Uutiset

Työkoneet

GRK Infra ab GRK-konsernin omistukseen

GRK-konserni laajentaa infra-alan osaamistaan ja ostaa ruotsalaisen Infra Polar ab:n koko osakekannan. Yrityskaupan myötä yhtiön nimi muuttuu GRK Infra Ab:ksi ja toiminta uudistuu.

GRK on ollut enemmistöomistaja Infra Polar ab:ssä vuodesta 2014. Nyt tapahtunut yrityksen siirtyminen kokonaisuudessaan osaksi GRK-konsernia tukee erinomaisesti GRK:n kasvun ja kansainvälistymisen strategiaa.

”Näemme GRK Infra Ab:n myötä paljon mielenkiintoisia mahdollisuuksia laajentaa toimintaamme. Tulemme pyrkimään nopeaan ja kannattavaan kasvuun myös Ruotsissa”, kertoo GRK- konsernin hallituksen puheenjohtaja Keijo Haavikko.

Strategisiin painopisteisiin kuuluvat toimintojen jatkuvuuden varmistaminen, kannattavan kasvun luominen sekä aseman vahvistaminen Suomessa ja lähialueilla. Kasvua haetaan sekä olemassa olevien että uusien toimialojen kautta, maantieteelliset rajat ylittäen. Yhtiön omistaa yli 40 henkilöstön edustajan lisäksi suomalaiset pääomasijoitusyhtiö Tesi ja työeläkeyhtiö Ilmarinen.

Vuonna 1983 perustettu GRK-konserni on kasvanut pääosin orgaanisesti. Vuoden 2018 alkupuolella GRK- konserni toteutti ensimmäisen suuremman liiketoimintakaupan, kun GRK osti Suomessa Eltel Networks Oy:n rataliiketoiminnan (Winco Oy). Rataliiketoiminta toi erinomaisen lisän GRK:n aikaisempaan palvelutarjontaan. Rataliiketoiminnan osaamista laajennettiin heinäkuussa 2018, jolloin tehtiin liiketoimintakauppa Komsor Oy:stä. Nyt toteutettu GRK Infra ab:n kauppa Ruotsissa on konsernille kolmas merkittävä yritysjärjestely vuodelle 2018.

”Tapahtunut yritysjärjestely mahdollistaa GRK Infra ab:n toiminnan laajentamisen erityisesti teknisesti vaativissa ja kokoluokaltaan suurissa urakoissa. Yritysjärjestelyn myötä asemamme vahvistuu Ruotsin infraurakoinnissa ja voimme hyödyntää GRK-konsernin osaamista sekä resurssien liikkuvuutta yli maiden rajojen”, toteaa GRK oy:n toimitusjohtaja Teemu Lantto.

Lue seuraavaksi