Uutiset

Työkoneet

Italian konemyynnissä vain pientä laskua

Italiassa on Unacean kokoaman tilaston mukaan myyty vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana 10 048 maarakennus- ja tienrakennuskonetta, mikä on seitsemän prosenttia vähemmän kuin vuoden 2019 vastaavassa ajanjaksossa. Tarkemmin sanottuna maansiirtokoneita myytiin 9 631 (-8%) ja tienrakennuskoneita 417 kappaletta (+ 2%).

Kolmannen vuosineljänneksen markkinakehitys on jo plusmerkkinen viime vuoteen verrattuna. Heinäkuun ja syyskuun välisenä aikana Italian markkinoille saatiin 4 133 konetta. Kasvua noin 20 prosenttia vuoden 2019 kolmanteen neljännekseen verrattuna.

”Kolmas vuosineljännes toipui kevään tilanteesta, missä korona halvaannutti rakennuskonekaupankin hetkeksi”, sanoo Unacean johtaja Mirco Risi.

Epävarmuus Italian markkinoilla on kuitenkin edelleen korkealla tasolla. Nyt vaaditaan investointeja infraan ja liikenteeseen. Tämä kohentaisi Unacean mukaan alkuvuodesta kerääntynyttä alijäämää rakennusalalla.

Lue seuraavaksi