Uutiset

Kuljetuskalusto

Volvo Trucksilla on vahva asema raskaiden kuorma-autojen ykkösenä Suomessa

Volvon raskaiden kuorma-autojen hyvä kysyntä siivitti Volvon selkeäksi markkinajohtajaksi Suomessa vuonna 2022. Volvon laatu, luotettavuus ja tehtaiden hyvä toimituskyky sekä tiivis yhteistyö päällirakentajien kanssa ovat olleet avainasemassa historiallisen korkean markkinaosuuden saavuttamisessa.  

Volvo saavutti vuonna 2022 Suomen kaikkien aikojen korkeimman raskaiden yli 16 tonnisten kuorma-autojen markkinaosuuden 42,5 prosenttia. Kasvua edellisvuoteen oli jopa 14 prosenttia, vaikka kokonaismarkkina ei kasvanut.

”Toimme viime vuoden aikana markkinoille runsaasti uudistuksia, joiden avulla on parannettu entisestään voimansiirron polttoainetehokkuutta ja suorituskykyä. Esimerkiksi Saksassa hiljattain tehdyssä riippumattomassa testissä päivitetyllä moottorilla varustettu automme paransi kulutustaan 18 prosenttia verrattuna edelliseen vastaavaan testiin neljä vuotta sitten”, kertoo Volvo Finlandin toimitusjohtaja Magnus Björklund.

Jälleenmyyjäverkostossa kehitetään asiakaskokemusta 

Koko Volvo verkostossa tehdään paljon töitä asiakaskokemuksen kehittämiseksi ja se on myös näkynyt positiivisen asiakaspalautteen määrässä. 

Volvo

”Olemme saaneet pidettyä varaosasaatavuuden korkealla tasolla: toimitamme 93 prosenttia varaosista heti hyllystä ja niistä, jotka jäävät toimittamatta 98 prosenttia saadaan seuraavana päivänä. Jokaisella valtuutetulla Volvo Trucks -jälleenmyyjällä on myös Service Center, joka pitää huolta huoltosopimusautoista etäyhteyksien avulla ja kutsuu autot huoltoon. Tämän avulla saamme vaihdettua kuluvat komponentit suunnitellun huollon aikana ja autot pysyvät tuottavassa työssä tien päällä”, sanoo Volvo Finlandin jälkimarkkinajohtaja Tommy Lindholm.  

Suunnannäyttäjä matkalla kohti kestävämpää tulevaisuutta

Volvo Trucksilla on jo tänään sarjatuotannossa markkinoiden laajin valikoima sähkökuorma-autoja, joilla pystytään hoitamaan kaupungissa tapahtuvaa liikennöintiä sekä kaupunkien välisiä kuljetuksia. Raskaiden sähkökuorma-autojen sarjatuotannon myötä yhä useampien asiakkaiden on entistäkin helpompaa vaihtaa sähköön.

Volvo Trucksin tavoitteena on, että puolet sen maailmanlaajuisesta kuorma-autojen kokonaismyynnistä tulee olemaan sähköisiä viimeistään vuoteen 2030 mennessä. 

Panostukset tuotekehitykseen

Volvo panostaa edelleen vahvasti tuotekehitykseen, jotta se voi jatkossakin tarjota alan parhaat tuotteet ja palvelut auttaakseen asiakkaitaan menestymään omassa liiketoiminnassaan.

”Teemme jatkuvasti töitä sen eteen, että asiakkaamme voivat tehdä omaa työtään tehokkaammin. Energiatehokkaat ja suorituskykyiset tuotteemme yhdistettyinä kattaviin palveluihimme parantavat asiakkaidemme kilpailukykyä ja lisäävät heidän kannattavuuttaan”, Magnus Björklund päättää. 

Menestyksen taustalla on henkilöstön panostus asiakaskokemuksen kehittämiseen

Vuosi 2022 oli Volvo Trucksille menestys. Volvo vahvisti asemaansa Suomen raskaiden kuorma-autojen markkinajohtajana. Kaiken tekemisen taustalla on ammattitaitoinen ja motivoitunut henkilöstö, joka on sitoutunut kehittämään jatkuvasti asiakaskokemusta.

Koko autoala on suurimman murroksen edessä koskaan. Volvo Trucks haluaa varmistaa, että sen henkilöstö pysyy jatkuvasti kehityksen kärjessä.  

”Olemme panostaneet vahvasti henkilöstön koulutukseen ja toimintatapojen kehittämiseen. Meillä on muun muassa käynnissä kolme vuotta kestävä myynnin koulutusohjelma ja huoltokorjaamoilla henkilöstöä koulutetaan uuteen tekniikkaan. Toimintatapojen kehittämisessä olemme satsanneet erityisesti turvallisuuteen, toiminnan läpinäkyvyyteen ja päivittäisjohtamiseen”, kertoo Magnus Björklund. 

Aito asiakkaiden kuuntelu

Volvo asiakapalvelua

Volvolla on panostettu viimeisen vuoden aikana paljon asiakaskokemuksen kehittämiseen. Tuotteet ja palvelut ovat keskeisiä asiakaskokemukseen vaikuttavia tekijöitä, mutta vielä tärkeämpää on, miten henkilöstö kohtaa asiakkaan ja millainen kokemus asiakkaalle jää kohtaamisesta.

”Olemme kuunnelleet aktiivisesti asiakkaitamme ja haluamme aidosti ymmärtää heidän tarpeitaan. Se toimii perustana kehitystoimenpiteille. Meillä on ollut vuoden ajan käynnissä kehitystyöryhmiä, jotka ovat tehneet yhteistyötä yli organisaatiorajojen kehittääkseen asiakaskokemusta”, Magnus Björklund kertoo. 



Lue seuraavaksi