Uutiset

Työkoneet

Lahtelainen Ramtec valmistaa lisälaitteet vaativimpiin työtehtäviin

Ramtec Oy on laadukkaista Robi-, Hytera– ja Kenguru-tuotteistaan sekä huippuluokan sopimusvalmistuksesta tunnettu suomalaisomistuksessa oleva yritys, joka työllistää kaikkiaan noin 80 henkilöä. Ramtec on kasvanut tasaisen varmalla tahdilla, ja yrityksen menestys on aina perustunut osaavaan suunnitteluun, ammattitaitoiseen tuotantoon, laadukkaaseen palveluun ja pitäviin aikatauluihin. Menestys ja kasvu on varmistettu merkittävillä investoinneilla, mikä näkyy voimakkaassa panostuksessa konekantaan sekä tuotantotiloihin, joista tuoreimpana esimerkkinä toimiii Lahden toimipisteen laajennus ja uuden maalaamon avaaminen.

Ramtecin valoisa näyttelytila Lahden toimipisteessä tarjoaa asiakkaille oivan tilaisuuden tutustua yrityksen tuotteisiin yksityiskohtaisesti.

Ramtec Oy perustettiin vuonna 2002, mutta yrityksen historia juontaa aina 1970-luvulle Rammer-yhtiöön, josta tuli myöhemmin osa Sandvik-konsernia. Vuonna 2002 Sandvik myi kotelorakenne- ja murskaintehtaan sen toimivalle johdolle, ja näin nykyisen Ramtecin toiminta sai alkunsa.

Oma tuoteperhe kasvun takeena

Yrityksen alkuvuosina Ramtec toimi sopimusvalmistajana merkittäville kaivos- ja maarakennusalan yrityksille, mutta jo 2005 aloitettiin omien tuotteiden suunnittelu ja tuotanto Robi-lisälaitteiden osalta. Tätä seurasi nopea kasvu ja tehostaakseen erityisesti teräksen esikäsittelyä, yritys hankki Virosta omistukseensa Harry Metall OÜ:n. Tämä mahdollisti tuotannon lisäämisen ja vuonna 2011 Hytera-tuotteiden oikeudet siirtyivät Ramtecille. Vuonna 2015 suoritettiin merkittävä strateginen muutos, kun yritys omaksui Ramtec Attachments -lähtöisen toimintaperiaatteen, jossa oman tuotannon merkitys korostui huomattavasti.

Ramtec on panostanut hyvin voimakkaasti tuotantotilojen toiminnallisuuteen. Uusi vesivärimaalauksen mahdollistava kolmen uunin maalaamo, koneistuslinjastot sekä robottihitsaukset takaavat tuotteiden laadun ja nopeat läpimenoajat.

Vuonna 2016 toimintaa täydennettiin Kenguru-tärylätkien liiketoimintojen hankkimisella. Tuotepaletin loksahdettua kohdalleen Ramtecilla on viime vuodet panostettu toiminnan tehostamiseen, mikä on näkynyt viennin kasvattamisena sekä toimitiloihin kohdistettuina voimakkaina investointeina. Sekä Lahden että Viron Rannun tehtaiden konekanta edustaakin alan nykyaikaisinta mallistoa. Näin taataan sekä oman että sopimusvalmistuksen nopeus, laadukkuus sekä myös erittäin suurten kokoluokkien tuotteiden valmistusmahdollisuus. Merkittävää on myös Ramtecin erittäin korkealle tasolle viety terästietämys, joka takaa tuotteiden kestävyyden myös kaikista vaativimmissa työtehtävissä.

Robi-lisälaitteet urakoitsijan luottovälineinä

Robi-purkukourissa on kulutusta kestävä rakenne sekä edistyksellinen leukojen synkronointijärjestelmä.

Ramtecin tukijalkana ovat jo vuodesta 2005 lähtien toimineet Robi-tuoteperheen lisälaitteet kaivukoneisiin ja pyöräkuormaajiin. Ne tarjoavat ratkaisut kaikenlaiseen purku-, lajittelu-, seulonta-, murskaus- ja lastaustoimintaan, ja valikoimaan kuuluvat esimerkiksi kourat, murskaimet, kauhat, vasarat sekä asfalttileikkurit. Robi-tuotteiden menestyksen taustalla on asiakaskokemukset tarkoin huomioiva insinööriosaaminen, jossa ongelmanratkaisut otetaan vastaan mielenkiintoisina haasteina. Robi-tuotteet ovatkin myös hyvin yksilöllisesti räätälöitävissä asiakkaan tarpeiden mukaan, mikä takaa optimaalisen työn tehokkuuden.

Robi-tuotteita kehitetään jatkuvasti ja esimerkiksi suosittu purkukouramallisto on päivitetty äskettäin vastaamaan uusimpia vaatimuksia. Myös seulakauhamallistoa on uudistettu, ja Ramtecin innovatiivisuudesta antaa hyvän kuvan asiakastoiveiden kautta kehitetty kauhan uusi huoltoluukku, joka helpottaa kauhan ylläpitoa huomattavasti.

Hytera ja Kenguru täydentävät valikoimaa

Pyöräkuormaimille ja raskaille traktoreille suunnitellut Hytera-lisälaitteet ovat alan klassikkotuotteita, joiden kestävyys on tunnettua alan ammattilaisten parissa. Hytera-kauhat, -tukkikourat ja -aurat edustavat Ramtecin nykyaikaista suunnitteluosaamista ja valikoima on hyvin kattava niin kokoluokkien kuin käyttötarpeiden mukaan.

Kenguru-maantiivistyslaitteet ovat helppoja asentaa ja huoltaa, mutta niillä saavutettava tiiviysaste on alan huippua.

Kenguru-tärylevyvalikoima tarjoaa puolestaan sopivat ratkaisut maantiivistykseen niin kokoluokkien kuin käyttötarpeiden mukaan. Laajan Kenguru-valikoiman kehittyneet tekniset ominaisuudet, kuten kulmaan asennettavat täryvaimentimet takaavat hulppean tiivistysvoiman kaikissa tehtävissä. Hyvin suosittu tuote on myös Kenguru C200R -pyörivä tärylevy, joka soveltuu vaativiin työtehtäviin, kuten asfaltin reunojen maa-aineksen tiivistämiseen.

Sopimusvalmistus ja erityissovellukset kertovat ammattitaidosta

Omien tuotteiden rinnalla Ramtec on aina ollut tunnettu sopimusvalmistaja, kun tarvitaan huipputasoisia tuotteita kaivos- ja maarakennusalan vaativimpiin tehtäviin kilpailukykyisillä hinnoilla. Ramtecin osaamistaso ja materiaalivalinnat miellyttävät asiakaskuntaa ja tuotantoprosessien sulavuuden sekä laitteiston laadukkuuden avulla isotkin tuotemäärät valmistuvat aikataulujen mukaisesti. Tällä hetkellä Ramtecin sopimusvalmistus tuottaa esimerkiksi iskuvasaroiden osia, erikoiskauhoja, nostovarsia sekä lavoja hyvin monipuolisiin tehtäviin.

Ramtecin erityissovellus- ja alihankintatoiminta on puolestaan keskittynyt vaativien, yksityiskohtaisten ja usein hyvin suurikokoisten tuotteiden valmistukseen. Tällä hetkellä Ramtecia työllistävät esimerkiksi rumpuseulojen, syöttösuppilojen, satamanostimien runkorakenteiden sekä erikoisajoneuvojen akselistojen valmistukset. Alihankintana tuotetaan puolestaan tuulimyllyjen osia, off shore -tuotteita sekä raskaita runkorakenteita.

Nopea kansainväistyminen

Ramtec Oy katsoo tulevaisuuteen kasvavan kansainvälisyyden ja jatkuvan tuotekehityksen kautta. Veikko ja Miika Janhusen luotsaaman yrityksen kattava tuoteperhe, kuten kuvan Hytera-kauha, edustaa alan huippua ominaisuuksiensa ja hinta-laatusuhteen kannalta.

Ramtecia voi kokoluokastaan ja kansainvälisestä toiminnastaan huolimatta edelleen kuvailla suomalaiseksi perheyhtiöksi. Yrityksen toimitusjohtajana toimii Veikko Janhunen ja kansainvälisestä myynnistä vastaa insinööri Miika Janhunen.

Kansainvälistyminen onkin merkittävässä osassa Ramtecin tulevaisuuden strategioissa ja sen osuutta tullaan lisäämään suunnitelmallisesti. Tällä hetkellä vientiä on 25 maahan ja toiminnan kehittämisessä tärkeässä osassa ovat esimerkiksi alan kansainväliset messut. Huhtikuinen Maamess-näyttely Virossa antoi jo mukavan näytteen koronanjälkeisen ajan avautumisesta ja vuoden päätapahtuma on syksyllä Münchenissä järjestettävä Bauma-näyttely, jossa Ramtec on luonnollisesti näyttävästi mukana.


Lue seuraavaksi