Uutiset

Työkoneet

Isolla Casella hommat sujuu

Kuopiolainen Veijo Repo on pitkän linjan Case-mies. Syyskuun alussa hän sai alleen yhdeksännen Case-merkkisen koneensa eli 1121G-pyöräkuormaajan. Tavoitimme Veijon työmaalta, Savon Kuljetuksen Mustansuon kallioalueelta Varkaudesta. Siellä iso Case oli tekemässä murskekuormia. Soramonttuhommien lisäksi Repo tekee talvisin koneellaan paljon lumitöitä.

Koneurakointi Veijo Repo on yhden miehen ja yhden koneen yritys. Mies on ikinuori savolainen eli Veijo ja kone Case 1121G -pyöräkuormaaja (29 t/257 kW). Eläkkeellekin miestä on jo haviteltu, mutta Veijo viihtyy hyvin koneen hytissä, eikä näin pidä itseään vielä valmiina keinutuoliin.

”Toisia ei saa millään töihin, kun minua ei sitten taas saa millään pois työmaalta. Mukavaahan tämä ajelu on, vaikka tätä ikääkin jo on ja varsinkin, kun muita ei kiinnosta”, naurahtaa Veijo. Hänen ikäisensä toimistotyöläiset ovat jo olleet parikin vuotta eläkkeellä. Veijosta ei siihen ainakaan vielä ole. Yksinyrittäjänä hän sanoo ajavansa itse kaikki kolme vuoroa, jotka työvuorokauteen mahtuvat.

Veijo Repo tekee tässä kuormaa uudella Case 1121G -pyöräkuormaajalla Varkaudessa. Mies kertoi juuri käyneensä koneen kanssa vaa’alla ja kokoonpanon kokonaispaino on reilut 31 tonnia sisältäen koneen, kauhan ja takarenkaiden nestetäytön.


Veijo muistelee ajaneensa työkonetta jo 1970-luvulla. Rakennushommista hän lähti armeijaan ja sieltä sitten kiinteistönhoitohommiin, jolla tiellä hän on tavallaan edelleen. Ensimmäisen oman pyöräkuormaajan mies hankki vuonna 1989. Se oli merkiltään Hanomag. Sillä hän hoiteli rakennustyömaiden maansiirtoja ja talvisin lumitöitä lähinnä Kuopiossa ja Savon alueella. Hanomag jätti niin hyvän mielen, että Veijo olisi heti valmis hankkimaan sellaisen, jos vain olisi saatavilla.

Veijo esitteli ylpeänä uutta konettaan ja hienoa logoaan. Siinä on mukana miehen nimeen viittaava ketunhäntä.

Pyöräkuormaajamies henkeen ja vereen

Ensimmäisen Case-pyöräkuormaajan Repo hankki vuonna 1995. Malliltaan se oli 721B. Siitä eteenpäin koneet ovat joka kerta tasaisesti kasvaneet uuden hankinnan yhteydessä. Tämän jutun ”päähenkilö”, Case 1121G on Veijon yhdeksäs saman merkin pyöräkuormaaja. Kone tuli syyskuun alussa ajoon ja jatkaa sitä Casen perintöä, johon Veijo on jo vuosien saatossa tottunut.

”Kyllä on tekniikka kehittynyt hurjasti tässä vuosien aikana. Nykyisin huoltomies vain tökkää PC:n kiinni koneeseen, jolloin monet asiat hoituvat”, toteaa Veijo.

Veijo laskeskelee ajaneensa ainakin 90 000 tuntia pyöräkuormaajilla. Muiden konetyyppien puikkoihin hän ei ole tarttunut.

Valoisasta ohjaamosta avautuvat hyvät näkymät joka suuntaan. Koneessa on vipuohjaus, jonka käyttö hoituu vasemmalla kädellä. Ratillekin on kuitenkin vielä käyttöä joissain hommissa.

Suomen suurin Case

Veijon arvion mukaan hänen uusin Casensa on yksi harvoista merkin suurimmista malleista koko maassa. Viimeiset kolme Case-pyöräkuormaajaa on hankittu Rentiltä Hassisen Harrin toimiessa myyjänä. Veijo kiittelee myyjän kanssa asiointia. Kaikki on sujunut niin kuin pitääkin. Huoltoasioissa palvelee sopimushuoltaja Tuusniemeltä.

Uudessa Casessa Veijoa miellyttää alhainen melutaso ohjaamossa sekä hyvä näkyvyys. Joka kerta uuden koneen myötä nämä seikat ovat aina hieman parantuneet. Näkyvyyttä lisää vielä kamerajärjestelmä. Ja oman osansa näkyvyyteen antaa reilu led-työvalokattaus.

Koneen nokalla on Maakunnan Koneen valmistama, tilavuudeltaan kuuden kuutiometrin kauha. Sillä Veijo hoitelee paljon kuormauksia soramontuilla ja murskausasemilla. Kesäisin töitä tehdään pääosin Savon Kuljetus Oy:n kanssa. Talvella palvellaan enimmäkseen ISS:ää.

Tuolloin eteen laitetaan kuuden metrin U-aura tai hiekoituskauha, kun Casella tehdään lumitöitä liikekiinteistöille ja tehdasalueille. Aurahommia varten koneeseen on lisätty hydrauliikan ulosottoja. Sarjapikaliittimen avulla hydraulisten työlaitteiden vaihto käy kivuttomasti ilman letkujumppaa.

”Talvitöissä aina sattuu ja tapahtuu ja kamppeet usein rikkoontuvat. Silloin peliin astuu Myllyn Metallin ja Huollon Juha Saarikko Kuopiosta, ja kohta vehkeet taas pelittää”, sanoo Veijo.

Kylmiä aamulähtöjä on helpottamassa kellolla ja puhelimella ohjattava Ebersbächer-polttoainelämmitin.
Kuormaushommia varten kone on varustettu LoadMaster-vaakajärjestelmällä ja takapyörissä on nestetäyttö. Näin Casesta saa Veijon mukaan revittyä irti kaiken tehon, ilman että kone nyökkäisi. Vipuohjaus kuuluu tämän kokoluokan kuormaajiin, niin myös Caseen. Veijo sanoo olevansa jo tottunut vipuohjauksen käyttäjä. Silti hänen mukaansa löytyy vielä töitä, joissa perinteinen rattiohjaus on kätevämpi.

Päivittäishuoltoja ja -tarkistuksia varten konepeitto nousee ylös sähköisesti ja iso jäähdyttäjän puhallin kääntyy saranoilla sivuun, jolloin pääsee helposti puhdistamaan jäähdyttäjien kennot. Automaattinen keskusvoitelujärjestelmä minimoi käsin rasvaukset.

Konepeitto nousee ylös sähköisesti. Suuri jäähdyttäjän puhallin on sijoitettu saranoilla aukeavaan luukkuun. Näin pääsee helposti puhdistamaan kotelossa olevia jäähdyttäjien kennoja.

Tapsan tahdissa

Veijo sanoo Casen olevan hänen viulunsa, jota hän soittelee. Yöllisissä lumitöissä hän puolestaan kuuntelee paljon musiikkia muistitikulta, jonka käyttö onnistuu nyt tässä uudessa Casessa entistä helpommin. Soittolistan kärjessä ovat Tapsa Rautavaara, Reijo Taipale ja Henry Theel.
”Etenkin Rautavaaran Pelimannin penkillä -kappale antaa kummasti potkua yön pimeinä auraustunteina”, sanoo Veijo lopuksi.


Tekniset tiedot:

Case 1121G 
Paino:29 t
Moottori:FPT F2CFE614F, Stage IV
Teho:257 kW
Kaatokuorma linkussa:17 443 kg
Tappikorkeus:4 449 mm
Murtovoima:22 650 kg
Korkeus & leveys:3 576 & 2 978 mm
Akseliväli:3 550 mm
Maavara:437 mm
Max. ajonopeus:37,4 km/h
Melutaso ohjaamossa:69 dB(A)


Veijolta homma käy.


Konepeiton avauksen kytkimet ovat vasemmassa takaposkessa, suojassa metallisen luukun alla.
Samoin polttoaine- ja ureatäyttö ovat tukevan metallisen kannen alla. Kansi on lukittavissa.


Lue seuraavaksi