Uutiset

Työkoneet

Huutokauppaa Tampereella

Maailman suurin konehuutokauppoja järjestävä Ritchie Bros. Auctioneers piti 25.9.2013 ensimmäisen konehuutokauppansa Suomessa. Lempäälässä, Tampere-Helsinki moottoritien kupeessa pidetty huutokauppa keräsi runsaasti, pääosin kotimaisia huutajia Ritchien tapahtumaan. Koneet makuutettiin paikallaan pihalla, ja etukäteen kiinnostuksiensa kohteisiin tutustuneet ostajaehdokkaat saivat istua ja ostaa teltassa.

Karkeasti arvioituna reilusti yli puolet koneista olisi jäänyt kotimaahan, loput menivät nettihuutokaupan kautta Libanonia ja Jenkkejä myöten. Maailma on kutistunut ja kauppa käy yli valtioiden ja maanosien rajojen.

Alueella nähtiin varsin kattava otos suomalaisia konekauppiaitakin, joista jotkut olivat tuoneet myös koneitaan myytiin. Huutokauppa kiinnostaa ja vallitseva hintataso halutaan tietää. Varsinaiset ostajat tulivat kuitenkin loppukäyttäjistä eli urakoitsijakunta osaa ostaa tiiviillä aikataululla etenevästä huutokaupastakin.

Aivan, se hintataso. Sehän se kaikkia kiinnostaa. Moni alan ammattilainen piti hintatasoa yllättävän korkeana. Tiedä häntä, mutta toteutuneet hinnat voi katsastaa jälkikäteen Ritchien sivuilta rekisteröitymällä käyttäjäksi.

 

Huutokaupassa riittää vilskettä niin sisä- kuin ulkotiloissa.

Lue seuraavaksi