Uutiset

Työkoneet

Kaivantoturvallisuuteen täytyy panostaa

Kaivannot kuuluvat lähes kaikkiin rakennushankkeisiin suurista infratyömaista talonrakennuksen perustustöihin. Kaivannoissa on aina huomioitava maamassojen valtavat voimat: maaperän häiriintyminen ja pohjaveden virtaukset voivat sysätä maan liikkeelle. Lisäksi kaivannoissa on mukana suuria työkoneita. Siksi turvallisuuteen on kiinnitettävä erityistä huomiota.

”Kaivannot ovat henkilökuntamme työpaikkoja. Meidän pitää ja me haluamme varmistaa heille turvallisen työympäristön”, painottaa YIT Rakennus Oy:n yksikönjohtaja Pekka Ruuti.

Kaivannoissa on tullut eteen tilanteita, joissa olosuhteet ovat poikenneet ennakoiduista. Maalajien ominaisuudet eivät ole vastanneet tutkimuksia tai pohjavesi on noussut yllättävästi. Tällöin maamassojen liikkeistä aiheutuu erittäin suuria voimia. Ruuti peräänkuuluttaa tilaajilta mahdollisimman tarkkoja maaperätutkimuksia tilaus- ja tarjousvaiheessa, jotta suunnittelijat voivat mitoittaa suunnitelmat turvallisiksi. Riittävän lähtötiedon hankintaan on panostettava. Lisäksi suunnittelijoiden on tiedostettava roolinsa turvallisten kaivantojen mitoittamisessa sekä toteutuksen seurannassa.

”Joitakin vaaratilanteita on sattunut, koska suunnitelmat eivät ole vastanneet todellisuutta. Vesijohtotyömaa oli tuettu järeillä 300 mm:n teräspalkeilla. Kun maa lähti siirtymään, niinkin vahva teräspalkki katkesi”, YIT:n Infrapalveluiden kalustopäällikkö Ville Tulkki kertoo.

Kaivuuturvallisuuden kannalta työmaalla on ensiarvoisen tärkeää tunnistaa maalajit ja seurata kaivannossa niiden ominaisuuksia sekä pohjavesien vaikutuksia maalajien käyttäytymiseen. Olosuhteet voivat muuttua lyhyelläkin matkalla aivan toisenlaisiksi esimerkiksi pohjaveden vaikutuksesta.

Kuva: Insinööritoimisto Pohjatekniikka Oy.

”Turvallisuuden edellytyksiä ovat riittävän hyvät lähtötiedot kaivantoalueesta, lähellä olevista rakenteista ja pohjavedestä. Ne on sisällytettävä urakkalaskenta-aineistoon. Maaperätutkimuksia tehdään erilaisilla kairauksilla riippuen kaivannon vaativuudesta. Joskus työn aikana on ilmennyt, että pontit eivät ole kiinnittyneet kallioon asti. Myös suunnitelmien muutokset voivat aiheuttaa riskejä. Yhteistyö ja tiedonkulku ovat turvallisuudessa kaiken a ja o”, sanoo suunnittelija Seppo Rämö Insinööritoimisto Pohjatekniikka Oy:stä.

Turvallisuuspaketista ohjeet infra- ja talotyömaille

”Turvallisuus vaatii jatkuvaa yhteistyötä rakentajan, suunnittelijan ja tilaajan välillä koko projektin ajan. Olemme tehneet yksityiskohtaisen Kaivantoturvallisuuden aloituspaketin, jonka tavoite on kaivannon turvallinen toteutus. Tieto hyödyttää kaikkia osapuolia, ja paketista löytyvät seikkaperäiset ohjeet työmaan turvallisen toteutuksen avuksi”, Ruuti toteaa.

Kaivantoturvallisuuden aloituspaketti kokoaa työmaille sekä käytännön turvallisuusohjeita että tietoa suunnittelusta, mitoituksista ja viranomaismenettelyistä. Paketti on tarkoitettu niin infra- kuin talonrakennustyömaille. Mukana työryhmässä olivat edustajat Rakennusteollisuudesta ja geosuunnittelupuolelta sekä YIT:n henkilöstöä, muiden muassa kalustopäällikkö Tulkki.

”Turvallisuuspaketissamme on kuvattu tarkasti kaivantotyömaan aloittamisen edellytykset, lupa-asiat, työmenetelmät ja tekniset apuvälineet. Mukana on ohjeita kaivantojen tukemisesta ja tarkastamisesta. On tärkeää varmistaa, että tuennat tarkastetaan ja mahdolliset maansiirtymät mitataan. On määritettävä, kuinka lähelle kaivantoa työkoneita voi ajaa ja miten työkoneita lähestytään”, Tulkki kertoo.

Työmaalla, jolla työskentelee ihmisiä ja työkoneita, on aina etukäteen sovittava viestinnän säännöistä ja merkkisignaaleista. Koneen kuljettajan täytyy tietää, missä ihmiset liikkuvat.

”Työkonetta on lähestyttävä edestäpäin ja varmistettava kädenheilautuksin, että kuljettaja huomaa ihmisen, ennen kuin menee koneen työalueelle”, Ville Tulkki ohjeistaa.

360-asteen kamera parantaa turvallisuutta

YIT:n suurimmille työmaille on kaivukoneisiin hankittu 360° kuvaava valvontakamera kaivuuturvallisuuden parantamiseksi. 360-asteen näkymä toimii kuljettajan havainnointiapuna muiden työntekijöiden paikantamisessa.

”Kun tekee kaivuutyötä paikassa, jossa on samanaikaisesti paljon työntekijöitä, ei voi olettaa, miten ihmiset liikkuvat. Kameralla pystyy näkemään jatkuvasti koneen välittömässä läheisyydessä olevat henkilöt, muut työkoneet ja -laitteet. Kyllä 360-asteen kamera parantaa turvallisuutta”, kaivukoneen kuljettaja Jari-Pekka Suni kertoo.

”360 asteen kamera ja muut apuvälineet parantavat turvallisuutta, mutta niihinkään ei pidä sokeasti luottaa. Laitteet saattavat mennä rikki. Siksi on aina muistettava turvallisen työskentelyn perussäännöt”, Tulkki korostaa.

Turvallisuus vaatii hyviä lähtötietoja, ennakkosuunnittelua, tiedonkulkua, turvalaitteiden oikeaa käyttöä, ohjeiden noudattamista ja ennen kaikkea toimivaa yhteispeliä kaikkien rakennusprojektin osapuolten kesken. OP.

Lue seuraavaksi