Uutiset

Yleinen

Suomalaisyritys kehitti maailman ensimmäisen biohajoavan kantosuoja-aineen

Pieni suomalainen kemianteollisuuden yritys Liuos on tehnyt kansainvälisesti merkittävän innovaation, kun se onnistui ensimmäisenä maailmassa muuttamaan metsähakkuissa käytettävän kantosuoja-aineen biohajoavaksi. Keksinnön takana on kokenut kemian alan ammattilainen Pekka Majamäki, joka on jo aiemmin kehittänyt Liuokselle Euroopan laajuisen patentin omaavan biohajoavan pöllivärin.

Kantokäsittely tehdään kuusen- ja männynjuurikäävän torjumiseksi havupuuvaltaisissa harvennus- ja päätehakkuissa sekä kivennäis- ja turvemailla. Vuosittain yksinomaan Suomessa käytetään noin kymmenen miljoona litraa kantosuoja-ainetta, mutta tähän mennessä kuitenkaan ei ole ollut saatavilla myrkytöntä, biohajoavaa vaihtoehtoa.

”Liuoksella otimme tavoitteeksemme, että muutamme kaikki metsänkorjuussa käytettävät kemikaalit biohajoaviksi. Jo aiemmin onnistuimme kehittämään maailman ensimmäisen puiden merkintään käytettävän pöllivärin ja nyt vuorossa oli kantosuoja-aine”, Liuoksen tuotekehityksestä vastaava, jo eläkkeelle siirtynyt prosessiteknikko Pekka Majamäki kertoo.

Kuvassa prosessiteknikko Pekka Majamäki.

Tampereen Hervannassa valmistettava biohajoava kantosuoja-aine on herättänyt kiinnostusta jo myös muissa Pohjoismaissa.

”Kantosuoja-aine on kovassa käytössä Suomen lisäksi myös muun muassa Norjan ja Ruotsin metsissä. Tästä on tulossa merkittävä uusi suomalainen kemianalan vientituote”, Liuoksen hallituksen puheenjohtaja Arto Pajukko arvelee.

Liuos ja yhtiön keksijänä toimiva Pekka Majamäki ovat ottaneet tavoitteekseen muuttaa koko metsänkorjuun kemikaaliketju myrkyttömäksi ja luontoystävälliseksi. Yhtiön aiemmin lanseeratussa merkintävärissä hyödynnetään myrkytöntä glyserolia, joka on tuttu esimerkiksi käsirasvoista. Pölliväriä käytetään Suomessa vuosittain noin miljoona litraa.

Kantojen käsittelyssä käytetään vuodessa noin 10 miljoona litraa kantosuoja-ainetta.

”Testilaboratoriomme sijaitsee tällä hetkellä mökilläni, sillä riskiryhmään kuuluvana olen karanteenissa. Kehitteillä on tälläkin hetkellä uusi innovaatio suomalaiseen metsään, mitä ei ole aiemmin vielä onnistuttu valmistamaan biohajoavana”, Majamäki vinkkaa. Liuoksen Biodegra-tuoteinnovaatiot lisäävät paitsi luonnon hyvinvointia myös työntekijöiden turvallisuutta myrkyttömyytensä vuoksi. Liuos testaa kaikki tuotteensa yhdessä suomalaisten metsäkonevalmistajien kanssa.

Lue seuraavaksi