Uutiset

Maa- ja metsätalous

PJM Service- päätuotantosuuntana urakointi

Hattulalainen Pyry Mäkelä aloittanut urakoinnin pari vuotta sitten. Konekalusto on hankittu PJM Servicen nimiin, joka yritys tekee pääasiassa rehu-urakointia noin 200-300 kilometrin säteellä Hattulasta. Tarjolla on myös muita töitä kattavasti omina töinä ja toisaalta yhteistyökumppanien kautta

”Suuri osa asiakkaistamme on toki tässä lähiseudulla ja osalle kotieläintiloista teemme rehut pellolta varastoon”, Pyry kertoo. Suuri osa asiakkaista ostaa toki vain osan töistä, kuten paalauksen ja käärinnän. ”Teemme mitä sovitaan ja se on poikinut yleensä lisää töitä. Toki asiakkaiden kanssa edetään yleensä vähitellen” Pyry jatkaa.

Kohtalaisen isoja hehtaarimääriä on rehua korjattu Pyryn kotitilalla vuosia ja Pyry on osallistunut töihin jo pienestä. Silloin vallitseva menetelmä oli pyöröpaalaus. Nyt tarjolla on verkoston kautta myös kanttipaalausta ja rehu tehdään pääasiassa säilöheinänä muovin kanssa.

Pyry Mäkelän yritys PJM Service tarjoaa rehu-urakointia Hattulasta noin 200-300 kilometrin säteellä. Käytössä on pyörö- ja kanttipaaliketjut.

”Ainakin meillä säilöheinäkauppa on käynyt hyvin ja rekkalasteja on lähtenyt kotimaan lisäksi vientiin. Vientikaupat ovat toki pitkien neuvottelujen tulos”, Pyry kertoo. Aikaisemman lähes kokonaan nurmialana olleista pelloista osa kylvetään tänä keväänä kauralle. Kauralle on markkinat jo selvillä.

Työvoimaa omasta takaa

Pyry on veljensä kanssa osallistunut tilan töihin jo vuosia. Nyt veli auttelee mahdollisuuksien mukaan urakoinneissa. Urakoitsijaverkostoa on rakennettu pari vuotta ja verkoston urakoitsijat voi lähettää mihin tahansa työmaalle itsenäisestikin töihin.

”Kun vieraalla käydään töissä, niin laatu pitää olla vähintään samaa mitä kotona tehdään, jolloin ei tule pettymyksiä”, Pyry muistuttaa. Koneiden kanssa tekemisissä olleen Pyryn urakointi alkoi luontevasti, kun kalustoa hankittiin jo etukäteen PJM Servicen nimiin.

Nyt käytössä on kaksi perävaunua paalien kuljetuksiin, jolloin paalit saadaan liikkumaan lähikuljetuksina. Traktorikalustosta on uusittu nyt yksi ja konekalustoa päivitetään tarvittaessa. PJM Servicen palveluihin kuuluu myös työkalujen, kuten perävaunujen vuokraus. Samalla perävaunulla hoidetaan myös pienempien paalierien kuljetuksia.

PMJ Servicellä on tällä hetkellä käytössä kaksi paalivaunua.

Panostusta myös talveen

”Rehu-urakointiin on panostettu jo viime kaudelle ja verkostot siinä ovat kunnossa. Kalusto talviurakointiin on laitettu kuntoon jo hieman ennakoiden, kun muutamia sopimuksia kiinteistöpuolelle oli jo viime talvena”, Pyry kertoo. Hiekoitus on viime talvina ollut työllistävämpää kuin auraus. Tarjolla on myös kalustoa kiinteän lannan, kalkin ja muiden maanparannusaineiden levitykseen. 

”Moni miettii, miten sesongeittain vaihtuva maksuvalmius pysyy kunnossa, kun ostetaan urakointitöitä tai heinää. Meillä on tarjolla erilaisia maksujärjestely, jotka sopivat sekä myyjän että ostajan tapaan toimia. Maksu voidaan hoitaa useammassa erässä ja tarjolla on myös rahoitusyhtiön palvelut, Pyry päättää.

Lue seuraavaksi