Uutiset

Kuljetuskalusto

Yksityisteiden peruskorjauksia avustetaan ennätyksellisen hyvin

Yksityisteiden korjausavustuksista on kuulunut poikkeuksellisen hyviä uutisia kun liikenneministeriö vahvisti avustusprosentteihin roiman nousun ja valtion budjetissakin on tarkoitukseen varattuna rahaa ennätyspaljon.

Yleinen avustusprosentti nousi 50 %:sta peräti 70 %:iin, joten tieosakkaiden omarahoitusosuus on enää vain 30 %:a ja moni kunta avustaa vielä siinäkin. Perusparannusten avustuksiin on viime vuosina ollut tarjolla 20-30 milj. euroa ja jakamatta jääneistä kolmen viime vuoden rahoista on nyt koottu tarjolla oleva ennätyspotti. Tarjolla on vuoden 2023 määräraha 23 milj.euroa ja lisäksi on käytettävissä 44 milj. euroa aiemmilta vuosilta myöntämättä jäänyttä rahaa. ”Tarjolla oleva avustuspotti on todella merkittävä kädenojennus tiekuntia kohtaan” hehkuttaa Tieyhdistyksen Simo Takalammi ja jatkaa ”yksityisteillä on paljon korjausvelkaa, joka kannattaa hoitaa nyt kuntoon”.

Korotettu avustus on tarjolla kolmen vuoden ajan eli tiekuntien on syytä pikaisesti kartoittaa tiensä kunto ja ryhtyä suunnittelemaan peruskorjausta. Kyse ei ole vain mökkiläisten ajoväylistä tai puutavararekkojen kulkemisesta. Maailmantilanne on nostanut huoltovarmuuden uuteen arvoon ja toimiva yksityistieverkosto parantaa merkittävästi huoltovarmuutta helpottaen kotimaisen puun kuljetuksia yksityisteiden varsilta metsäteollisuuden ja energiatuotannon tarpeisiin.

Tarjous on hyvä ja siihen kannattaa ehdottomasti tarttua, mikäli tiekunnassa on peruskorjattavaa. Harvassa sellaiset tiekunnat ovat, joissa ei olisi jonkinlaista korjausvelkaa esimerkiksi ojien perkauksen ja kuivatuksen parantamisen suhteen.

Suomen Tieyhdistys järjestää yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa kevättalvella perinteisen Alueelliset yksityistiepäivät kiertueen 13 paikkakunnalla. Kiertueella käydään läpi ajankohtaisia yksityistieaiheita liittyen perusparantamiseen ja sen rahoittamiseen.

Valtionavustuksen enimmäismäärät 2023-2025:

  • tavanomaiset tien parantamiskohteet 50 % → 70 %
  • merkittävimmät siltakohteet 75 % → 85 %
  • luonnonolosuhteiden aiheuttamat yllättävät korjauskohteet 75 % → 85 %
  • lauttapaikka ja vuosittain purettava silta 80 % → 85 %, vähintään 80 %
  • talvitie 65 % → 70 %

Lue seuraavaksi