Uutiset

Yleinen

Nokialla siivottiin talven hiekoituksia

Harjaustyöt olivat alkaneet Nokialla 25. maaliskuuta. Nyt oli toinen harjauspäivä menossa. Yrittäjä Mika Pietilä hoitaa Putkiston Talohuolto Oy:n nimissä katuja ja pihoja Nokialla ja sen ympäristössä. Paljon hoidettavaa on Nokian taajamassa, missä hoidetaan sekä teitä että pihoja. Mikalla on hoidossa myös kiinteistöyhtiöiden pihoja. Nyt oltiin Nokian jäähallin pihassa harjaamassa eli työmaa oli kaupungin urakkaa.

”Emme ala yleensä harjaamaan pihoja ennen kuin yöpakkaset ovat ohi ja piha yritetään saada kuntoon kerralla. Tällöin ei tule moitteita pölystä, jota herkästi jää asfaltin koloihin”, Mika kertoo. Sepeliä ja pölyä ei harjata nurmikoille, vaan kaikki on tarkoitus kerätä talteen.

Mika Pietilä ja Putkiston Talohuolto työntekijöineen hoitaa harjauksia Nokialla.

Hoidettavasta alueesta riippuu, mikä työlaite kannattaa valita, jotta työ sujuu parhaalla mahdollisella tavalla. Kun hiekkaa ja pölyä poistetaan keväällä eikä työmaalla ole yhtä ainoaa oikeaa työlaitetta. Yleensä työmaalla on useampia työkoneita samaan aikaan, koska pihoissa on vaihtelevaa siivottavaa.

Junarata katkaisee Nokian kaupungin. Harjattavia kohteita on eri puolilla kaupunkia useita ja tavoite on se, että turhia siirtymisiä voitaisiin välttää.

Ryhmätyötä

Putkiston Talohuollon kalusto liikkuu ryhmänä, joka hoitaa alueen kerrallaan usealla koneella, kun yhdellä koneella ei saada siivottua oikein mitään aluetta kunnolla. Kun on ollut sateetonta, piha pitää ensin kastella. Traktorin vetämässä perävaunussa on vesikontit, joista vesi pumpataan traktorin edessä olevaan suutinpuomiin. Vesivaunun kanssa piha on nopea kastella, kun vettä on mukana riittävästi ja kuljettaja näkee koko ajan ajaa kastellun reunaa. Kastelemattomia paikkoja ei saisi jäädä, koska niissä pölyää.

Perävaunussa on säiliöiden lisäksi purkuputki, jolla saadaan täytettyä työlaitteet ja käsisuihku, jolla voidaan kastella ahtaat nurkat.

Mukana partiossa on käsityöihmisiä, joiden tehtävä on siivota esimerkiksi rappujen reunat ja kaivojen ympäristöt ensin sellaiseen kuntoon, että koneella voidaan hoitaa seuraava vaihe. Vähintään yhden henkilön työpanos menee normaalisti käsitöihin. Tämän jälkeen vasta siivotaan isommat alueet koneella.

Harjaustyö aloitetaan kastelulla, jolloin sidotaan pöly. Suutinpuomi on traktorin nokalla etunostolaitteessa. Puomia voidaan kääntää hydrauliikalla. Tällöin ajolinja voi olla suora, vaikka vettä suihkutetaan kohteeseen sivulle eikä ahtaisiin paikkoihin tarvitse mennä perävaunun kanssa.

Mahdollisimman monessa paikassa käytetään ensin avoharjaa, jolla saadaan sopivasti kostutetun asfaltin sepelit siivottua karholle. Avoharjalla saadaan siivottua myös asfaltin kolot ja etenkin epätasaisen asfaltin monttukohdat puhtaaksi pölystä. Huolellinen puhdistus edellyttää avoharjausta kauttaaltaan.

New Hollandin linkkukone, W 80 C peruskone painaa 5900 kiloa ja nostokyky on 3600 kiloa, joten esimerkiksi keräävän harjan käyttö on sujuvaa Z-bar-puomistolla. 55 kW moottoriteho riittää liikuttamaan konetta työlaitteineen hydrauliikan 130 litran minuuttituotolla. Nyt keulalla on avoharja.

”Avoharja on edullinen työlaite käyttää ja kun harjakset ovat kunnossa, sen työteho on hyvä”, Mika muistuttaa. Pölyäminen on olematonta, kun katu on kostutettu. ”Etenkin epätasaisilla asfalteilla sen puhdistusteho on hyvä koko työleveydeltä.

Avoharjalla saadaan puhdistettua epätasainenkin asfaltti pölystä, kun harjan kanssa ei hosuta. Suorat linjat ovat toimivimmat.

Jos tavaraa on runsaasti, keräävällä harjalla siivotaan karho välillä ja kipataan perävaunuun. Jos kerättävää tavaraa on vähemmän, kerätään esimerkiksi pysäköintipaikan sepelit ja pölyt keskelle karholle ja ne kerätään siitä.

Avoharja työmaalla on perustyökalu, jota käytetään viime vuonna hankitulla New Holland W 80 C-linkulla. Peruskoneet työlaitteiden edessä vaihtelevat hieman kohteen mukaan.

Käytössä on myös Snowekin kauhaharja. Kauhaharjallakin on omat työkohteensa. Kauhaharjalla siivotaan pääasiassa käytäviä ja muita kapeampia kulkuväyliä, jotka laitetaan kerta-ajolla kuntoon.

Isompi LM Trac on riittävän vankka kauhaharjan kanssa. Kauhaharjalla siivotaan esimerkiksi käytäviä.
Snowekin kauhaharja on toimiva. Kauha täyttyy harvoin aivan kokonaan, kun etureuna täyttyy yleensä ensin.

Laitteet parannellaan itse

”Tällaista pientä keräävää harjaa ei aikoinaan saanut kuin yhdellä sivuharjalla. Hankin toisen harjan tarvikkeet ja harja rakennettiin uuteen koneeseen, koska pihoissa joudutaan keräämään hiekkaa molemmin puolin. Maali poistettiin ja hitsattiin harjan tukirakenteet runkoon. Myös vesisäiliö rakennettiin itse, kun tehtaan valmistama ei ollut sopiva”, Mika kertoo. Painevesijärjestelmä rakennettiin myös itse ja vesisäiliö asennettiin LM Tracin takapäähän tasapainoittamaan yhdistelmää. ”Kun itse viimeistelee koneet, niin saa sellaisen kuin tarvitsee”, Mika pohtii.

Tällä työmaalla avoharjan jälkeen karheet kerätään keräävällä harjalla. Työ on nopea tehdä, kun autoja ei ole tiellä. Yksikin pysäköity auto hankaloittaa puhdistusta. Vasen reunaharja ja kastelulaite ovat modifioitu itse, koska laitteella hoidetaan pihoja. Joka paikkaan ei voida ajaa oikea kulma edellä.

”Ketju toimii silloin hyvin, kun kaikki tekevät osuutensa. Tällöin myös hukka-ajat ovat minimaaliset. Ensimmäisinä päivinä hieman taas harjoitellaankin ja aikaa kuluu enemmän. Kun harjauspäiviä tulee lisää, niin koko ajan työ käy sukkelammin”, Mika kehuu

Veden käyttöä harjauksessa minimoidaan, kun vedellä vain sidotaan pöly. Avoharjalla saadaan pölykin kauttaaltaan pois. Jos vettä on liikaa, tavara ei pysy kauhaharjan ja keräävän harjan laatikoissa ja vesi tuo vain ylimääräistä painoa kuormiin.

LM Trac nostaa harjakoneen riittävän korkealle, jotta säiliö voidaan tyhjentää perävaunuun.

Kauhaharjassa ja keräävässä harjassa käytetään suihkutettavaakin vettä, mutta vain välttämätön määrä. Jos vettä on liikaa ja pölyä on paljon, pelkkä lieju ei pysy kauhassa. Kun tavara vain on sopivan nihkeää, se tarttuu kasaksi kauhaan, jota joudutaan mekaanisesti kauhasta joskus pudottamaan lavalle.

Lumeton talvi tarkoitti vähän töitä

”Meillä Nokialla oli vähän lunta ja se vähensi aurauskerrat suunnilleen samaan määrään kuin vajaa kymmenen vuotta sitten”, Mika muistelee.

Kalusto ja henkilökunta oli valmiina, mutta aurauskertoja ei yksityisteille kertynyt kuin kaksi tai kolme. Taloyhtiöiden pihoja aurattiin yhdeksän kertaa. New Hollandiin tunteja kertyi toista sataa talvella, mutta osa siitä oli varaston järjestelyä, kun trukkihyllyihin nosteltiin tavaraa.

Putkiston Talohuollolla oli aikoinaan paljon myös asuinkiinteistöjä hoidettavanaan. Nyt kerrostaloja on kymmenen. ”Talohuolto on kovin kilpailtua tällä hetkellä ja urakat saa se, joka halvimmalla jättää työt tekemättä”, Mika karrikoi. Ala ei ole enää kovin terve, ja asukkaiden palvelu edellyttäisi aina toisten jälkien paikkaamista. Asiakkaille eli niiden yhtiövastikkeiden maksajillekaan tilanne ei ole mukava.

Lue seuraavaksi