Uutiset

Työkoneet

Camilla Kuivalainen teki kalenterin

Kukapa somen kanavia seuraava maarakennusalan ammattilainen ei olisi törmännyt Camilla Kuivalaiseen. Nuori nainen pyörittää omaa maarakennusalan yritystään KuCa Kaivaa oy Etelä-Suomessa ja on kohonnut nopeasti niin sanotuksi somejulkkikseksi ja suosituksi somepersoonaksi. Äkkiä on vaikea kuvitella ketään muuta alan toimijaa, joka keräisi yhtä paljon tykkäyksiä päivityksilleen Facebookissa ja Instagramissa. Maarakennusala kun on perinteisesti aika miehinen, ja Camilla on piristävä poikkeus maskuliinisessa porukassa. KucaKaivaa oy:llä onkin yli 11 000 tykkääjää Facebookissa ja Instagramissakin yli 3 000 seuraajaa.

Ensi vuodeksi Camilla julkaisee oman kalenterin, josta otetaan 2 000 kappaleen painos.

”Jo kolme vuotta sitten pohdin oman kalenterin tekemistä. Muiden kiireiden takia asia aina siirtyi; sitten ensi vuonna. Nyt homma toteutuu. Kaikki kuvat on otettu ja kalenteri lähtee painoon lokakuun lopussa. Kuvat käsittelevät pääasiassa yrittäjän arkea ja onpa mukana myös otoksia omien lemmikkien kanssa”, tiivistää Camilla.

”Eläimet ovatkin minulle tärkeitä ja siksi lahjoitan jokaisesta kalenterista kolme euroa SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ry:lle.”

Kalenterin voi tilata 24 euron hintaan ennakkoon Camillan verkkokaupasta osoitteesta www.kucakaivaa.com. Kalenterit postitetaan tilaajille marraskuun aikana, joten pukin konttiinkiin se ehtii.

Kalenterin kuvat: Ninka valokuvaus, Lohja.

Lue seuraavaksi