Uutiset

Työkoneet

Cernos oy laajentaa omistuspohjaansa

Cobra-seulakauhoista ja LaBounty- purku- ja jätteenkäsittelylaitteistaan tunnettu Cernos oy on laajentanut omistuspohjaansa Perttu, Kauko ja Sirkka-Liisa Pylvään ostettua merkittävän osuuden yrityksen osakekannasta. Pylväillä on pitkä kokemus maarakennusalan laitteiden valmistuksesta ja erityisesti alan tuotteiden kansainvälisen kaupan kehittämisestä. Omistuspohjan muutos on suunnitelmallinen osa yrityksen liiketoiminnan jatkamista ja kehittämistä sen toisen perustajan äkillisen poismenon jälkeen.

Uudella omistuspohjalla yhdistetään Pylväiden mukaan laaja alan osaaminen ja saavutetaan erinomaiset mahdollisuudet voimakkaalle kansainvälistymiselle. Omistuspohjan muutoksen myötä Cernos oy:n toimitusjohtajana aloittaa Perttu Pylväs. Hallituksen puheenjohtajana toimii Kauko Pylväs. Pia Hyrkäs jatkaa työskentelyä yrityksessä osakkaana ja hallituksen jäsenenä sekä operatiivisessa työssä varatoimitusjohtajana.

”Kasvaneiden resurssien myötä pystymme palvelemaan entistä laajempaa asiakaskuntaa ja jatkamaan räätälöityjen laiteratkaisujen kehittämistä”, toteaa Pia Hyrkäs.

”Olen erittäin iloinen voidessani toivottaa Pertun tervetulleeksi, hänen johdollaan hieno kasvutarinamme varmasti jatkuu”, hän jatkaa.

”Olen seurannut Cernoksen toimintaa sen alusta lähtien ja arvostanut erityisesti yrityksen halua kuunnella herkällä korvalla asiakkaiden tarpeita sekä panostusta löytää paras mahdollinen ratkaisu juuri kyseiselle asiakkaalle”, toteaa Perttu Pylväs syiksi, jotka innostivat häntä yhteistyöhön Cernoksen kanssa.

”Cernoksen tuotteet edustavat varmasti teknisesti oman alansa huippua sekä yrityksen toimintatavat vastaavat niitä arvoja, joihin minäkin haluan sitoutua. Läheisessä vuorovaikutuksessa asiakkaidemme kanssa ja kovalla työllä tulemme varmasti saamaan yhä lisääntyvässä määrin tyytyväisiä kotimaisia ja myös kansainvälisiä asiakkaita”, hän jatkaa.

Cernoslaiset toivottavat kaikki asiakkaansa tervetulleiksi tutustumaan Cobra-seulakauhoihin, LaBounty -purku- ja jätteenkäsittelylaitteisiin sekä uusiin Cernoslaisiin Mansen Mörinöillä 5.-6.4.2019 Tampereella sekä muissa kevään konenäyttelyissä.

Lue seuraavaksi