Uutiset

Työkoneet

Konesillalle 20 vuotta täyteen


Yläkuvassa: Ville Kyllönen



Kärsämäkeläisen Konesilta Oy:n perustajan ja nykyisen toimitusjohtajan Ville Kyllösen kiinnostus maarakennuskoneisiin syntyi jo nuorella iällä hänen toimittuaan isänsä apuna maansiirtokoneiden myynti- ja purkuyrityksessä. Tekemisen palo oli niin kova, että parikymppinen Ville perusti oman yrityksen konekauppaa varten vuonna 2001, jolloin mies oli vielä insinöörioppilas. Toisten opiskelijoiden riehuessa illanvietoissa, Ville osti, kunnosti ja myi maarakennuskoneita.

Vuonna 2003 Ville valmistui koneinsinööriksi ja yrityksen yhtiömuoto muutettiin osakeyhtiöksi. Liikevaihtokin oli jo tuolloin kohonnut satoihin tuhansiin euroihin. Kiirettä nuorella miehellä siis riitti, varsinkin kun hän vielä Konesillan toimintojen ohella operoi vanhempiensa apuna Koneselkä Oy:n ulkomaankaupassa. Vuonna 2008 Konesilta myi ensimmäisen kerran jo yli sata käytettyä maarakennuskonetta.

Näkymää Kärsämäen toimipisteeltä.

Pikkukylästä alkuun

Savipellolta, pienestä Kärsämäen kylästä, alkanut toiminta, kuten Ville asian ilmaisee, siirtyi toiminta Kärsämäen keskustaan, näkyvälle paikalle nelostien varteen kymmenkunta vuotta sitten. Siirto oli seurausta silloisten tilojen tuhoutumisesta tulipalossa. Yrityksen toiminta oli myös hetken pysähdyksissä tapahtuman johdosta.

Uusien tilojen myötä saatiin ikään kuin isompaa pykälää toimintaan. Näkyvällä paikalla olevat toimitilat sekä kunnon korjaamotilat loivat hyvän pohjan tulevaisuuden suunnitelmille. Samoihin aikoihin avattiin toimipiste Tampereen seudulle, kunnes vuonna 2018 Tampereen toiminnot siirtyivät uusiin toimitiloihin kaupungin eteläisen ohikulkutien varteen Pirkkalaan.

Kubotan maahantuojaksi

Pirkkalan uuden toimipisteen avajaisten yhteydessä Konesilta tiedotti ryhtyvänsä japanilaisten Kubota-maarakennuskoneiden maahantuojaksi ja jälleenmyyjäksi. Ville oli tutustunut minikaivukoneisiin jo vuosituhannen alussa ollessaan työharjoittelussa Hollannissa. Siellä hän teki havainnon minikoneiden suosiosta. Suomessa asia oli tuolloin vielä uusi.

Ville Kyllönen Pirkkalan toimipisteen avajaisissa 2018.

Nyt, lähes parinkymmenen vuoden kuluttua, saatiin käytettyjen koneiden kaupan rinnalle juuri uusien mini- ja midikaivukoneiden edustus. Kubota-koneiden myynti käynnistyikin ripeästi, ja jo seuraavana vuonna niitä myytiin Suomeen yli sata kappaletta.

Tänä vuonna avattiin Konesillan kolmas toimipiste Tuusulaan, Sulan teollisuusalueelle. Sen myötä Ville uskoo niin yrityksen vaihtokoneiden sekä Kubota-edustuksen saavan lisänäkyvyyttä pääkaupunkiseudulla.

Kubotoja on aina lähtövalmiina Kärsämäellä, kesälläkin.

Konesillan 20 ensimmäistä vuotta ovat olleet vilkkaita kasvun vuosia, ja todennäköisesti meno jatkuu samana. Ville on edelleenkin nuori mies, joten monenlaista ehtii vielä tapahtua. Asiasta miehen kanssa keskustellessa, hän haluaa muistuttaa myös hyvän henkilökunnan osuudesta menestykseen. Työntekijöitä on tänä päivänä parisenkymmentä. Hienossa kasvutarinassa sieltä savipellon alkuajoilta konevalikoima ja -myynti ovat kasvaneet koko toimintahistorian ajan. Kuluvana vuonna liikevaihto nousee yli 40 miljoonan euron. Konepörssi toivottaa yritykselle vilkasta menoa myös seuraavat 20 vuotta.


Pirkkalan toimipiste.


Lue seuraavaksi