Uutiset

Työkoneet

Kava–kallistusmittari helpottaa kallistusten tekemistä

Oulusta lähtöisin oleva Prokit valmistaa ja edustaa Kava-kallistusmittaria, joka helpottaa ja nopeuttaa kallistustöiden tekemistä. Kallistusmittaria käyttämällä kuljettaja näkee kahden suunnan kallistuskulmat suoraan koneen ohjaamosta.

Idean isän, Hannu Impiön mukaan Kava-kallistusmittarin asennus on erittäin helppoa ja nopeaa, sillä vesitiivis anturi kiinnitetään vahvalla magneetilla esimerkiksi kauhaan.

 

Kava Lännen ohjaamossa.

Kallistusmittari helpottaa huomattavasti oikean kaadon tekemisessä, mikä on erityisen tärkeää esimerkiksi asfalttipohjien teossa sekä piha-aluiden ja kenttien muotoiluissa.

”Mittari on toimii hyvin myös lanoilla tai tiehöylillä tehtävissä teiden tasauksissa. Samoin poravaunussa porauksen suuntauksessa”, lupaa Impiö.

Kallistusmittarin kehitystyössä mukana olleen Kaivinkonetyö Hannu Jantunen Oy:n Oskari Jantusen mukaan laitteesta saatava hyöty on suuri kaikissa muotoilutöissä, joissa on määritellyt kallistukset esimerkiksi 2,5-3 prosentin mukaan, mutta karttakuvia ei tarvitse käyttää.

”Tärkeintä on vain se, että vesi saadaan ohjattua sinne minne pitääkin eli ojaan tai kaivoon. Näissä töissä Kava helpottaa hommia huomattavasti”, toteaa Oskari Jantunen.

Jantusen mukaan mittarin asentaminen ja käyttöönotto on erittäin nopeaa.

”Käyttövalmis paketti käsittää anturin, näytön ja laturin. Näin käyttöönotto ja varsinainen käyttö on helppoa. Vain virrat päälle ja Kava on käyttövalmis”, lisää Impiö.

”Kun mittaria asennetaan anturin magneetilla kauhan päälle suojakoteloon, huulilevyn suuntaisesti, niin tärkeää on laittaa kauha vatupassia hyödyntäen suoraan, leveys- ja pituussuunnassa. Sitten näyttölaitteesta vain kalibroidaan kauhan asento suoraksi ja mittari on käyttövalmiina.”

Langaton ja helppokäyttöinen

Laitteen suuria etuja ovat valmistajan mukaan langattomuus, pitkäkestoinen akku ja helppokäyttöisyys. Oskari Jantunen kertoo, että heillä on käytössään neljä Kava-kallistusmittaria, ja niitä käytetään koko ajan esimerkiksi kaivurikuormaajilla tehtävissä muotoilutöissä.

Anturi kiinnitetään magneetilla kauhan päälle.

Jantunen vakuuttaa, että mittaria voi käyttää noin viikon yhdellä latauksella. Hannu Impiön mukaan Kavan hinta on huomattavan edullinen järeisiin 3D-laitteisiin verrattuna.

’’Mikäli tarve on saada muotoilutöiden tekemistä huomattavasti helpottava, nopeasti asennettava ja helppokäyttöinen laite, niin Kava on oikea valinta’’, vakuuttaa Hannu Impiö. Kava on avainlipputuote.

Lue seuraavaksi