Uutiset

Työkoneet

Kiholla hallitset koko kalustosi

Mastercom Oy on vuonna 2003 perustettu yritys Pohjois-Savosta. Yritys aloitti toimintansa ohjelmistoalihankkijana sekä ICT-tukipalvelutuottajana. Vuonna 2005 aloitettiin kehittämään ajoneuvopaikannuspalvelua nimellä gps-Msolutions. Vuonna 2007 ICT-tukipalveluiden tarjoaminen lopetettiin ja yritys keskittyi ajoneuvopaikannuspalvelun tuottamiseen. Vuonna 2010 Mastercom Oy otti käyttöön aputoiminimen Kiho.

“Tarjontaamme kuuluvat muun muassa sähköinen ajopäiväkirja, ajotapaseuranta, kulutusseuranta, käyttöaste- ja alueraportointi, huollon seuranta sekä mobiilityöajanseuranta. Muodostamme myös ajoista laskutusmateriaalin suoraan siirrettäväksi laskutusohjelmiin. Asiakkaina meillä ovat esimerkiksi kiinteistöhuoltoyhtiöt, maarakennusliikkeet, metsäkoneala, joukkoliikenne, asennusliikkeet, konevuokraamot ja taksit”, kertoo Jari Leinonen.

“Laitteidemme hintahaarukka on 100-500 euroa. Mokkulan koko on alle tulitikkuaskista kahden tupakka-askin kokoon. Käyttöliittymä on nettipohjainen ja mobiililaitteisiin skaalautuva. Paikantimesta saadaan hyvinkin paljon dataa, kuten käyttöaste ja ajotapa (kiihtyvyydet, hidastuvuudet), ihan vain kytkemällä laitteeseen jännite. Samalla laitteella voidaan käynnistää myös webasto. Digipiirturin etäluenta on yleistynyt. Järjestelmän avulla voidaan vertailla kuljettajia tai ajoneuvoja joko suoritteen tai ajotavan perusteella. Paikkatiedon perusteella muodostamme laskutusmateriaalia asiakkaittain ja työmaittain.”

Kiho tarjoaa helpon työnajan seurannan joko paikantimen kautta tai mobiililaitteelta.

Kihon käyttöliittymä on nettipohjainen ja mobiililaitteisiinkin skaalautuva.

“Käyttöönotto on helppoa ja laitteet edullisia. Kiho mahdollistaa työajan seurannan omalla älypuhelimella, jonne kirjataan työt asiakkaittain ja kustannuspaikoittain. Tämä voidaan dokumentoida valokuvilla ja kommenteilla maustettuna. Palkanmaksu nopeutuu ja helpottuu, eikä kirjauksiin tule muistivirheitä”, lupaa Leinonen.

”Varkuksia asiakkaillemme kirjataan tasaisesti 3-6 kappaletta vuodessa. Erään urakoitsijan avolavaan asennettiin paikannin. Muutamia päiviä sen jälkeen hän oli aamulla oli lähdössä töihin. Auto oli varastettu, ja myöhemmin selvisi, että ikkuna oli rikottu. Asiakas katsoi käyttöliittymästä auton sijainnin. Se löytyikin läheisen kaupungin alueelta, eräältä sisäpihalta. Seurasi ilmoitus poliisille. Poliisi oli kovin epäluuloinen, kun asiakas tiesi milloin auto on varastettu ja mistä se löytyy. Partio meni paikalle ja auto oli asiakkaan ilmoittamalla pihalla. Rosvo yritti paeta, mutta saatiin kiinni. Asiakkaamme kertoi, että kuulustelu hänen osaltaan oli mielenkiintoinen. Poliisia kiinnosti varkautta enemmän se, miten hän voi tietää varkausajan ja sijaintipaikan. Asiakkaalle jäi sellainen kuva, että kuulustelija piti häntä osarikollisena. Gps-paikannus siviiliautossa oli konstaapelille uusi kokemus”, kertoo Leinonen eräästä varkaustapauksesta.

Myös maarakennuskoneita on saatu takaisin järjestelmän ansiosta.

“Kun urakoitsijat haluavat saada kaikki koneensa ja autonsa saman järjestelmän piiriin, on viisasta laittaa uusi järjestelmä. Jälkiasennettavat järjestelmät voidaan asentaa kaikkiin merkkeihin ja malleihin. Hyvin asennettu paikannin on alkuperäistä vaikeampi eliminoida, asennuspaikka ei ole vakio ja sen pois kytkeminen vaikeampaa. Asiakkaan niin halutessa, kaikki laitteen osat voidaan huolellisesti piilottaa ja irtikytkeminen aiheuttaa hälytyksen. Konevalmistaja tekevät sarjatyötä, joten kaikki löytyy samasta paikasta konemalleittain. Eli kun yhteen tutustut, on seuraavat helppo eliminoida”, tietää Leinonen.

Leinonen kertoo markkinoilla valitettavasti olevan myös häirintälaitteita, joilla gps-signaalia voidaan anastusvaiheessa häiritä.

Lue seuraavaksi