Uutiset

Työkoneet

21- ja 25-tonniset New Hollandilta

New Holland poikkeaa kaivukonevalmistajien päälinjasta valitsemansa moottoriteknologian suhteen. Uusissa C –sarjan koneissa StageIIIB/Tier 4i –päästövaatimukset alitetaan nimittäin pakokaasujen jälkikäsittelyyn perustuvalla SCR –tekniikalla (AdBlue). Ureasäiliö on koneissa sijoitettu ylävaunuun oikealle puolelle ja konsoli on hieman kasvanut. Valmistajan mukaan AdBlue lisäys on suoritettava joka neljännellä polttoaineen tankkaus kerralla. Myös AdBluen määrälle on mittari koneen ohjaamossa.
SCR:n etu hiukkassuodatinta käyttävään EGR –järjestelmään verrattuna on sen pienempi tilantarve. Jäähdytystehoa ei myöskään tarvitse kasvattaa.
Valmistaja lupaa polttoainetalouden parantuneen keskimäärin 10 prosenttia uuden moottoriteknologian ja sitä ohjaavan automatiikan myötä. Edelleen polttoainetta säästävä hydraulijärjestelmän uusi ECO –työalue on niin ikään valittavana mikäli työtehtävä sen sallii. Kasvanut moottoriteho on parantunut koneiden tuottavuutta, luvataan valmistajan tiedotteessa.
Ohjaamo on uusi ja New Holland on antanut sille nimeksi EVO. Kaivuvivut ovat uutta konstruktiota, kuten myös monitori. Ohjaamo on ripustettu uusien tärinää vähentävien elementtien varaan. Valmistaja lupaa tärinöiden vähentyneen ajon aikana 30 ja kaivutyössä jopa 50 prosenttia. Näkyväisyyttä on parannettu ohentamalla ohjaamon sivupilareita. Myös NH asentaa uusien kaivukoneidensa ohjaamoon peruutuskameran vakiona tehtaalla.

Internet osoite:  www.konekesko.com

Lue seuraavaksi