Uutiset

Työkoneet

Euro Auctionsille aluepäällikkö Suomeen

Konehuutokauppoja järjestävä Euro Auctions laajentuu Suomeen. Live- ja samalla myös nettihuutokaupoissa myydään maarakennus- ja maatalousalan koneita sekä monien erilaisten urakointialojen koneita ja laitteita. Yritys laajentaa nyt toimintaansa Baltiaan ja Pohjoismaihin. Jan Berkovitch tulee toimimaan näillä alueilla Euro Auctionsin aluepäällikkönä. Jan tulee toimimaan niin konemyyjien kuin -ostajien yhteyshenkilönä Suomessa helpottaen koneiden löytämistä sekä isompien kauppaerien järjestelyissä pyrkien samalla nostamaan Euro Auctionsin profiilia alueella.

Jan Berkovitch

Euro Auctions perustettiin vuonna 1998 Dromoressa, Pohjois-Irlannissa. Tänä päivänä yritys järjestää huutokauppoja seitsemällä tarkoitukseen rakennetulla alueella seitsemässä eri maassa, kuten Englannissa, Pohjois-Irlannissa, Saksassa, Espanjassa, Abu Dhabissa, Australiassa ja USA:ssa. Huutokauppatapahtumia järjestetään vuosittain yli 60 kappaletta. Vuotuinen myynti on yli miljardia euroa. Nimikkeitä myydään yli 80 000 kappaletta ja rekisteröityjä huutajia on yli 70 000. Myyjäpuolta edustaa reilut 7 000 konealan toimijaa.

Maailmanlaajuisesti toimiva Euro Auctions avustaa toimeksiantajiaan löytämään myytäville tuotteilleen oikeat kanavat sekä yhtä lailla avustaa ostajia löytämään tarvitsemaansa kalustoa seitsemässä eri toimipisteessään tapahtuvissa myyntitapahtumissa. Yhteistyötä tehdään toimeksiantajien ja ostajien kanssa yli 195 maassa. Yritys on kansainvälisesti ketterä ja helposti tavoitettavissa.

”Vaikka Euro Auctions ei ole vielä ehkä laajemmin tunnettu Pohjoismaissa, on yritys yksi Euroopan johtavista urakointi- ja maatalouskoneiden huutokauppapaikoista. Pisteemme Dormagenissa Saksassa ja Leedsissä Englannissa tarjoavat suomalaisille paikan myydä ja ostaa koneita. Kaikissa huutokauppatapahtumissa on käytössä myös mahdollisuus huutaa verkon kautta (online). Jo noin puolet kauppaan johtavista huudoista tehdään verkon välityksellä”, sanoo Jan Berkovitch.

”Euro Auctions on suuri toimija. Yrityksen saavutettavuus on helppoa ja sillä on voimavaroja toteuttaa suurienkin kone-erien myynti. Esimerkiksi Leedsin huutokaupan suuruudesta kertoo se, että vasaran alle päätyy monesti kolmepäiväisen tapahtuman aikana yli 6 000 nimikettä. Äskettäisessä maaliskuun huutokaupassa oli 578 konemyyjää 28 eri maasta. Konenimikkeitä kävi vasaran alla 6 171 kappaletta. Keskimääräiseksi nimikkeen myyntihinnaksi tuli noin 11 000 euroa. Kokonaisliikevaihtoa kertyi näin noin 60 milj. euroa. Myyntilistalla oli yli 1 000 kaivukonetta minikoneista aina 20 tonnin painoisiin. Niistä monet alle kolme vuotta vanhoja”, jatkaa Berkovitch.

”Euro Auctionsin toiminnan voi kiteyttää kolmeen sanaan; määrä, laatu ja joustavuus. Tulen työskentelemään Suomen ja Baltian maiden toimeksiantajien parissa, jotta koneita saadaan myyntiin niin Saksan, Englannin, Espanjan ja myöhemmin tänä vuonna avattavan Abu Dhabin huutokauppatapahtumiin.”
”Tavoitamme laajan ja asiantuntevan yleisön maailmanlaajuisesti. Näin pystymme auttamaan toimeksiantajia koneiden myynnissä ja ostajia konehankinnoissa. Nyt pystymme tarjoamaan myyntiin myös suomalaisia maarakennuskoneita, traktoreita, puimureita, henkilönostimia, nostureita ja trukkeja”, päättää Berkovitch.


Lue seuraavaksi