Uutiset
InfraFour välittää työntekijöitä infra-alalle
Henkilöstövuokrauksella on monilla toimialoilla Suomessakin jo pitkät perinteet. Pelkästään maa- ja vesirakennusalalle keskittynyt henkilövuokraustoiminta sen sijaan on vielä melko uutta. Vuonna 2021 perustettu InfraFour Oy onkin pioneeri ja ainut alallaan Suomessa. Sen kautta infra-alan yritykset voivat saada työmailleen vaivattomasti ammattitaitoista työvoimaa.
Artikkelikuva: Vuokraisitko henkilöstöä työmaallesi näiltä miehiltä? Nyt kannattaa vastata kyllä, sillä parisen vuotta toiminut henkilöstövuokraukseen keskittynyt InfraFour välittää infra-alan yrityksille tarkasti valikoituja, ammattitaitoisia kuljettajia ja muuta alan henkilöstöä. Miehet yrityksen takana ovat Tuomas Kaiponen (vas.), Niko Tuunanen ja Simo Ruottunen.
Yrityksen nimi juontaa sen perustamishetkeen, jolloin omistajia oli vielä neljä. Nyt omistajuus on kolmen ammattilaisen käsissä. Kaksi heistä eli Tuomas Kaiponen (Maanrakennus Lassi Kaiponen Oy) ja Niko Tuunanen (Kaivumestarit Oy) on pitkään maarakennusalan yritystä pyörittäneitä urakoitsijoita. InfraFourin toimitusjohtajana toimii henkilöstövuokrausyrityksessä jo aiemmin kannuksensa hankkinut Simo Ruottunen. Näin InfraFour on yhdistelmä kahden alan vankkaa tuntemusta.
”Olemme Nikon kanssa tehneet useasti yhteistyötä eri projekteissa. Nelisen vuotta sitten aloimme pohtia, mitä muuta maarakentamisen ohella voisi tehdä. Tunnistimme haasteet esimerkiksi kuljettajien rekrytoinnissa ja mietimme asian helpottamista niin työntekijän kuin työllistävän yrityksenkin näkökulmasta. Henkilöstövuokraus tuntui oikealta ratkaisulta saattaa työvoima ja teettäjät yhteen. Kun meidän lisäksemme vetäjäksi löytyi henkilöstövuokrausalaa entuudestaan tunteva Simo Ruottunen, niin homma päätettiin panna tulille. Varsinainen toiminta alkoi tammikuussa 2022 ja viime vuonna päästin jo 1,6 miljoonan euron liikevaihtoon”, aloittaa Tuomas Kaiponen.
”Tunnemme paljon maarakentajia pääkaupunkiseudulla ja tiedostimme monille yrityksille tutut, rekrytoinneista aiheutuvat haasteet. Rajatulle sektorille keskittyvä henkilöstövuokraus alkoi tuntua houkuttelevalta ja pätevältä idealta heti alusta lähtien”, täydentää Niko Tuunanen.
Kulut tiedossa
Alusta alkaen suurin haaste oli hyvien ja luotettavien työntekijöiden löytyminen. Perustamishetkestä lähtien laadun haluttiin korvaavan määrän.
”Otimme aluksi rekrytoituja työntekijöitä omille työmaillemme. Kun henkilön ammattitaito ja työmoraali tulivat todistettua, oli häntä helppo sitten vuokrata eteenpäin. Tarkoitus on, että kauttamme vuokrattava henkilöstö on ammattinsa osaavaa ja luotettavaa. Meidän kauttamme työvoimaa vuokraavalle ei tule palkkauksessa huteja”, toteavat Kaiponen ja Tuunanen.
Yrityksille InfraFourin kautta tehtävä rekrytointi on vaivatonta. Koska InfraFourin veloitus on ennalta sovitun työtuntihinnan mukaista, on vuokrahenkilöstö helppo laskea urakkaan sisään. Välitettävät työntekijät ovat InfraFourin palkkalistoilla eli työmaalle mennessään henkilöllä on asianmukaiset korttikoulutukset tehtynä. InfraFour vakuuttaa työntekijänsä, pitää tuntikirjaukset ja myös antaa työvaatteet ja turvavarusteet. Kaikki rekrytoinnin vaiheet kuten työpaikkailmoittelu, haastattelut ym. jäävät asiakkaalta pois. Henkilön sairastuessa vastuun niistäkin kuluista kantaa InfraFour.
Henkilöstövuokrauksen ohella InfraFour hoitaa myös pelkän rekrytointiprosessinkin silloin, kun yritys haluaa palkata työntekijöitä ilman rekrytoinnin aiheuttamaa työtä. Joskus yrityksessä voi olla myös pulaa haastattelijoista tai alaa tuntevia rekrytoijia ei ole saatavilla.
”Me haastattelemme työntekijät ja valitsemme tehtävään sopivimmat. Palkkaava yritys voi sitten halutessaan vielä itse haastatella parhaat ja tehdä lopullisen valinnan”, sanoo Ruottunen.
”Me osaamme kysyä ne oikeat kysymykset”, lupaavat InfraFourin miehet.
Asiakkaina on yhtä hyvin yhden miehen ja koneen yrityksiä etsimässä perämiestä kuin isoja rakennuttajia, jotka tarvitsevat projekteihinsa määräaikaista ammattihenkilökuntaa. Ikähaitari on juuri täysikäiseksi tulleista aina 70-vuotiaisiin eläkeläisiin, jotka usein tekevät esimerkiksi tuuraushommia kesäisin.
Laaja-alaista työkokemusta
Kahden toimintavuoden aikana noin 200 ihmistä on ollut palkattuna eri tehtäviin InfraFourin kautta. Viime syksynä parhaimmillaan työmailla oli samaan aikaan 50 työntekijää. Talvi on ollut hiljaisempaa, mutta kevät vilkastuttaa kysyntää. Ihan ensimmäinen vuonna 2022 palkattu työntekijäkin on edelleen rosterissa.
”Tällä hetkellä haastateltavia on jonossa runsaasti, joten pystymme tarjoamaan ammatti-ihmisiä, kun keväällä sesonki toden teolla pyörähtää käyntiin. Välitämme perämiehiä, eri koneiden ja kiviautojen kuljettajia, porareita ym. Haluamme palkata lisää hyviä työntekijöitä,” toteaa Ruottunen.
Mitä etuja työntekijä sitten saavuttaa työllistyessään InfraFourin listoille?
”Ensinnäkin kauttamme pääsee kiinni työelämään monipuolisesti. Ei tarvitse aina tehdä sitä samaa työtä, vaan pääsee oppimaan alaa laajasti. Yhdessä ja samassa työssä uhkaava leipääntyminen on vältettävissä, kun työmaat ja ihmisetkin vaihtuvat. Työkokemusta on kartutettavissa monien eri konetyyppien kanssa, mikä lisää työllistymismahdollisuuksia tulevaisuudessa. Kokemusta kertyy niin pienistä kuin isoistakin koneista. Kesällä voi vaikkapa ajaa kaivukonetta ja talvella pyöräkuormaajaa lumihommissa”, listaa Ruottunen.
Kun yksi työrupeama alkaa olla lopuillaan, etsivät InfraFourin miehet uuden kohteen.
”Meillä työllistyminen ei ole kiinni yhdestä yrityksestä. Työntekijän ei tarvitse itse lähetellä hakemuksia, eikä soitella töiden perään. Me hoidamme asian.”
Monet työntekijät tunnetaan yrityksissä jo nimeltä, ja usein pyydetäänkin tiettyä henkilöä takaisin, kun kokemukset ovat olleet hyvät. Kun luottamus on syntynyt, on työllistyminenkin helppoa.
”Alalla törmää myös sellaiseen väittämään, että henkilöstövuokrauksen avulla työllistyvä saa huonompaa palkkaa kuin ala keskimäärin maksaa. Työllistäjinä voimme sanoa, että näin ei ole. Meidän kauttamme pääsee aivan samaan tulotasoon kuin muuallakin, joskus jopa parempaan”, toteavat urakoitsijat Kaiponen ja Tuunanen.
Miehet toteavat, että mihinkään alennusmyynteihin ei ole tarkoitus lähteä. Ammatti-ihminen ansaitsee arvostuksensa myös palkan muodossa.
Hallittua kasvua
Yritys toimii jo Uudellamaalla ja Pirkanmaalla, mutta tavoitteena on laajentua hiljalleen muihinkin kasvukeskuksiin.
”Pohjoisin työntekijämme on tällä hetkellä Kittilässä”, toteaa InfraFourin trio.
Vaikka ihmisten vuokraaminen onkin uutta, on konevuokraus Suomessa jo varsin yleistä. Näitä kahta voisi yhdistääkin.
”Kävimme juuri keskustelua erään koneita vuokraavan yrityksen kanssa. Sieltä todettiin, että vuokraus jää joskus toteutumatta, kun kuljettajaa ei löydykään. Yksi tulevaisuuden yhteistyömuoto voisikin olla koneiden vuokraaminen meidän kuljettajamme kanssa”, pohtii Ruottunen.
InfraFour tähtää hallittuun kasvuun, jossa panostetaan laatuun. Maine syntyy työntekijöiden kautta ja siksi on tärkeää pitää avoin ja tiivis keskusteluyhteys yhteistyökumppaneihin, työnantajiin ja työn tekijöihin.