Uutiset
Euro Auctions saavutti Dormagenissa kaikkien aikojen suurimman myynnin

Euro Auctionsin vuosi 2024 päättyi Saksan Dormagenissa järjestetyn konehuutokaupan ennätyslukuihin. Joulukuun alussa järjestetyssä huutokauppatapahtumassa huudettiin koneita yhteensä 18,2 miljoonan euron arvosta. Se on suurin myynti viimeisen 12 kuukauden aikana. Kaupaksi kävivät käytetyt maarakennus- ja maatalouskoneet, trukit ja hyötyautot.
Vakaa vuosi
Vuosi 2024 oli kaupallisesti vakaampi verrattuna sitä edeltävään vuoteen, jolloin myynti heilahteli ajoittain. Uudehkojen ja varsin vähän käytettyjen koneiden määrä on innostanut asiakaskuntaa, sekä laajentanut sitä edelleen. Dormagenin tapahtumissa korostui, että laadukkaita koneita myytiin yhä enemmän kansainvälisten toimeksiantajien nimiin.
Laaja tarjonta
Joulukuun huutokaupassa ajettiin ”esiintymislavan” läpi yli 4 100 konetta, mikä kertoo omaa kieltään tarjonnan laajuudesta. Tarjolla oli vähän ajettuja kaivukoneita, dumppereita, henkilönostimia, minikaivukoneita sekä monia muita konetyyppejä. Tapahtumassa saavutettiin myös laajaa kansainvälistä näkyvyyttä, myytäviä koneita oli tarjolla niin Euroopasta, Lähi-idästä, Australiasta ja Pohjois-Amerikasta.
Vahva asiakasuskollisuus
Dormagenin joulukuisessa huutokaupassa rekisteröitiin 1 850 myyjää, joista 83 prosenttia oli jo ainakin toista kertaa mukana. Myös ensikertalaisten määrä oli aikaisempaa suurempi. 87 prosenttia huudoista tehtiin verkon kautta, mutta silti paikalla nähtiin paljon väkeä, etenkin ensimmäisenä päivänä. Paikallaolo huutokaupassa siis kiinnostaa yleisöä edelleen. Havaittavissa oli myös runsas kiinnostus vähän käytettyihin koneisiin kokonaan uusien sijaan.

Asiakkaita ympäri maailman
Tapahtumassa nähtiin ostajia ympäri maailman, mikä kertoo Euro Auctionsin laajasta tunnettavuudesta. 10 eniten koneita ostaneita maita olivat Saksa, Puola, Hollanti, Romania, Portugali, Belgia, Espanja, Englanti, Slovenia ja Tšekki.
Konemyyjiä oli 23 maasta. Eniten myyjiä oli Saksasta, 45 prosenttia kaikista. Se vankistaa Dormagenin asemaa Euroopan yhtenä suosituimmista huutokauppatapahtumista.
Kohokohtana voisi mainita kahden CAT 772G -kiviauton huudot. Ne vaihtoivat omistajaa huimalla 250 000 euron hinnalla. Koneet olivat peräisin Tanskasta. Kaivukonepuolella tehtiin paljon kauppoja jopa 50 tonnin painoisista koneista.
Joulukuun huutokaupassa oli tarjottavaa kaikille. Kaivukoneita ja henkilönostimia oli molempia tarjolla yli 350 kappaletta. Muutakin tarjottavaa oli reilusti, kuten jyriä, dumppereita, trukkeja ja hyötyajoneuvoja, joita on tulossa paljon myyntiin myös vuoden 2025 ensimmäiseen huutokauppaan.

Katse tulevaisuuteen
Dormagenin tapahtuma on vakiinnuttanut asemansa Euroopan konehuutokauppakartalla. Nimikkeitä on aina paljon tarjolla. Joulukuun vilkas tapahtuma oli osoitus siitä. Se oli hyvä niin koneita myyville kuin ostaville.
Euro Auction tähtää kasvuun vuonna 2025. Loppuasiakkaille pyritään saamaan tarjolle mahdollisimman uutta ja vähänajettua kalustoa. Suuret varastot ja koko ajan kasvava kansainvälinen ostajakunta lupaa Euro Auctionsille vilkasta toimintavuotta 2025. Ja tiedossa onkin jo entistä suurempia määriä koneita myyntiin. Siitä on selvät merkit ilmassa. Euro Auctions tarjoaa avoimen ja tehokkaan myyntikanavan monentyyppisille työkoneille.
Seuraavat huutokaupat:
Euro Auctions | Leeds, UK | 22.–25.1.2025 |
Euro Auctions | Dormagen, Saksa | 29.–31.1.2025 |
Yoder & Frey | Kissimmee, Florida, USA | 12.–15.2.2025 |
Euro Auctions | Brisbane, Australia | 20.2.2025 |
Euro Actions | Dromore, UK | 21.–22.2.2025 |
Euro Auctions | Zaragoza, Espanja | 26.–27.2.2025 |
Euro Auctions | Buckingham Plant Hire, UK | 27.2.2025 |
Yoder & Frey | Ohio, USA | 27.2.2025 |
Yoder & Frey | Houston, USA | 6.3.2025 |
Euro Auctions | Abu Dhabi | 7.4.2025 |
Suomennos: Esa Suominen – Lähde: Euro Auctions