Uutiset
Kompakti ja ulottuva ajoneuvotrukki – Stonehall Shunty 3325 XD
Uusia ja käytettyjä ajoneuvo- ja vastapainotrukkeja
FinnMachinery Oy:n omistajalla, Mikko Ranttilalla on kokemusta kuljetusalasta, ajoneuvotrukeista ja päälirakenteista 90-luvun loppupuolelta. Aluksi Mikko oli vieraalla töissä, mutta oma yritystoiminta alkoi toiminimellä vuonna 2001. Tänä päivänä FinnMachinery Oy:llä on Jokioisissa 400 neliön toimitilat, joissa Mikko toimi kahden veljensä kanssa.
Varsinainen trukkikauppa lähti liikkeelle vuonna 2003, jolloin Mikko toi ensimmäiset Manitou-ajoneuvotrukit Keski-Euroopasta. Muutama vuosi sitten mukaan tulivat myös käytetyt vastapainotrukit. Vuonna 2007 Mikolla heräsi ajatus uusien ajoneuvotrukkien maahantuonnista, jolloin hän perusti myös Finnmachinery Oy:n.Mikko tiesi, että Irlanti on vahva ajoneuvotrukkien valmistusmaa ja niin alkoi irlantilaisten Stonehall-ajoneuvotrukkien edustus ja maahantuonti 2007. Vuoden 2008 maaliskuussa tuli ensimmäinen Stonehall-ajoneuvotrukki Suomeen esittelykoneeksi.
Stonehall-ajoneuvotrukkimallit
Stonehall-ajoneuvotrukkeja on saatavana sekä kurottajasta tutulla teleskooppipuomilla varustettuna että työntömastoversiona. Puomikoneet ovat painoltaan 2,5-tonnisia ja niitä on kolme eri versiota: 3325XD, 3425XD (4-tiemalli) ja 3325HT, jossa on hieman edellisiä isommat pyörät ja vetomoottorit. Mastokoneita on saatavana kolmea kokoluokkaa: 1,0-tonninen, 1,5-tonninen ja 2,0-tonninen.
Ajoneuvokäytössä XD- ja HT-mallit ovat teleskooppipuomiensa ansiosta tehokkaampia kuin perinteiset mastotrukit. Teleskooppipuomin ansiosta kuorman purku tai lastaus onnistuu ajoneuvon toiselta puolelta jopa vakiohaarukoilla (1100 mm). Pidemmätkin haarukat toki koneeseen saa. Myös ajokorkeus on puomikoneissa matalampi, mikä on etu matalissa tiloissa toimittaessa. Voimanlähteenä näissä XD- ja HT-malleissa on 2,2-litrainen, nelisylinterinen, 50-hevosvoimainen Kubotan V2203-dieselmoottori. Stonehall-ajoneuvotrukkien maastokelpoisuus on hyvä, sillä kaikissa pyörissä on oma vetomoottori
Rakenteeltaan Stonehall-ajoneuvotrukki on selkeä ja huoltoystävällinen, esimerkiksi lähes kaikki hydrauliikkaletkut saa vaihdettua purkamatta mitään muuta. Stonehall-ajoneuvotrukkien toimitusaika on suhteellisen nopea, maksimissaan 8-10 viikkoa. Trukilla on vuoden takuu ja se on tehty tunnetuista komponenteista, joten varaosien hankinnassakaan ei ole ongelmia.
Käyttökokemuksia Stonehall-ajoneuvotrukista
Jokioislaisella Kuljetusliike Pentti Sarin Ky:llä on ollut Stonehall-ajoneuvotrukki käytössä viime vuoden toukokuusta lähtien. Pentti Sarin Ky ajaa kyseisellä täysperävaunuyhdistelmällä pääasiassa Isover Oy:n villakuljetuksia rakennustyömaille eri puolelle Etelä-Suomea. ”Trukki on helpottanut ja nopeuttanut huomattavasti kuormanpurkuja. Välillä asiakas jopa tilaa villakuorman maahan purettuna tai joskus purkukonetta joutuisi odottamaan reilut puolituntia, niin omalla ajoneuvotrukilla on kuorma melkein purettu jo siinä ajassa ja auto voi jatkaa matkaa”, kertoi Jani Sarin Kuljetusliike Pentti Sarin Ky:stä.
”Stonehall-ajoneuvotrukki on myös toimintavarma ja helppo huoltaa, koska siinä ei ole mitään ylimääräisiä sähköisiä hienouksia”, toteaa Jani lopuksi.
FinnMachinery Oy toimittaa koneita ja päälirakenteita
FinnMachinery Oy maahantuo ja jälleenmyy uusia Sommer-päälirakenteita ja Stonehall-ajoneuvotrukkeja sekä tuo erilaisia käytettyjä työkoneita ja laitteita Euroopasta.
Myös kuorma-autojen varustamisesta ja päälirakennetöistä, kuten muutos- ja korjaustöistä (esimerkiksi kavennukset ja kolarikorjaukset) yrityksellä on vahva asiantuntemus ja kokemus. Lisäksi FinnMachinery toimittaa varaosat yleisimpiin trukkimerkkeihin.
Stonehall Shunty
Tekniset tiedot
|
3325XD / 3425XD
|
3325HT
|
Nostoteho
|
2 500 kg
|
2500 kg
|
Nostokorkeus
|
3 760 mm
|
3 760 mm
|
Puomi, isku max
|
1 550 mm
|
1 550 mm
|
Sivuttaissiirto
|
200 mm
|
200 mm
|
Moottori Kubota V2203
|
36,6 kw / 50 hv
|
36,6 kw / 50 hv
|
Voimansiirto
|
hydrostaattinen
|
hydrostaattinen
|
Omapaino
|
2 640 kg
|
2 640 kg
|
Maavara
|
305 mm
|
305 mm
|
Peräylitys autossa
|
1 397 mm
|
1 397 mm
|
Kääntösäde
|
2 918 mm
|
2 918 mm
|