Uutiset
Keskikesän huutokaupassa paljon asiakkaita Pohjoismaista ja Baltiasta

Euro Auctionsin viimeisin konehuutokauppa kesäkuussa Saksan Dormagenissa oli vilkas tapahtuma. Yleisöä oli paikanpäälläkin runsaasti ja nimikkeitä myytiin yli 3 200 kappaletta, niin urakointi- kuin maatalouskoneita. Kokonaismyynti oli noin 10,6 miljoonaa euroa, josta noin neljäsosa huudettiin paikanpäällä, loput internetin kautta. 93 prosenttia myynnistä suuntautui Eurooppaan.
Tämän kolmepäiväisen tapahtuman myytävät nimikkeet tulivat pääosin saksalaisilta toimijoilta. Urakointi- ja maatalouskoneiden myynti huutokaupan kautta on osoittautunut suosituksia tavaksi tehdä konekauppaa. Korkeimman tarjouksen tehnyt huutaja saa koneen. Euro Auctionsin mukaan koneita myyvät tahot luottavat Euro Auctionsiin ja pitävät sitä myyntikanavana, josta saa parhaan hinnan.
Myyjien ja ostajien määrä jatkaa kasvuaan. Kesäkuussa huutajia oli yli 1 400, joista 89 prosenttia teki huutonsa internetin kautta. 10 prosenttia huutajista oli mukana ensimmäistä kertaa Euro Auctionsin huutokaupassa.
Dormagenin huutokaupan suosio on laajentumassa Keski- ja Itä-Euroopasta. Huutajia on koko ajan enemmän ja enemmän Skandinaviasta, Lähi-Idästä ja jopa Aasiasta ja Afrikasta. Käytettyjen koneiden tarve on maailmanlaajuinen.
Huutokaupoissa ei kuitenkaan myydä pelkästään käytettyjä koneita. Joka tapahtumassa nähdään vasaran alla myös uusia kaivukoneita, puskukoneita, traktoreita ja pienempääkin kalustoa. Konekauppiaat pyrkivät näin monesti pääsemään eroon vanhentuneista malleista.
Pohjoismaihin ja Baltiaan paljon kauppaa
Jan Berkovitch toimii Euro Auctionsilla Pohjois- ja Baltian maiden aluepäällikkönä. Näin hän kommentoi toimialueensa näkymiä.
”Dormagenin huutokaupoissa tehdään aina paljon kauppaa Keski-Euroopan maiden lisäksi myös Suomeen, Liettuaan, Puolaan ja Romaniaan. Kasvaneen kysynnän johdosta lisäsimme kalenteriin yhden Dormagenin huutokauppatapahtuman. Muissakin huutokaupoissa olemme pystyneet lisäämään nimikkeiden määrää sekä pitämään laadun korkeana.

Vaatimusten kasvaessa konevalmistajat tuottavat markkinoille koko ajan lisää uusia malleja. Se palvelee konehuutokauppaa, kun konekauppiaat uusivat varastoaan ja haluavat päästä eroon vanhoista malleista Euro Auctionsin kautta.
Saamme myös paljon yhteydenottoja Euroopan laajuisilta konevuokraamoilta koskien heidän vanhemman kaluston myyntiä. Monilla tällaisilla toimijoilla on tänä päivänä pyrkimys vähentää kaluston määrää, mutta toisaalta panostaa kaluston laatuun.
Huutokauppatapahtumissa paikalla kävijöiden määrä Dormagenissa kasvaa jatkuvasti. Asiakkaat sanovat, että fyysinen paikallaolo on tärkeä osa konekauppaa. Euro Auctionsilla uskotaan, että asiakkaat haluavat tavata muita asiakkaita sekä konekauppiaita. Lisäksi myös koneen näkemistä ja tarkastamista ennen huutoa pidetään tärkeä. Näin syntyy luottamus ja paljon uusia kontakteja. Käytännössä se tarkoittaa aina vain enemmän ja enemmän mielenkiintoisia toimeksiantoja huutokauppatapahtumiin. ”

Tässä muutamia poimintoja Dormagenin kesäkuun huutokaupan toteutuneista kauppahinnoista:
Minikaivukoneet
2021 | CAT 303ECR | 32 000 € |
2017 | Kubota U55-4 | 28 000 € |
2012 | Yanmar ViO50-U | 16 000 € |
2011 | Yanmar ViO50-U | 16 000 € |
2014 | JCB 8050 | 14 000 € |
2016 | Kubota U48-4 | 20 000 € |
2014 | JCB 8035 | 15 000 € |
2013 | Yanmar ViO33 | 17 000 € |
2015 | Bobcat E26 | 15 500 € |
2014 | Yanmar ViO25-4 | 10 500 € |
2013 | Yanmar ViO25-4 | 12 000 € |
2012 | Yanmar ViO20-4 | 12 500 € |
2020 | JCB 16C-1 | 11 500 € |
Kaivukoneet – 6 t
2019 | Hitachi ZX85USB-5 | 39 000 € |
2015 | Komatsu PC80MR-3 | 27 500 € |
2011 | Volvo ECR88 | 17 000 € |
2008 | Sunward SWE90U | 14 500 € |
Kubota KX185-3 | 9 500 € |
Kaivukoneet – 10 t
2017 | CAT 315FLCR | 80 000 € |
2017 | Doosan DX140LCR-5 | 29 000 € |
2022 | Sany SY135C | 55 000 € |
Kaivukoneet – yli 20 t
2022 | Doosan DX300LC | 122 000 € |
2015 | CAT 329EL | 62 000 € |
Pyöräalustaiset kaivukoneet
Sennebogen 835, materiaalikone | 40 000 € | |
2019 | JCB JS175W | 68 000 € |
2018 | JCB JS175W | 68 000 € |
2015 | Hitachi ZX140W-5B | 36 000 € |
2011 | Liebherr A904C Litronic | 41 000 € |
2016 | JCB 110W | 43 000 € |
2016 | Terex TW85 | 42 500 € |
2009 | Takeuchi TB175W | 28 000 € |
Liukuohjatut kuormaajat
2017 | Bobcat S450 | 23 000 € |
2011 | Bobcat S130 | 13 000 € |
Pyöräkuormaajat
2009 | CAT 988H | 81 000 € |
2008 | Volvo L220F | 49 000 € |
2011 | CAT 962H | 68 000 € |
2019 | CAT 914M | 67 000 € |
2022 | Volvo L30G | 47 000 € |
2010 | Volvo L30B-Z/X | 20 000 € |
2010 | Volvo L30B-Z/X | 21 000 € |
Dumpperit
2017 | Ausa D600 APG | 13 500 € |
2011 | Ausa D600 APG | 10 500 € |
2011 | Wacker Neuson 5001 | 10 750 € |
2014 | Thwaites 4.5 | 11 000 € |
2013 | Ausa D350AHG | 10 500 € |
2014 | Ausa D250AHG | 11 000 € |
2010 | Thwaites 1 t | 7 000 € |
2011 | Thwaites 1 t Hi Tip | 7 000 € |
Euro Auctionsin tulevia huutokauppoja Euroopassa
Euro Auctions | Leeds | Englanti | 2.–5.8. |
Euro Auctions | George Crawford | Englanti | 17.8. |
Euro Auctions | Dromore | Pohjois-Irlanti | 18.–19.8. |
Euro Auctions | Dormagen | Saksa | 30.8.–1.9. |
Jan Berkovitchin yhteystiedot:
Puhelin: + 358-40-4451221
E-mail: jan.berkovitch@euroauctions.com