Uutiset

Työkoneet

E18-tien Muurla-Lahnajärvi -osuus avattiin liikenteelle

Muurlan ja Lahnajärven välisen moottoritieosuuden avaaminen viivästyi muutamalla päivällä Hepomäen ja Lakiamäen tunnelien turvajärjestelmien testauksessa havaittujen ongelmien takia. Ongelmia oli muun muassa turvavalaistuksen, hätäpuhelinten ja paloilmoitusjärjestelmien toiminnassa. Ongelmat on nyt saatu korjattua ja tien turvallisuus voidaan taata.
Uudelle moottoritielle pääsee Helsingistä Turkuun päin ajettaessa vanhalta ykköstieltä Lahnajärven kohdalla tilapäisen liittymän kautta. Lahnajärveltä tienkäyttäjät voivat halutessaan jatkaa eteenpäin myös vanhaa ykköstietä pitkin.
Turusta Helsinkiin päin ajettaessa uudelta tieltä on Lahnajärven liittymästä siirryttävä vanhalle ykköstielle, koska moottoritien Lahnajärvi – Lohja -osuutta ei ole vielä avattu.

Lahnajärvi – Lohja -välin testaus jatkuu

Tunnelien turvallisuusjärjestelmien testaus ja käyttöönotto jatkuvat E18-tien Lahnajärvi – Lohja -välisellä, 29 kilometrin mittaisella tieosuudella. Tien arvioidaan olevan valmis liikenteelle muutamien viikkojen kuluttua. Myös Muurla – Lahnajärvi -osuudella tullaan edelleen tekemään yöaikaan joitakin järjestelmätestauksia.
E18 Muurla – Lahnajärvi -väli on 23 kilometriä pitkä ja sillä on neljä eritasoliittymää sekä 20 siltaa. Osuudella on kaksi moottoritietunnelia: 250 metrin Hepomäen tunneli ja 470 metrin mittainen Lakiamäen tunneli. Nyt avatun osuuden jälkeen yhtenäistä moottoritietä Turusta Lahnajärvelle on yhteensä 87 kilometriä. Tunnelijärjestelmien toimivuudesta ja testauksista vastaa moottoritien rakentaja Tieyhtiö Ykköstie Oy.

Taukopaikaksi Suomusjärvi

Muurla – Lahnajärvi -osuudella sijaitsee myös Suomusjärven palvelualue, jonka Teboil Kivihovi avautui samaan aikaan tieosuuden kanssa.

-Teboil Kivihovi on kokonaisuus, jossa on huomioitu niin tienkäyttäjien kuin myös paikallisten asukkaiden tarpeet. Kahvila-ravintolan monipuolinen tarjonta, K-marketin laaja valikoima sekä Kivihovin muut palvelut ovat kaikkien saatavilla vaivattomasti yhdellä pysähdyksellä, kertoo Teboilin huoltamoliiketoiminnan johtaja Ari Rajala.

Kivihovi tarjoaa ruokaa ja juomaa monenlaiseen nälkään. Hoviasemien kuuluisa Teboil Buffet on tarjolla klo 10-18. À la carte -listan runsaasta tarjonnasta tai Hesburgerin pikaruoka-aterioista löytyy herkullinen vaihtoehto joka makuun. Kahvilavalikoimassa on erityisesti Kivihoville suunniteltua lämmintä pikkupurtavaa, sämpylöitä ja kahvileipää sekä erilaisia kylmiä ja kuumia juomia.

K-marketin hyllyiltä löytyvät kaikki peruspäivittäistavarat, yleisimmät autotarvikkeet ja voiteluaineet sekä lehdet, musiikki ja lahjatavarat.

– Teboil Kivihovissa tarjoamme aina moottoritien parasta palvelua ja maukkainta ruokaa ympäri vuorokauden. Teemme tauosta nautittavan, lupaa Rajala.

Ammattiliikenteen tarpeet huomioitu

Kuuden hehtaarin alueelle levittyvä palvelualue on suunniteltu palvelemaan suuria liikennevirtoja. Liikenteen sujuvuuden takaamiseksi henkilöautot ja raskaan kaluston liikenne ohjataan omille erillisille palvelu- ja paikoitusalueilleen.
Pikavuorobussien pysäkki ja tilausajobussien jättö- ja parkkipaikat ovat rakennuksen pohjoispäädyssä, josta on bussimatkustajille oma sisäänkäynti.

Kivihovissa on haluttu panostaa ammattiliikenteen kuljettajien lepotaukoihin. Rahtareille on omat taukotilat saunoineen ja Hoviklubi toimii tilausbussien kuljettajien ja matkanjohtajien viihtyisänä taukotilana.

Lue seuraavaksi