Uutiset

Yleinen

HuoltoSilta luottaa Kramerin pyöräkuormaimiin

Jyväskylän HuoltoSilta Kramer

Jyväskylän HuoltoSilta on kiinteistöjen huoltopalveluihin keskittynyt yritys, jolla on jo yli 30 vuoden kokemus alalla toimimisesta. Huoltoala on muuttanut muotoaan viime vuosina voimakkaasti ja tämä asettaa alan yritykselle suuria kehityspaineita. HuoltoSilta on dynaamisena yrityksenä onnistunut mainiosti kulkemaan kehityksessä mukana ja panostaa jatkossakin edelleen niin konekantaan kuin henkilökuntaansa.

Jyväskylän HuoltoSilta Kramer

Jyväskylän HuoltoSilta urakoi Jyväskylän alueella monipuolisissa huoltokohteissa noin 70 henkilön voimalla ja viime vuonna kaikki toiminta saatiin keskitettyä samaan ositteeseen Kuokkalan kaupunginosaan aivan kaupungin keskustan tuntumaan. Yrityksen toiminta perustuu neljään vankkaan tukijalkaan eli kiinteistöjen huolto-, siivous-, viher- ja remonttipalveluihin. Tämä monimuotoisuus edellyttää tietenkin paljon myös konekannalta ja vuodesta 2008 lähtien HuoltoSillan luottokoneina ovat toimineet KH-Koneet Oy:n edustamat laadukkaat ja monipuoliset Kramer-pyöräkuormaimet, joista uusimpana Jyväskylään saapui maamme ensimmäinen Kramer 8115 -kuormain.

HuoltoSilta Kramer KH-Koneet

Huoltoalan kehitysvauhti on viime vuosina ollut todella reipasta ja mukana pysyminen vaatii paljon niin henkilökunnalta kuin konekannalta. ”Meidän yritysmallimme perustuu pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin, joissa luottamus on saavutettu luotettavan, turvallisen ja järjestelmällisen toiminnan kautta. Uusia toimintamalleja kehitetään jatkuvasti ja tarvittaessa pystymme reagoimaan hyvinkin nopeasti muuttuviin tilanteisiin. Omat, korkealle asetetut kriteerit saavutamme henkilökuntamme jatkuvan koulutuksen avulla. Tarjoamme halukkaille ammattitutkinnon suorittamismahdollisuuden töiden ohessa”, kertoo HuoltoSillan toimitusjohtaja Tuomo Trög (vas.). Kuvassa mukan myös KH-Koneiden Pekka Gyldén sekä HuoltoSillan Rainer Pelkonen ja Tomi Toiviainen.

HuoltoSilta Kramer

Myös kilpailu on alalla entistä tiukempaa ja asiakkaiden vaatimukset ovat tarkentuneet. ”Nykyään asiakkaat osaavat vaatia rahoilleen vastinetta entistä enemmän, mikä on luonnollisesti vain positiivinen seikka ja täytyy vain osata huomioida yksityiskohdat sopimuksia muokattaessa. Ala on muuttunut myös käytännön töiden ulkopuolella, sillä esimerkiksi dokumentaatioiden sekä huoltokirjausten täytyy olla ripeällä aikataululla tarkastettavissa sähköisessä muodossa. ”Nykyään myös erityisesti isot asiakkaat asettavat huoltoyritysten konekannalle tiukkoja vaatimuksia ja henkilökunnan täytyy osata hyödyntää kaluston tarjoamat mahdollisuudet. Kramer-pyöräkuormaimilla vaatimukset pystytään saavuttamaan, sillä niiden tehokkuus, helppokäyttöisyys ja korkeat turvallisuusominaisuudet mahdollistavat vaatimusten täyttämisen myös hankalimpina työskentelyajankohtina”, jatkaa Trög.

HuoltoSilta Kramer kuormaus

HuoltoSillan pitkäaikainen huoltomestari Rainer Pelkonen kertoo yrityksen panostaneen koko historiansa ajan voimakkaasti konekannan monikäyttöisyyteen sekä luotettavuuteen. ”Konepuolen rivistämme löytyy seitsemän pyöräkuormainta, ympäristönhuoltokoneita, yli 40 ajoneuvoa ja ruohonleikkureita sekä muita pienkoneita. Asiakasvaatimusten täyttämisen kannalta on selvää, että konekannan luotettavuudessa ei saa olla minkäänlaisia puutteita ja Kramerin tuotteet ovatkin siinä suhteessa täyttäneet paikkansa rivistössämme mainiosti”, kertoo Pelkonen.

HuoltoSilta Kramer moottori

Ensimmäiset Kramerit saapuivat HuoltoSillan käyttöön seitsemän vuotta sitten ja siitä lähtien rivistöä on vuosittain uusittu yhdellä tai kahdella kuormaimella vuodessa. ”Kramerit täyttävät asettamamme vaativat kriteerit joka suhteessa ja niiden hinta-laatusuhde on pitkäaikaisessa käytössä osoittautunut erittäin järkeväksi. Koneet ovat erittäin kovassa käytössä ja työtunteja tulee keskimäärin vuodessa noin 650 kappaletta konetta kohden. Vaihto uudempaan tulee Kramereilla ajankohtaiseksi noin viiden tuhannen tunnin jälkeen ja siihen tuntimäärään päästään yleensä hyvin pienillä ylläpitokustannuksilla. Huoltokustannukset ovat olleet hyvin alhaiset ja Pro-Huolto Ky on suorittanut tarvittavat toimenpiteet aina kiitettävällä ripeydellä”, jatkaa Pelkonen.

Jyväskylän HuoltoSilta Kramer

Pelkonen kiittelee myös Kramerien suunnittelun vastuullisuutta, sillä kuormaimissa on turvallisuusnäkökohdat huomioitu tarkoin. ”Sekä kuljettajien että kanssaihmisten turvallisuus on HuoltoSillalle ensiarvoisen tärkeää ja Kramereissa esimerkiksi hyvä näkyvyys sekä huippuluokan valaistus minimoivat onnettomuuksien mahdollisuudet. Myös työergonomia on korkealla tasolla, mikä näkyy suoraan vähäisinä sairauspoissaoloina. Huomioitavaa on myös Kramereiden hyvä polttoainetaloudellisuus, mikä näkyy niin ympäristön hyvinvoinnissa kuin alentuneina polttoainekustannuksina”, lisää Pelkonen.

HuoltoSilta Kramer

HuoltoSillassa suositaan periaatetta, jossa työntekijällä on oma henkilökohtainen kone, josta yleensä automaattisesti pidetäänkin hyvää huolta. Uuden Kramer 8115 -kuormaimen kanssa työskentelevä Tomi Toiviainen kertoo olevansa hyvin tyytyväinen merkin tehokkuuteen ja luotettavuuteen. ”Käytän kuormaimessa vuodenajan ja työtehtävien mukaan erilaisia kauhoja, puskulevyjä, kauhaharjaa sekä pesuria, joten Kramerin nopea työlaitteen vaihtomekanismi on erittäin tärkeä. Kunnon valaistus on erityisesti talven pimeydessä suoritettavissa lumitöissä tärkeää ja Kramerin valoteho onkin viety led-riveillä aivan uudelle tasolle”, korostaa Toiviainen. Muutenkin mies on erittäin tyytyväinen uutuuskoneeseensa, sillä yli sadan hevosvoiman moottori, tehokas hydrauliikka sekä webasto mahdollistavat tehokkaan ja turvallisen työskentelyn myös vaativimmissa olosuhteissa.

HuoltoSilta Kramer Gyldén

HuoltoSillan luottomies Kramereiden hankinnassa on ollut KH-Koneiden Pekka Gyldén, joka hyvän konekauppiaan tavoin tuntee asiakasyrityksensä tarkoin. ”Kramerit ovat soveltuneet HuoltoSillan toimintoihin mainiosti, mikä näkyy pitkäaikaisena asiakassuhteena”, kertoo Gyldén. ”HuoltoSilta on esimerkillinen asiakas myös siinä suhteessa, että heillä koneet huolletaan ajallaan, mikä ennalta estää turhien korjausseisokkien syntymisen.   Samalla varmistuu, että heiltä palautuu kiertoon hyväkuntoisia ja luotettavia vaihtokoneita, joilla on vielä useita vuosia työelämää edessään”, päättää Gyldén.

Lue seuraavaksi