Uutiset

Työkoneet

Hankkija aloittaa Kronos-metsäperävaunujen ja -nostureiden myynnin

Wikar Oy Ab:n tavaramerkki Kronos vahvistuu entisestään Suomen johtavan maatalouskaupan yhtiön, Hankkija Oy:n kanssa tehdyn yhteistyösopimuksen myötä. Hankkija alkaa syyskuusta 2022 eteenpäin jälleenmyydä Kronoksen valmistamia metsäperävaunuja sekä -nostureita, minkä myötä Kronos-tuotteet saavat entistä enemmän näkyvyyttä.

”Yhteistyö Hankkijan kanssa on meille luonnollinen askel eteenpäin. Tavoitteenamme on kasvattaa myyntiä Suomessa, ja haluamme olla asiakkaille ykkösvalinta metsä- ja maatalouskoneiden hankinnassa”, kertoo Wikar Oy Ab:n toimitusjohtaja Mathias Lindholm.

Tavaramerkki Kronos on kotimainen laatutuote. Kruunupyyn tehtaalta on toimitettu sadan vuoden ajan korkealaatuisia koneita sekä tarvikkeita. Tuotteet, kuten Gripto sekä Kargo, ovat jo monien ammattilaisten ykkösvalintoja. Yhteistyössä Hankkijan osaavien myyjien kanssa Mathias Lindholm haluaa palvella jo olemassa olevia asiakkaita sekä löytää teitä uusille markkinoille.

Hankkijan hankintajohtaja Mika Kyyhkynen on tyytyväinen uuteen yhteistyösopimukseen.
”Hankkijan yksi vahvoista puolista on perinteisesti ollut metsäperävaunut ja -nosturit. Kronoksen yhteistyön myötä valikoimamme vahvistuu entisestään, kun siihen lisätään sarja korkealaatuisia kotimaisia tuotteita. Meille Kronos on luonnollinen ja luotettava valinta. Olemme jo vuosia tehneet menestyksekästä myyntiyhteistyötä Kronoksen äkeiden ja vesakkomurskaimien kanssa. Kronos on yhtä kuin laatu, ja me arvostamme heidän henkilökuntansa osaamista ja omistautuneisuutta”.


Lue seuraavaksi