Uutiset

Työkoneet

Kun kaksi kaverusta harrastaa oluita, voi tuloksena olla oma panimo

Panimo Kiisken Janne Ahola haki Qred Yrityslainan rahoituksen liiketoimintansa kasvuun.

Intohimoiset oluen ystävät Janne Ahola ja Pasi Kiiskinen valmistivat olutta reilut viisi vuotta kotioloissa. Lopulta he tajusivat, että oma olut on täysin kilpailukykyinen, ellei jopa parempi, kuin markkinoilla olevat pienpanimoiden oluet. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin perustaa oma panimo.

Nuoruuden kaveruksia Pasi Kiiskistä ja Janne Aholaa yhdisti intohimoinen suhtautuminen olueen. Harrastusmielessä he hioivat reseptiikkaa ja huomasivat valmistavansa aina vaan parempia oluita. Heillä heräsi unelma oman käsityöläispanimon perustamisesta pari vuotta sitten.

”Pari vuotta muhiteltiin ideaa panimosta. Tehtiin liiketoimintasuunnitelmat ja otettiin asioista selvää. Menimme Mäntsälän Yrityskehitykseen kertomaan ideasta. Sieltä sanottiin, että ei muuta kuin panimo pystyyn. Saimme myös tukea käytännön järjestelyihin ja joulukuussa 2016 perustimme yrityksen. Siitä noin puolen vuoden päästä meillä oli toimiva panimo kasassa”, Janne Ahola muistelee yrityksen alkuvaihetta.

Maltaat edellä

Panimo Kiisken toimintaperiaate on: maltaat edellä. Se tarkoittaa, että oluet valmistetaan mallaspohjaa kunnioittaen, jolloin puhtaat ja selkeät maut korostuvat. Kaikki oluet ovat suodattamattomia, pastöroimattomia sekä lisäaineettomia täysmallasoluita.

”Emme lähde vaihtuvien trendien mukaan, vaan teemme puhtaita ja maukkaita perusoluita omalla twistillä. Oluemme eivät niinkään ole hipstereille vaan ihan tavallisille oluen ystäville”, sanoo Janne Ahola. 

Kauppa käy kehä kolmosen ulkopuolella

Panimo Kiiski sijaitsee Mäntsälässä, jossa itse yrittäjätkin nyt asuvat. Panimon markkina-alue ei ole niinkään pääkaupunkiseudulla vaan kehä kolmosen ulkopuolella, jossa tuotteilla on ollut hyvä kysyntä.

”Kaikki menee kaupaksi, mitä ehditään tehdä. Meidän neljää vakio-olutta ja kausioluita löytyy paikallisista ruokakaupoista Mäntsälässä, Järvenpäässä, Porvoossa, Hyvinkäällä ja Lahdessa. Vahvemmat oluemme löytyvät kymmenestä Alkosta Mäntsälän lähialueilla. Alkon tilausvalikoimasta oluitamme voi myös tilata omaan lähi Alkoon. Panimollamme on myös oma myymälä”, Ahola listaa myyntikanavia.

Pullotuskone myöhästyi ja pullot loppuivat

Panimoyrittäjien matkan varrelle ei ole toistaiseksi sattunut mitään ylitsepääsemätöntä ongelmaa, mutta ajoittain pientä stressitekijää on ilmassa. 

”Pullotuskoneen saapuminen Italiasta myöhästyi 14 viikkoa. Se hieman sakkasi toiminnan alkua. Viime kesänä myimme varastomme loppuun ja uudella pullotoimittajallamme loppui pullot varastosta. Muutaman viikkoon ei ollut mitä myydä, mikä vieläkin hieman säteilee kassavirtaan. Kaikesta on kuitenkin aina selvitty ja yrityslainalla pääsee pahimman yli”, Janne Ahola kertoo.

Janne Ahola suosittelee rohkeasti kokeilemaan suomalaisia laadukkaita pienpanimoiden oluita.

Voitto kotiin

Panimo Kiiskellä on ollut upea alku kisarintamalla. Vastaranta savulager voitti Helsinki Beer Festival 2018 -kisassa kultaa ja Suomen Paras Olut 2018 -kisassa vaaleiden lagereiden sarjassa se sijoittui 2. sijalle. Kilpailumenestys nosti mukavasti tuotteen menekkiä ja se myytiin loppuun. Kun oluet pärjäävät kisoissa, siitä on iso hyöty markkinoinnissa. 

Menestykseen vaikuttavat varmasti myös hyvät raaka-aineet. Suurin osa Panimo Kiisken raaka-aineista tulee 100 km:n säteellä panimosta. Maltaat tulevat Viking Maltilta Lahdesta. Humalat haetaan Turun tukkurilta. Oluthiiva on myös kotimaiselta toimittajalta. Yksi oluen tärkeimmistä raaka-aineista on vesi. Mäntsälän vesi soveltuu oluen valmistukseen erinomaisesti, se ei tarvitse mitään kemikaaleja tai puhdistimia. 

Kilpailijatkin kavereita

Janne Ahola suosittelee rohkeasti kokeilemaan suomalaisia laadukkaita pienpanimoiden oluita. Monilla pienpanimoilla on todella laadukkaita tuotteita. Makuja löytyy laidasta laitaan, joten jokainen löytää varmasti oman suosikkinsa. Pienpanimoiden kesken onkin hyvä tunnelma.

”Pienpanimoyrittäjien kesken on esimerkiksi festareilla mahtava tunnelma. Neuvoja ja apua saa puolin ja toisin. Tämä on siitä harvinainen työyhteisö, että kilpailijat ovat hyviä kavereita keskenään”, Janne Ahola kehuu.

Tulevaisuuden haaveena panimoravintola

Tällä hetkellä yrityksessä keskitytään täysillä panimotoimintaan, mutta tulevaisuuden suunnitelmia ja tavoitteita on myös jo mietitty.

”Tavoitteena on saada valikoimaamme myös lonkeroita ja siidereitä. Pasi on tälläkin hetkellä omenoita poimimassa siiderikoulussa! Myös omaa panimoravintolaa olemme miettineet”, Janne Ahola summaa.

Helppoa ja nopeaa yrityslainaa tarvittiin vastaamaan Panimo Kiisken rajusti kasvaneeseen kysyntään. Qred Yrityslaina tuli apuun ja panimon menestystarina jatkuu meidän kaikkien oluen ystävien iloksi!

Qred Yrityslaina on rahoittanut jo tuhansia suomalaisia pienyrityksiä saavuttamaan tavoitteensa. Voimmeko auttaa sinunkin yritystäsi?      

Qred Yrityslaina

puh. 09 424 503 99 (arkisin klo 8.00 – 19.00)

www.qred.com

Hakemus minuutissa – tarjous tunnissa – rahat samana päivänä

Lue seuraavaksi