Uutiset

Työkoneet

Euroopan konemarkkinat laskusuunnassa

Tämän vuoden rakennuskonemarkkinat Euroopassa tulevat putoamaan ennätysvuoden 2007 tasosta noin 19 prosenttia. Rajuin pudotus on Espanjassa, missä koetaan jopa 62 prosentin lasku.

Raportin mukaan vuosi alkoi hyvin, mutta huhti- toukokuussa tapahtui käänne. Yksi suuri syy siihen on vuokraamoissa tapahtunut kysynnän lasku. Espanja ja Irlanti kärsivät ylikuumentuneitten rakennusmarkkinoitten krapulaa ja Englannissa on suuria ongelmia rakennussektorin rahoituksessa, tietää raportti.

Espanjan konemyynti tulee tippumaan tänä vuonna peräti 62 prosenttia eli 21.057 myydystä koneesta vuonna 2007 rapiaan 8.000:een myytyyn yksikköön. Pudotus on raju. Irlanti tippuu yli 50 ja Iso-Britanniakin 23 prosenttia. Saarivaltiossa myytiin viime vuonna lähes 40.000 konetta ja tänä vuonna noin 10.000 vähemmän.

Viime vuosi oli ennätyksellinen eli Euroopassa myytiin 211.740 konetta. Vaikka tietyissä Euroopan maissa myynnin volyymi tulee kasvamaan, tullaan tänä vuonna jäämään noin 171.400 koneen myyntiin. Se merkkaan rapian 40.000 koneen vähennystä markkinoihin tänä vuonna.

Vuokraamoiden vaikeudet tietävät etenkin pienemmän kaluston menekkivaikeuksia. OHR povaa minikaivukoneitten myynnin putoavan 25, kaivurikuormaimien 29 ja liukuohjattujen pienkuormaimien 28 prosenttia. Kurottajiakin kysytään tänä vuonna 17 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Isompienkin kaivukoneitten myynti putoaa 13 ja keskikokoisten ja suurien pyöräkuormainten kuusi prosenttia.

Pitkän ajanjakson vertailussa tämäkin vuosi tulee olemaan kuitenkin Eurooppalaiselle rakennuskonemyynnille varsin hyvä.

Lisätietoja:

www.offhighway.co.uk.

Lue seuraavaksi