Uutiset

Työkoneet

Destia urakoi: KymiRingin rakentaminen etenee

KymiRing-moottoriurheilukeskuksen rakentaminen jatkuu suunnitelmien mukaan. Opetus- ja kulttuuriministeriö on hyväksynyt KymiRing Oy:n esittämän yksityisen rahoituksen toteutuksen eduskunnan päätöksen edellyttämällä tavalla, mikä mahdollistaa valtionosuuden jatkorahoitukseen. Yksityinen rahoitus perustuu yhtiön nykyisten omistajien ja ulkopuolisen sijoittajan pääomitukseen. Yhtiön nykyiset omistajat ovat AKK Sports Oy, Suomen Moottoriliitto ry, A. Ahlström Kiinteistöt Oy ja Iitin kunta.

Kuva: Nita Korhonen.

”Meiltä on puuttunut nykyaikainen, kansainväliset standardit täyttävä korkealuokkainen moottorirata. Nyt Suomella on aito mahdollisuus järjestää Neste Rallin ohella muitakin korkeimman tason moottoriurheilutapahtumia”, toteaa KymiRing Oy:n hallituksen puheenjohtaja Kari O. Sohlberg.

”Alue soveltuu usean eri lajin suorituspaikaksi ja saamme täten nostettua tapahtumiemme tasoa sekä anottua enemmän arvokilpailuita Suomeen. Rata tuo moottoriurheilun entistäkin voimakkaammin suuren yleisön tietouteen, millä on suuri merkitys lajien vetovoimalle ja harrastamiselle ympäri maata”, Sohlberg jatkaa.

Pääsuunnittelija, arkkitehti Tuomas Klaus, Arkkitehtitoimisto Arkkisankari Oy:stä on tehnyt viimeisimmät piirustukset KymiRingistä.

Grand Prix -radalle haetaan Grade A /I-luokitusta, joka mahdollistaa tietyin lajikohtaisin tarkennuksin korkeimman tason auto- ja moottoripyöräilykilpailuiden järjestämisen. Suomen MotoGP-osakilpailun päivämäärä vahvistetaan elokuussa.

Kuva: Arkkitehdit Sankari Osakeyhtiö.

KymiRing-kokonaisuuteen merkittävänä osana kuuluva ajoharjoittelurata on jo otettu osittain käyttöön ja tavoitteena on, että Grand Prix -radan läpiajettavuus saadaan käyttöön toukokuussa. Samanaikaisesti tehdään laajoja turva-alueita radan sisäalueille siten, että ensimmäinen asfalttipäällystekerros saataisiin liikennöitäväksi loppukesästä. Tekniikan, turvalaitteiden ja varikkorakennuksen rakentaminen aloitetaan syksyllä. Niiden on ennakoitu olevan valmiita heinäkuussa 2019.

Pääurakoitsijana toimii Destia Oy.

Kuva: Nita Korhonen.

Lue seuraavaksi