Uutiset

Yleinen

Kappaletavaranostin kylvölogistiikkaan

Samuel Jussila hankki käytetyn Palfingerin nostimen etenkin helpottamaan kevään siemen- ja lannoitelogistiikkaa. Samuel hoitaa kylvöt yksinään, jolloin kaiken pitäisi sujua ilman turhia katkoja. Käytössä oli aiemmin vanhan peräkärryn aisalle asennettu nostin, 650 Hiab ilman kauko-ohjausta, mikä teki työstä hankalaa. Nostin oli hankittu 16 vuotta sitten, kun Samuel aloitti tilanpitoa, joten se oli hyvin palvellut muissakin nostotöissä.

Samuel Jussilalla on kylvölogistiikassa käytössä kappaletavaranostin, joka on kiinnitetty lavaan. Lava taas on koukkulava-alustan päällä. Kun perävaunu ei ole koukussa, tukipistettä ei ole vaunun edessä. Puomia ei kuitenkaan tarvitse kääntää tukipisteen etupuolelle, vaikka vaunun omapaino toimisi vastapainona.

Samuelilla on ollut käytössään Metakan koukkulava-alusta, jonka päällä kylvöaikaan on alumiinilaitainen kappaletavaralava. Lavalle on lastattu talouskeskuksessa siemenet ja lannoitteet, joita tarvitaan etäpellolla. Nosturi on pultattu lavan etureunaan rakennettuun tukevaan nosturipetiin. Nosturi on vanha kuorma-auton Palfinger PK 15500-kappaletavaranosturi, jossa on langaton radiolla toimiva kauko-ohjain. Lavan ja nosturin yhteensovittamisen hoiti paikallinen janakkalalainen Konepaja Jalo Oy.

Nosturin jalat leviävät 5,8 metriin, jolloin yhdistelmä saa riittävän sivuttaistukevuuden. Pellon reunassa perävaunun edessä ei ole traktoria. Perävaunun päällä oleva lava on jotakuinkin telin keskikohdassa, kun lava on siirtynyt hieman taaksepäin, kun eteen on tarvittu tilaa nosturille pukkeineen. Siirrosta huolimatta kahden metrin peräylitystä lavasta ei juuri ja juuri tule.

Riittävästi voimaa nostoihin

Traktorista saadaan hydrauliikkaan painetta noin 200 baria, kun normaali kuorma-autosta saatava käyttöpaine on 300 baria, jolloin päästään maksiminostomassoihin. Alhaisempi paine rajoittaa osaltaan nostovoimaa. 600 kilon siemensäkkiä puomilla nostaa 10 metristä. Ulottuvuutta nosturilla on 12 metriä, jota kaikkea ulottuvuutta ei normaalisti tarvita kylvötöissä. Koneen nostokapasiteetti on tähän tarkoituksen Samuelille riittävä ja säkkien nostelu tukevalla alustalla voidaan tehdä perävaunua kaatamatta.

Kylvötraktoriin on yhdistetty hydrauliletkut ja sähköt. Kun nosturia irrotetaan, paineita ei tarvitse poistaa, koska hydrauliikkaöljy on jatkuvassa kierrossa ja paluu kytkettynä vapaanpaluun liittimeen. Kun öljynkierto pysäytetään, letkut menevät automaattisesti paineettomiksi. Viimeisenä irrotetaan vapaa paluu.

Nosturin mekaaniset ohjaimet toimivat oikein päin. ”Kullakin kuljettajalla on omat mieltymyksensä, miten ohjainten pitäisi toimia ja yhden ohjaimen kanava kauko-ohjaimessa on minulle väärin päin”, Samuel toteaa. Kauko-ohjaimen liike pitää käydä muuttamassa, jotta puomin liikuttaminen käy ilman vahinkoja ja pinnistelemättä.

Logistiikka yksinkertaiseksi

”Ajatuksena tässä on se, että tuon tuotantopanokset etukäteen ja jätän perävaunun pellon laitaan odottamaan. Nosturin tukijalat viritetään nostoasentoon ja renkaat kiilataan. Tämän jälkeen haen tyhjän kylvökoneen ja sen lastaus tehdään pellon laidassa nosturilla. Jotta nosturi saadaan liikkeelle, kytketään nosturi viiden metrin hydrauliletkuilla traktoriin ja sähköt. Kun säiliöt ovat täynnä, irrotetaan hydrauliletkut, sähköt ja kylvö voi jatkua”, Samuel kertoo.

Nyt Samuel on täyttämässä jo siemenpuolta. Kauko-ohjain kulkee kätevästi mukana.

Tarvikelogistiikkaan ei tarvita ylimääräisiä koneita eikä henkilökuntaa, kun säkit saa kiinnitettyä ja liikkeelle yksin kauko-ohjaimella. Kun ohjaus tehdään kauko-ohjaimella, voidaan aina olla turvallisessa ja parhaassa mahdollisessa paikassa työn etenemisen kannalta.

Kauko-ohjattavassa puominosturissa ohjaus voidaan tehdä paikasta, josta näkee parhaiten. Puomin tai säkin alle ei pidä mennä. Tukijalkojen alla pitää olla tukevaa maata ja riittävän suuri vankka levy, jotta jalka ei painu. Vaunu ei myöskään saa siirtyä pituussuunnassa.

”Joku ehkä toisi perävaunun pellolle toisella traktorilla, mutta jollei sitä toista traktoria haluta hankkia pelkästään perävaunun siirtoon ja säkkien nosteluun. Se edellyttäisi ainakin apuvoimia siirtomatkoihin”, Samuel pohtii. ”Jollei kalustoa tarvata muuhun, traktori etukuormaajallakin on kohtalaisen kallis investointi tällaisiin nostotöihin, kun säkkien nosto kuitenkin käy tällä sujuvasti, tarkasti ja turvallisesti”, Samuel jatkaa. Lisäksi kappaletavaranostimen käytössä ei tule ulottuvuusrajoituksia, vaikka kylvökone olisi isompikin. Nosturilla etukuormaimen sijaan on monia sellaisia käyttötarpeita maatilalla, joita ei ehkä tule ajatelleeksi. Mielessä on ollut nostokorin ja kahmarin hankinta. Nosturissa on jo tarvittava lisähydrauliikka olemassa, mutta se täytyy vielä vetää jatkeille asti.

”Hydrauliletkujen ja sähköjen kanssa pelaaminen on ainoa työvaihe, joka tässä on ylimääräistä normaaliin kuormaukseen verrattuna”, Samuel päättää.

Lue seuraavaksi