Uutiset
Iso-Syötteelle monta rakennushanketta
Pudasjärven kaupungissa sijaitsevalla Iso-Syötteellä käynnistyy kuluvan syksyn ja tulevan kevään aikana joukko hankkeita vauhdittamaan kaupungin matkailua. Suurimmat investoinnit tehdään uusiin rakennuksiin, sillä alueelle nousee 120-paikkainen huoneistohotelli ja monitoimiareena. Keväällä alueella toteutetaan myös iso infrahanke, jonka myötä parkkialueen kapasiteetti kaksinkertaistuu kuuteensataan paikkaan ja muuttaa alueen ilmeen täydellisesti. Hankkeiden takana on Hiihtokeskus Iso-Syötteen toimitusjohtaja Jorma Terentjeff ja Pudasjärven kaupunki.
Rakennustyöt käynnistyvät heti
Iso-Syötteen parhaalle paikalle valmistuvan huoneistohotellin perustusten rakentaminen aloitetaan tänä syksynä ja ensimmäiset vieraat toivotetaan tervetulleiksi jo reilun vuoden päästä. Hotellin rakennuttajana toimivan Huoneistohotelli Kide oy:n omistaja Jorma Terentjeff kertoo kuokan iskevän maahan vielä tämän kuun aikana.
”Hiihtokeskus Iso-Syötteen tuloskehitys on ollut positiivinen jo usean vuoden ajan. Uusi hotelli lisää alueen majoituskapasiteettia ja sen myötä voimme palvella matkailijoita entistä paremmin ympäri vuoden. Lisäksi uskomme hotellin lisäävän hiihtokeskuksen asiakasmäärää merkittävästi”, Terentjeff iloitsee.
Hotellihanke on Suomessa ainutlaatuinen. Rakentaja Lehto Group oy tekee huoneet yksikköinä tehtaallaan Oulaisissa. Ne kuljetetaan Syötteelle valmiina ja asennus paikan päällä käy nopeasti. Näin rakennustyö voidaan tehdä rakentamiseen optimaalisissa olosuhteissa ja lisäksi pystytään poistamaan rakentamisvaiheeseen liittyvien kosteusvaurioiden riski. Tällä rakennustavalla myös suojellaan ympäröivää herkkää tunturiluontoa.
”Iso-Syöte on erityinen paikka koko perheellemme ja työntekijöillemme. Hotellin suunnittelua on ohjannut suuri kunnioitus ympäröivää luontoa ja kansallismaisemaa kohtaan. Rakennuksesta tulee Suomen ensimmäinen maalämmöllä toimiva hotelli. Sekä hotellin että monitoimiareenan suunnittelussa on otettu huomioon Iso-Syötteen upeat maisemat ja rakennukset ovat alusta asti suunniteltu sopimaan ympäristöönsä”, Terentjeff kertoo.
Myös hotellin konsepti on uudenlainen. Asiakkaat pääsevät varaamaan, maksamaan, tilaamaan lisäpalvelut sekä kirjautumaan sisään ja ulos hotellista itse. Mobiililaitteissa toimiva järjestelmä antaa jokaiselle vieraalle mahdollisuuden lomailla omien aikataulujensa ja mieltymystensä mukaan. Jokainen kuudestakymmenestä huoneesta on oma yksikkönsä, josta löytyy kylpyhuoneen lisäksi keittiö. Vaikka hotellin yhteydessä toimii ravintola, voivat vieraat valmistaa ruokansa myös omissa keittiöissään.
”Hiihtokeskus on viimeisen kahdeksan vuoden aikana investoinut rinnealueisiin. Hotellin avulla pääsemme alueena voimakkaampaan kasvuun, joka mahdollistaa entistä isommat investoinnit myös hiihtokeskuksen puolelle. Viime vuonna World Ski Awardsissa saamamme Suomen parhaan hiihtokeskuksen palkinto rohkaisi meitä tekemään hotelli-investoinnin”, Terentjeff kertoo.
Kaupunki satsaa matkailun kehittämiseen
Pudasjärven kaupunki satsaa areenainvestoinnillaan Syötteen ja samalla koko Pudasjärven matkailun kasvuun. Areenan ansiosta alueellehoukutellaan suurempia ja monipuolisempia asiakasvirtoja ympärivuotisesti.
”Matkailu on Pudasjärvelle tärkeä elinkeino; sen vaikutukset kunnan työllisyyteen ja talouteen ovat jo nyt huomattavat. Kunta haluaa tukea yrittäjiä ja varmistaa uusille matkailuyrityksille hedelmällisen pohjan aloittaa yritystoiminta. Tällä hetkellä Syötteen alue kärsii hotellitasoisen majoituksen vähäisyyden lisäksi tapahtuma- ja sisäliikuntapaikan puutteesta. Areena mahdollistaa ympärivuotisen toiminnan ja eri kokoiset yritys- ja yleisötilaisuudet, kertoo Pudasjärven kaupunginjohtaja Tomi Timonen.
Ilman uutta hotellia areenaa ei olisi tullut; myös infrahanke edellytti muita investointeja. Lisämajoituskapasiteetti tulee tarpeeseen, jotta areena saadaan monipuolisesti hyödynnettyä. Areenaan kuuluu yhteensä noin 1400 neliömetriä muuntautuvaa salitilaa, sekä kunto- ja vapaapainosali ryhmäliikuntatiloineen. Areena yhdistyy kaupungin omistuksessa olevaan Safari-taloon, jonka ravintolatilat laajenevat osittain areenan puolelle.
Syöte matkailualueena
Pudasjärvellä tilastoituja yöpymisiä oli yhteensä 112 435 kappaletta vuonna 2017. Yöpyvistä matkailijoista 79 prosenttia oli kotimaisia. Kasvua vuoteen 2016 tuli +8,5 prosenttia. Ulkomaisista yöpyjistä lähes 90 prosenttia oli Euroopasta, toiseksi suurin oli venäläisten osuus, ja seuraavaksi suurin nopeasti kasvava Aasia.
Hiihtokeskus Iso-Syötteellä kävi kaudella 2017-2018 yli 50 000 laskettelevaa asiakasta. Hissinousuja tehtiin reilusti yli miljoona. Hiihtokeskuksen liikevaihto kasvoi edelliskauteen verrattuna yli 10 prosenttia.
Viime vuonna Syötteen kansallispuistossa tehtiin huima käyntimääräennätys, mutta tästä huolimatta alkuvuoden 2018 luvut kertovat jälleen lähes neljänneksen kasvusta. Kansallispuiston käyntimäärä oli reilut 48 000, jossa kasvua edellisvuoteen on 23 prosenttia. Vuosien 2016-2017 vastaavalla vertailuajanjaksolla käyntimäärät nousivat 31 prosenttia.