Uutiset

Yleinen

Claas esitteli vuoden 2014 uutuusmalleja

Satavuotias vauhdilla eteenpäin

Claas otti varaslähdön Agritechnica-näyttelyyn ja esitteli Saksan Paderbornin maisemissa tulevan vuoden uutuusmallistoaan laajalla kattauksella. Claas suuntaa vuoteen 2014 esittelemällä esimerkiksi uudistuneet Jaguar-ajosilppurit, Xerion-monitoimitraktorit, Scorpion-kurottajat sekä entistä kehittyneemmän EASY-elektroniikkaohjausjärjestelmän. Paderbornissa huomio kohdistui myös Arion-traktorimallistoon, joka ei kuulu Suomen tuontiohjelmaan.

Kaksipäiväinen tilaisuus Saksan Paderbornissa alkoi tutustumisella Claas Industrietechnikin (CIT) nykyaikaisiin tuotantotiloihin, joissa valmistetaan kaikki Claas-puimureiden ja Jaguarien voimansiirrot. Vuosien kehitystyön ansiosta CIT:llä oli ylpeys esitellä Claas-traktoreihin uusi EQ 200 -portaaton voimansiirtojärjestelmä. Järjestelmä takaa oikean ajonopeuden joka tehtävään ja voimansiirron pehmeyden ansiosta kuljettaja ei huomaa vaihteenvaihdon tapahtumista lainkaan. Mielenkiintoinen oli myös voimansiirron nopeusskaala, joka alkaa huippuhitaasta 0,1 kilometrin tuntinopeudesta ja ulottuu 50 kilometriin tunnissa saakka. Tehtaalla korostettiin myös Claasin huippulaadukasta testaustoimintaa, jossa jokainen valmistunut voimansiirtojärjestelmä laitetaan puolen tunnin koeajoon. Vasta nämä tiukat testit läpäistyään pääsee kokonaisuus kokonpanossa eteenpäin.

Paderbornissa esiteltiin Jaguar-ajosilppurien uudet 800- ja 900-mallisarjat. Uudistusten jälkeen Claasin mallistoon kuuluu 11 ajosilppuriversiota, mikä on edelleen kilpailijoita enemmän. Claasia maahantuovan Konekeskon maatalouskoneiden johtaja Jukka Keltto kertoi, että myös Suomessa ajosilppureissa suuntaus on selvästi suurempiin kokoluokkiin, kuten Baltiassa jo aikaisemmin. Investointeihin on tullut uutta rohkeutta ja isompien sekä tehokkaimpien koneiden korkea hyötysuhde tiedostetaan paremmin. Jaguar-luokassa ollaan siirtymässä yli 400 hevosvoiman koneisiin ja hankkijoina ovat lähinnä isot maitokarjatilat sekä urakoitsijat. Suomessa Claasin markkinaosuus ajosilppureissa on yli puolet ja kaikkiaan yritys myy Baltian maat mukaan lukien noin 20 ajosilppuria vuodessa. Suomeen tuleviin koneisiin tulee käytännössä aina noukinvarustus ja noin puoleen myös suoraniittopää.

Jaguarin uudessa 800-sarjassa on sekä muotoilussa että ohjausjärjestelmissä paljon yhteistä 900-sarjan kanssa ja mukana on esimerkiksi EASY-ohjausjärjestelmä. Näkyvyys ohjaamosta on entistä parempi ja myös kuljettajan olosuhteiden mukavuuteen on kiinnitetty runsaasti huomiota. Ylläpitoa auttavat suuret huoltoluukut ja suurtenkin osien helppo irrotettavuus. Myös etuosan työlaitteiden vaihto on tehty entistä nopeammaksi sekä turvallisemmaksi ja esimerkiksi noukinpään vaihto suoraniittolaitteeseen sujuu vauhdilla. Jaguar 860- ja 870-malleihin on saatavana myös Claasin Dynamic Power -järjestelmä, joka säätelee moottorin tehoa ja polttoaineen kulutusta työskentelyolosuhteiden mukaisesti.

Jaguar 900 -sarjan malleissa uutuutena on Dynamic Cooling -järjestelmä, joka mittaa kolmea eri lämpötilaa moottoritilasta sekä ulkoilman lämpötilaa ja säätää näiden perusteella jäähdytystä automaattisesti. Järjestelmä säästää jopa 12 kW tehoa, mikä voidaan siten kanavoida rehuntekoon. Jaguar 980 -mallissa on myös Cruise Pilot -automaattinen nopeuden säätöjärjestelmä, joka varmistaa optimaalisen työskentelynopeuden sekä tiheässä että harvassa kasvustossa. Sadonkorjuun laatua parantaa myös uusi tiivistysmenetelmä sekä Comfort Cut -järjestelmä, joka takaa hyvän tuloksen myös vaihtelevissa olosuhteissa. Renkaiden koko on kasvanut entisestään ja taka-akselin uudistuksen jälkeen koneen kääntösäde on kokoon nähden maltillinen 12,5 metriä. Peruskoon Jaguareissa käytetään Mercedes-Benzin nykyaikaisia moottoreita, joissa on valinnan varaa aina uusimmat Stage IV-säädökset täyttäviin yksiköihin saakka. Jaguar 970- ja 980-malleissa                käytetään tehokkaita MAN V8- ja V12-moottoreita.

Jukka Keltto kertoo Jaguarin sopivan loistavasti Suomen olosuhteisiin ja esimerkiksi säädettävä metallinpaljastin, kivenpaljastin sekä kärryn täyttöä helpottava Autofill-järjestelmä antavat varmuutta toiminnalle. Tämän hintaluokan koneiden hankinta ei ole mikään pikkujuttu ja kauppaa suunnitellaan tarkoin ja hartaasti. Konekeskon toiminnan vastuullisuudesta kertoo se, että Suomessa on aina saatavilla tehokkuudeltaan vastaava varakone, mikäli jotain yllättävää sattuisi tapahtumaan.

Claasin traktorivalikoiman jättiläinen Xerion esittäytyy Agritechnicassa uusiutuneena. Uutuusmalleissa 4000, 4500 ja 5000 on täysin uudet moottorit, muuttunut ulkonäkö sekä luokkaa aikaisempaa parempi mukavuustaso. Xerion-mallisto on kehitetty erityisesti raskaisiin maanmuokkaustöihin sekä lietetöihin, mutta monipuolisuutensa ansiosta se soveltuu hyvin vaikkapa rehusiiloille tai haketustöihin.

Hyväksi todettu TRAC-konsepti on pidetty vakiona ja esimerkiksi renkaat ovat edelleen samankokoiset ja nopeutta riittää 50 kilometrin tuntinopeuteen saakka. Ohjaamon voi valita kolmesta vaihtoehdosta eli keskellä tai etuosassa sijaitsevana sekä käännettävänä mallina.

Teholuokkia on runsaasti ja parhaimmillaan irti saadaan komeat 530 hevosvoimaa ja vääntöäkin 2450 Nm. Moottoreina käytetään luotettavia Mercedes-Benzin 11- ja 13-litraisia Stage IV-luokan voimanpesiä, joissa taloudellisuus saavutetaan työssä vaadittavien alhaisten kierroslukujen kautta. Voimansiirtoon voi valita ZF Eccom 4,5 -järjestelmän, jonka avulla traktori kulkee kumpaankin suuntaan täydellä nopeudella.Xerion-mallit ovat suunniteltuja raskaaseen työhön ja myös niiden rungot joutuvat kovalle koetukselle. Uusissa Xerioneissa runkoa onkin vahvistettu entisestään ja hitsausten sijaan käytetään runsaasti pulttikiinnityksiä. Samalla ohjaamon jousitusta on kehitetty ja sen jäykkyyttä voi säätää työskentely- olosuhteiden vaatimalla tavalla. Asiakastoivomusten perusteella Claas uudisti myös polkimet käyttäjiensä toivomalla tavalla lattiasta nouseviksi, mikä tekee niistä käytännön työhön paremmin soveltuvia.

Kuusi uutta Scorpion-kurottajaa

Claas Scorpion -kurottajamallistoon on tuotu kuusi uutta versiota kolmen tonnin nostokapasiteetista viiteen ja puoleen tonniin saakka. Nostokorkeutta uutuuksissa on aina 8,8 metriin asti ja hydrauliikan tehoa on 187 l/260 bar. Voimansiirrosta uutuuksissa huolehtii Varipower- tai Varipower Plus -järjestelmä ja moottoreina käytettävistä Deutzeista saa parhaimmillaan irti 156 hevosvoimaa. Käytettävyyttä on parannettu huomattavasti monilla tavoin: esimerkiksi puomia on vahvistettu vakauden lisäämiseksi, ohjaamoa on kasvatettu, äänieristystä parannettu sekä työlaitteiden kiinnitys on tehty entistä turvallisemmaksi ja nopeammaksi. Myös etuakseli on vahvistettu ja moottorin jäähdytettävyyttä on parannettu koko konehuoneen alueelta.

EASY tuo tarkkuutta ja helppoutta vaativiin töihin.

Claasin tiedonhallintaratkaisut kuuluvat EASY-kokonaisuuteen (Efficient Agriculture Systems), jonka telematiikkaratkaisut tuovat nopeutta ja varmuutta työtietojen käsittelyyn. Uutuusjärjestelmistä APDI (Automatic Process Data Interpretation) soveltuu loistavasti esimerkiksi urakoitsijoille, sillä järjestelmä toimittaa tarkat tiedot toiminnasta suoraan traktorista palvelimelle. Näin esimerkiksi laskutus saadaan nopeasti eteenpäin ja asiakkaalle voidaan esittää tarkat tiedot suoritetuista töistä. TONI (Telematics on Implement) puolestaan hoitaa eteenpäin myös työlaitteen tiedot ja väyläohjauksen kautta tiedot esimerkiksi paalaimen suorittamista kappalemääristä saadaan nopeasti ja tarkasti eteenpäin. Järjestelmistä on myös piakkoin tulossa omat iPad- ja älypuhelinversiot.

Claasin uudistetut kosketusnäyttöiset ohjausyksiköt kulkevat nimillä S7 ja S10, jotka kertovat samalla näyttöjen tuumakoot. S7 korvaa vanhan S3-yksikön ja on jatkossa vakiovarusteinen ohjausyksikkö kaikissa Claasin järjestelmissä. S10:ssä on puolestaan vaativille asiakkaille soveltuvia lisätoimintoja. Huippuammattilaisille suunniteltu S10 voi samalla kertaa näyttää esimerkiksi yhtä kamerakuvaa ja kolmea toimintoa tai vaihtoehtoisesti jopa neljää eri kamerakuvaa. Uutuudet saapuvat markkinoille ensi vuoden alkupuolella.


Lue seuraavaksi