Uutiset

Työkoneet

Eurooppa rakentaa: Maailman pisin tunneli aukeaa

Gotthard Base -tunneli (GBT) avataan tänään 1.6.2016 Sveitsissä. Maailman pisimmän, viiteen urakkaan jaetun rautatietunnelin rakentaminen kesti 20 vuotta ja maksoi noin 11 miljardia euroa. Se työllisti noin 2500 ihmistä. Gotthard-kaksoistunneli kulkee 57 kilometrin matkan vaakasuoraan Alppien ali Sveitsin pohjoisosasta etelään yhdistäen Ersfeldin ja Bodion kaupungit. Korkein huippu tunnelin yläpuolella on  Sedrunin osuudella. Siellä tunneli kulkeekin maksimissaan noin 2,5 kilometrin syvyydessä.

Nyt avattava tunneli helpottaa liikennettä Keski-Euroopasta Etelä-Eurooppaan. Junamatka Zürichista Milanoon kestää tunnelin valmistuttua vain kaksi tuntia 40 minuuttia, kun siihen ennen kului tunti enemmän. Hankkeen rakennuttaja on sveitsiläinen AlpTransit Gotthard Ltd ja pääsuunnittelijana ja urakoitsijana toimi niin ikään sveitsiläinen Amberg Engineering.

Konepörssissä julkaistiin vuonna 2005 (KP 9/2005) artikkeli tunnelin rakennustyömaalta. Tuolloin tunnelien louhinnasta oli valmiina puolet. Gotthard kulkee noin 500 metrin korkeudella merenpinnasta, kun vanha tunneli on korkeimmillaan 1150 metrin korkeudessa. Kaikkiaan erilaisia tunneleita louhittiin yli 150 kilometriä. Tunnelin avaamisessa käytettiin pääasiassa neljää massiivista, yli 400 metriä pitkää Herrenknechtin valmistamaa TBM (tunnel boring machines) -laitetta (video).

Gotthardissa käytetty TBM painaa 3000 tonnia ja sen porausteho on viisi megawattia. Päivittäiset porausmatkat olivat 25-30 metrin välillä. Pelkkä porapää painaa hulppeat 117 tonnia. Ruhjeisilla osuuksilla (7 km) turvauduttiin myös perinteiseen poraus/räjäytys menetelmään.

Gothardin rakentaminen on ollut ehkä vaativin ja haastavin tunneliurakka maailmassa tähän asti. Eritoten turvallisuus ja oikean teknologian valinta asettivat ennennäkemättömiä haasteita insinööreille.

Valitettavasti yhdeksän työntekijää menehtyi tunneleissa vuosien 2002-2012 aikana.

Maailman pisimmät tunnelit ja valmistumisvuosi

1. Sveitsi, Gotthard Base 57 072 m – 2016, 2. Japani,Sei-kan 53 850 m – 1988, 3. Englanti-Ranska, Eurotunneli 50 450 m – 1994, 4. Sveitsi, Lötschberg 34 577 m – 2007 5. Espanja, Guadarrama 28 377 m – 2007.

Rekkaliikennettä on jo pitkään pyritty turvallisuussyistä vähentämään alppitunneleissa. Paha onnettomuus sattui Sveitsin Airolossa sijaitsevassa maantietunnelissa vuonna 2001.  Kahden rekan yhteentörmäyksessä kuoli 11 ihmistä. Rekkaliikenteen Alppien yli on laskettu tuplaantuvan aina kahdeksan vuoden välein ja ilman nopeita junayhteyksiä renkailla tapahtuvat kuljetukset matelisivat jättiruuhkissa.

Miluummin autot siis lastataan nyt juniin. Uudessa Gotthard-tunnelissa henkilöjunien maksimi nopeus tulee olemaan noin 250 ja tavarajunien 160 kilometriä tunnissa. Tämä tietää noin vartin matkaa ”kiven sisässä”. Vanhassa, 1800-luvun lopulla käyttöön otetussa tunnelissa junien maksiminopeus on vain 80 kilometriä tunnissa. Rakennuttaja on laskenut, että maksimissaan tunneli läpäisee vuorokaudessa noin 260 tavara- ja 60 henkilöjunaa.

Kiveä kahdesta rinnakkain kulkevasta, yhdeksän metrin läpimitan omaavista junatunneleista sekä niitä yhdistävistä poikittaistunnelista poistettiin kaikkiaan 28,2 miljoonaa tonnia, mikä tilavuudeltaan vastaa noin viittä Kheopsin pyramidin painoa.

Video: National Geographic -kanavan dokumenti Gotthard Base -tunnelin rakentamisesta.

https://www.youtube.com/watch?v=RpYaHmX2f88

Avajaisia vietetään siis tänään 1.6.2016 ja paikalle odotetaan useita valtion päämiehiä. Muita vieraita on kutsuttu rapiat 1000 ja toimittajiakin kolmisensataa ympäri maailmaa. Noin 500 arvalla valittua sveitsiläistä pääsee valtiopäämiesten kanssa neitsytmatkalle Alppien ali.

Varsinaisesti liikenteelle reitti avataan joulukuussa tänä vuonna. Ensi viikonloppuna tunnelissa on avoimet ovet ja paikalle on arvioitu saapuvan jopa 100 000 uteliasta.

Video: Science Channel – Gotthard Base -tunneli.

Lue seuraavaksi