuonna 2011, moitittiin kaivuhydrauliikan ja ajohydrauliikan samanaikaista toimivuutta. Nyt siihenkin on tullut selvää parannusta. Liugong on oiva valinta sille, jonka peruskaivutarpeet hoituvat vähän edullisemmallakin koneella.

Ja ehkä nykyään voisi jo unohtaa sen, missä mikäkin kone on tehty. Kokoonpanoa tehdään pitkälti jo samoista komponenteista eri puolilla maailmaa. On sitten jokaisen valmistajan omassa harkinnassa, miten se palikkansa peräkkäin, päällekkäin ja rinnakkain asettelee.

Lue seuraavaksi