Uutiset

Työkoneet

Lääkettä Case-kuumeeseen

Kajaanilainen Kaukoseth Ay on perheyritys. Osakkaina ovat isä Setti Heikkinen ja pojat Pasi (32 v) ja Tommi (30 v).

Setti kertoo nykyisin olevansa yrityksen haudankaivaja. 1,8 tonnin Volvo-minikaivukoneella Setti kiertää useammalla hautausmaalla tekemässä hellävaroen vainajille viimeisiä leposijoja.

Nuoremepi sukupolvi on Case-miehiä. Mikään muu konemerkki ei Settin mukaan kuulemma pojille oikein kelpaa. Pasi ajaa tela-alustaisella Case210B- ja nuorempi veli Tommi uudella pyöräalustaisella WX145-kaivukoneella (kuvassa).

”Nyt yrityksen työt ovat pitkälti mm. kadunrakennusta ja vihertöitä. Tämä pyöräalustainen Case on minulla jo kolmas järjestyksessään. Vuoden 2004 lopussa hankimme ensimmäisen, toinen tuli toukokuussa 2008 ja nyt viime vuoden marraskuussa tämä uusin. Edelliseen vaihtokoneeseen oli kertynyt neljässä ja puolessa vuodessa reilut 8000 tuntia.Talvi on mennyt minulla pääasiallisesti lumihommissa ja lähes koko viime kesä kului paikallisen viherrakennusyrittäjän palveluksessa”, kertoo nuorin Heikkinen Casen ohjaamosta.

MJ. Moilanen Oy Vuokatista hankki laivastoonsa neljännen Casen. Kyseessä on ensimmäinen uutta C-sarjaa eli 18 tonnin painoinen EC180C. 180B-malleja on aiemmilta vuosilta kaksi ja reilu vuosi sitten hankittu Case 210B on toiseksi uusin.

”Teemme koneilla monipuoista infrarakennusta. Kaivamme viemäreitä, teemme kaapelointeja niin sähkö- kuin kuitupuolelle. Myös teiden rakennus ja parannus on toimialaamme. Kaivukoneilla leikkaamme myös vesakoita linjojen alta”, kertoo yrityksen omistaja Antti Moilanen.

”Uudessa koneessa on metsävarustus, johon kuuluu 900 millimetrin laput, sukset ja sivusuojat. Lisäsäiliön avulla polttoainetilavuus on kasvatettu 600 litraan”, valistaa Moilanen.

Lue seuraavaksi